Ywi kyseli tuolla kommenttiosiossa, miten itse olen saanut rohkeutta kisaamiseen, ja miten kisajännitystä ehkä voisi helpottaa. Koska en näköjään taaskaan osannut vastata lyhyesti ja ytimekkäästi, tein tästä ihan oman päivityksensä. Luvassa ihan itsestään selviä asioita kisaamisesta, muutamia niksejä sen jännityksen vähentämiseen ja paljon diipadaapaa. Ja vielä ilman kuvia, hyi minua! Tekstiin mitenkään liittymättömiä Rinoan herpderp-kuvia piristykseksi, olkaapa hyvä. Ne vähemmän idiootti-ilmeilyä sisältävät kuvathan löytyy täältä.
Miksi kisata?
Vaikka kärjistän ja yleistän paljon teksteissäni ja helposti tulee väitettyä kaikkia cosplayaajia huomiohuoraajiksi, niin toki on niitä poikkeuksia, jotka tekevät puvun _vain_ fanittaakseen hahmoa ja sarjaa, ja joita ei voisi vähempää kiinnostaa saako puku conissa huomiota vai ei. Kisatessa on pakko tykätä siitä huomiosta, sillä sitä kyllä tulee sekä hyvässä että pahassa.
Kisatessakin puku (ja esitys) ovat kuitenkin pääosassa, ei cosplayaaja, eikä kisat saisi olla mitään pukuilijan oman egon pönkitystilaisuuksia. Kisaan lähdetään puvulla, jonka tekemisestä on itse ylpeä ja jota tahtoo esitellä muillekin (huomaatteko miten en itse tee kuten opetan, vaan päädyn aina lavalla puolivalmiissa tuherruksessa?). Toki ensimmäisiin kisoihin voi lähteä vain keräämään kokemusta, mutta minun mielestäni kisaaminen on ...turhaa, jos tarkoituksena ei ole voitto tai sijoittuminen. Puvulle tai itselleen huomion hakeminen kisalavalla, vaikka itse kokee ettei puvulla ole mitään mahdollisuuksia voittoon, on vähän plaah. Jos sinne lavalle tahtoo vaan näkyvyyden takia, niin ehkä ne muut aktiviteetit, kuten fffight tai cosplaydeitti ovat sopivampia paikkoja. Tai näytösmuotoiset ”kisat”, joita nykyisellään on kyllä kovin vähän.
Mutta pelkästään tahto voittaa ei kyllä tee kisaamisesta hyvää kokemusta, kyllä siitä meiningistä pitää myös tykätä, tuli sitä sijoitusta tai ei. Mie rakastan kisaamista ja sen tuomaa fiilistä, kävi lavalla miten tahansa, ja olen tustutunut aivan ihaniin ihmisiin juurikin kisojen takahuoneissa tai lavalle jonottaessa.
Sen oman kisamotivaation selvittäminen on tärkeää ennen kisaamista. Suurin osa cosplayaajista ei kilpaile aktiivisesti tai koskaan (luojan kiitos, satojen ihmisten putkijuoksukisat olisi ihan kamalia), eivätkä koe jäävänsä mistään paitsi. Osa kisaa joka conin kisassa, osa tekee uuden puvun joka kisaan, osa kisaa samalla puvulla ties kuinka monesti, osa panostaa enemmän esitykseen, osa ottaa kisaamisesta stressiä, osa ei. Osa pettyy kovastikin kun ei sijoitu, osa vollottaa iloitkua lavalla kolmannesta sijasta. Monet testaavat kisaamista kerran ja toteavat, ettei ollut oma juttu. Kisaaminen ei tee sinusta yhtään sen huonompaa tai parempaa cosplayaajaa, vaikka toki pukuihin panostaminen saattaa joillain lisääntyä, kun tietää niillä kilpailevansa.
Ennen kisaa: Harjoittele, harjoittele, harjoittele
Jännittämistä vähentää huomattavasti se, että hommat on valmiina ajallaan. Oli kyseessä sitten kävely- tai esityskisa, puvun valmistuminen sen verran ajoissa, että siinä kävelemistä ja liikkumista ehtii oikeasti harjoitella ja siihen totutella, on äärimmäisen suositeltavaa. Itse aion ensi kerralla kun puku ja esitys oikeasti valmistuu ajoissa (röhönaurut tähän kohtaan) ottaa tekniikan avuksi ja videokuvata pukua, jotta näen itsekin miltä siinä liikkuminen ja esitys näyttää. Esim Bakan jälkeen videoiden katsominen oli vähän tuskaista, kun olisin todellakin miettinyt jalkojeni asentoja uusiksi, jos olisin kuvannut esitykseni etukäteen. Desun videoista nyt puhumattakaan :D On myös hyvä huomata ennen lavalle menoa, jos mekon etumus valahtaa heti kun nostaa käsiä, tai helmoihin kompastuu kun koettaa peruuttaa tai käsiä ei saa nostettua ylös ollenkaan. Sitten voi suunnitella esityksen tai poseeraukset puvun ehdoilla eikä tarvitse ottaa siitä stressiä.
