Hupsista heijakkaa, tämä huhtikuu on kadonnut jonnekin ihan huomaamatta ja cosplayn osilta homma on ihan levällään, edelleen. Ajattelutyötä on tehty paljon, käytännön tekemisen kustannuksella, joten Rinoa ja Queen Mab olisivat molemmat pientä viilausta vaille valmiina, mutta jotenkin se viimeistely on ollut ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Kuulemma nuoret opettajat ovat tuomittuja sairastamaan vähintään joka toisen koulussa kiertävän flunssa- tai vatsataudin, ja mie olen kyllä nyt taas oman osani täyttänyt tältä vuodelta. Tai siis kerkiänhän mie vielä muutaman flunssan tässä saamaan, mutta jos ne oksennustaudit olisi tältä keväältä sairastettu, kiitos. Ja silloin kun ei sairaudet vaivaa, päätän tietysti lähteä Helsinkiin blogimiittailemaan sen sijaan, että tekisin pukuja. Ei tämä edistymättömyys siis oikeastaan yllätä yhtään. Tosin blogimiitissä oli taas ihan huippua, oli se sen arvoista.
Sivuprojektit sivuun (nyt kun nuo perhanan lumetkin kerkesi sulaa ennen Mabin kuvaamista), nyt on pakko saada asioita aikaan. Ilmeeni, kun Bakaconin kisainfo napsahti sähköpostiin...
Voisi kuvitella, että helmikuussa ”parin päivän” päässä valmistumisesta ollut puku olisi todellakin viimeistelyvaiheessa, mutta hohohoo, eipä ole! Otin Beatrixin ensimmäistä kertaa edes esille helmikuun jälkeen tällä viikolla ja hommahan näyttää juuri niin pahalta, kuin voisi kuvitella. Tekemistä on ihan helvetisti. Samaan aikaan elämä antaa semmoisia palapelinpalasia eteen, että voi vielä kaikki tämän vuoden cosplaysuunnitelmat napsahtaa jäihin, mutta tämänhetkisillä tiedoilla Bakacon kisoineen edelleen on ohjelmistossa. Kisapuvun lisäksi muut puvut on kyllä täysin ehkä-listalla, voi olla, että innostun tekemään uusia pukua, tai voi olla että aika menee ihan kaikkeen muuhun ja sitten käytän esim Rinoaa ja Mabia. Katsellaan. Tällä hetkellä mitään kiveen hakattuja suunnitelmia on ihan turha tehdä.
Ja toisena asiana, Rullarinkeli hämmensi minua You are beautiful–namiskalla. Ja pelasti minut siis tekemästä pelkkää ”hei olen elossa” –päivitystä. Hommahan on seuraavanlainen:
You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!
Olipa muuten oikeasti hankala löytää kivoja kuvia, joita en olisi jo jossain päin internettiä julkaissut. Meinasin jo ottaa tähän vain kolme pahinta herpderp-ilmekuvaa, ihan vaan sitä sisäistä kauneutta korostaakseni, mutta löytyihän noita ihan kivoja kuvia sitten kuitenkin muutama.
Tästä kaikki alkoi! Vampire Princess Miyu vuoden 2008 Nekoconista, ihka ensimmäinen cosplayni. Jos nyt tekisin puvun uusiksi, satiininen rusetti palaisi helvetin tulessa. Miyusta ei kovin monia loistokuvia ole historiaan jäänyt, kun en ollut kouluttanut äidistäni tehokuvaajaa.
Vuoden 2009 Bakaconista FFX:n Shiva. Hyvän kuvaajan ansiosta kivoja kuvia tuli paljon, ja suurinta osaa näistä olen kyllä spämminyt ympäri nettiä.
Fayeta kävin kuvauttamassa vielä Joensuussa asuessani naapurin parkkihallissa ilta-auringossa joskus kesällä 2009. Pitäisi muistaa lähteä useamminkin kaupunkiympäristöön kuvailemaan. Tosin kaikki luottokuvaajani ovat tällä hetkellä akselilla Oulu-Kiina...
Ultimecia, viime Desucon. On tästä puvusta näköjään edes jokin kuva jossa en esittele rintakehääni tai lähde siipien kanssa lentoon.
No ehkä tämä on sitten sitä sisäistä kauneutta. Quinatar viime keväältä.
Ja haastan hommaa jatkamaan seuraavat kaunottaret:
Tämän päivän hommana olisi ainakin Bean kenkien maalaaminen. Ja miekka numero kakkonen (ykkösen tarinan kerron jahka tuo toivottavasti parempi versio valmistuu) pitäisi saada aluilleen. Ja käsipanssareiden osat pitäisi leikata. Ja --- Niin, just tämän takia en harrasta listauksia kaikista tekemättömistä osista, iskee ahdistus tekemisen määrästä.
Ilona