Videokameran tilalla ihan se vessan peilikin jo auttaa. Kaikissa kisoissa pitää poseerata (...paitsi jos unohdatte kuten minä desussa) ja sen harjoitteleminen etukäteen on tärkeää. Pitää siis tuijotella itseään peilistä loputtomalta tuntuvia aikoja, harjoitella ilmeitä ja eleitä. Ihan perus kävely-ja-pose –kisassakin pitää siis harjoitella. Sitä kävelemistä ja poseeraamista. Olo on paljon varmempi, kun on valmiiksi miettiny ne muutamat poseeraukset, eikä vaan seistä töllötä lavalla nollat taulussa.
Kisapäivänä: Ole ajoissa, kysy tyhmiä, syö ja juo
Kisapäivään kuuluu yhtä ja toista, joten aikatauluttaminen on tärkeää. Yleensä ennen lavalle astumista pitää ilmoittautua paikallaolijaksi, käydä valokuvassa, käydä erillisessä tuomaroinnissa ja saapua takahuoneeseen jonkin aikaa ennen kisan alkua. Normaalisti aikataulut eivät ole mitenkään stressaavat tai liian tiukat, mutta on hyvä tiedostaa, ettei kisaa ennen välttämättä ennätä katsomaan ohjelmia tai tekemään pitkiä kuvausretkiä. Aikatauluista kannattaa pitää kiinni, jos ei tahdo vihaista cosplayvastaavaa niskaansa. Tai jos aikataulut tuottavat ongelmia, kannattaa siitä kertoa HETI, koska joustamisen varaakin yleensä on.
Jos jokin asia on epäselvää, siitä pitää heti kysyä. Oli asia sitten lavalla oleminen, vesipisteiden sijainti, aikataulu tai tuomariston arviointikriteerit, niin on ihan turha jäädä sufferoimaan epätietoisuuden kanssa. Jos kisassa on cosplaymammoja käytössä, ovat he juuri näitä kysymyksiä (ja yleistä orjuuttamista) varten olemassa, jos ei, niin muut kisaajat, info tai cosplayvastaava ovat sitten niitä, keiden puoleen kääntyä. Tyhmiä kysymyksiä on, mutta niitäkin saa kysyä.
Pyörtyvät kisaajat eivät ole kenenkään mieleen (...kai), joten syöminen ja juominen on tärkeää. Mie unohdan aina syödä (ja juod---oh wait), joten varaan takahuoneeseen yleensä pienen rasian karkkia tai suklaata ihan sitä varten, että saan verensokerin nousemaan. Vielä parempi kyllä olisi syödä ihan kunnolla, mutta missään nimessä syömistä ei saa unohtaa kokonaan. Kiristävä puku+syömättömyys takaa huonon olon. Vettä on yleensä aina tarjolla takahuoneessa, jos ei ole, niin kysy mistä sitä voi hakea. Mehua tarjoilee ainakin desun bäkkäri.
Apua! Tuomarit!
Nykyään onneksi suurimmassa osassa kisoja on käytössä erilliset tuomaroinnit, joissa tuomaristo näkee puvun läheltä ja voi kysyä puvusta kysymyksiä. Sanon onneksi, sillä pelkkä katsomosta tuomarointi on miun mielestä epäreilua sekä tuomareita että kisaajia kohtaan. Yleensä tuomaroinnille on varattu oma tila ja jokaiselle kisaajalle oma aika tuomarointia varten, tai sitten kaikki jonottelee vuoroaan ja tuomarointikin voi tapahtua yleisesti bäkkärillä.
Tuomarointiin varattu aikakin vaihtelee, mutta tuskin se koskaan yli 10-minuuttia on. (Paitsi bakassa kun muita tuomaroitavia ei ollut vielä tullut ja kulutin varmaan sen 20 minuutia puvustani höpöttäen) Yleensä aikataulutus taitaa olla tehty noin 3-5 minuuttia per puku, eli ihan todella lyhyt aika, jossa ei juuri muuta kerkiä kuin pyörähdellä ympäri ja vastata muutamiin kysymyksiin. Etukäteen on hyvä jo miettiä vastaukset niihin todennäköisimpiin uteluihin (mikä osa oli vaikein tehdä, mihin osaan olet itse tyytyväisin, mitä tekisit nyt uudestaan, paljonko aikaa johonkin juttuun kului, miksi tämä hahmo jne). Tuomaristolle kannattaa oma-aloitteisesti myös kertoa, jos jonkin jutun haluaa heidän tietoonsa saattaa, vaikka yleensä viimeistään viimeinen kysymys on vielä ”haluatko vielä kertoa jotain puvustasi?”. Koska aika on rajattu, ei kannata ihan jaarittelemaan jäädä, vaan poimia oikeasti ne jutut, joihin itse olet tyytyväinen tai joiden tekemisessä oli jotain erityistä.
Tuomaristolle kannattaa puhua totta ja olla avoin. Jos tuomaristo kysyy, mitkä osat puvustasi on ostettu, niin ne kannattaa tosiaan kertoa siinä, koska osto-osat kyllä yleensä erottaa. Samoin mahdollisesti saamastasi avusta ompelussa tai juuri sen hienon propin viimeistelyssä, jota tuomaristo hehkuttaa, kannattaa mainita tässä vaiheessa.
Tuomarit on nykyään onneksi yleensä itse cosplayharrastajia, joilla suurimmalla osalla on myös itsellään kisaamiskokemusta. He eivät ole tahallaan ilkeitä, tylyjä tai pelottavia, vaan oikeasti tahtovat kannustaa kisaajia ja tehdä kisaamisesta ja tuomaroinnista mukavan kokemuksen. Poikkeuksiakin voi toki olla ja esim väsyneenä kuka tahansa voi olla kärttyisä, mutta tuomarointia on aivan turha sen takia pelätä, että siellä muka kamalasti haukuttaisiin tai kritisoitaisiin. Yleensä tuomarointivaiheessa ei anneta vielä ollenkaan palautetta siitä puvusta, tai korkeintaan kehutaan, palautetta voi pyytää sitten jälkikäteen erikseen. Tuomaristolle voi myös ihan suoraan sanoa, että kylläpä jännittää tai että olet ensimmäistä kertaa tuomaroitavana.
Kisakumppanit
Itselleni monesti conin raastavimmat ja parhaat hetket on koettu bäkkärillä. Ennen lavaosuutta on käytännössä aina odotteluaikaa, joka vietetään lavan takahuoneessa, tai vaihtoehtoisesti katsomon etuosassa, jos takahuoneita ei ole. Ennen kisaa näkee hyvin erilaisia kisaajia, erilaista jännitystä ja erilaista sosialisoitumista. Itse höpöttelen aika paljon ennen esitystä, joka tuttujen tai tuntemattomien kanssa ja olen huomannut sen helpottavan. Cosplaysmalltalk ja jonokaverin puvusta kyseleminen rauhoittavat ainakin itseäni kummasti.
Itse en ole koskaan vielä kokenut takahuoneessa tai lavalla jonottaessa, että olisin ollut negatiivisessa mielessä kilpailijoiden ympäröimä, mitään kyräilyä tai huonoa fiilistä kisaajien kesken ei ole ollut. Toki niitä muiden pukuja tulee odotellessa katsottua ja ”ei samperi tuo on muuten hienosti tehty proppi” tai ”nuo maalauksen reunat ovat vähän epätasaiset” –ajatuksia tulee, mutta hyvässä hengessä. Omaa pukuaan tulee väkisinkin vähän verrattua muiden pukuihin ja yleensä se oma kriittisyys hämärtää todellisuudentajua sen verran, että kaikkien muiden puvut näyttävät tuhat kertaa paremmilta ja ”uliuu, miksi ees menen lavalle kun oon näin paska” –ajatuksia on ehkä kuultu muutamaan kertaan. Mutta onneksipa se et olekaan sinä tai muut kisaajat, jotka voittajasta päättävät, vaan tuomarit, joiden tehtävänä on pisteyttää hyvinkin erilaiset puvut toisiinsa nähden.
Kaikki eivät tosin varmaan bäkkärihöpötyksestä tykkää ja esityskilpailuja ennen varsinkin osa istuu nurkassa vaan miettimässä koreografiaa tai höpöttelemässä itsekseen. Tämä on vähän sama tilanne, kuin koulussa ennen kokeita; joillekin se viimeisten minuuttien kertaaminen on tarpeellista, jotkut vaan ahdistuvat siitä. Yleensä juttuseuraa kyllä aina löytyy, jos sitä on vailla. Muita kisaajia ei tarvitse pelätä ja jos joku vaikuttaa töykeältä, se on luultavasti vain jännitystä (tai sitten se vaan on töykeä, siirry juttelemaan seuraavalle).
Apua, lavalle!
Jokaiselle se pahin jännityspiikki iskee yksilölliseen aikaan. Minulla se on noin minuutti ennen lavalle menoa, kun tuntuu, että mahan pohjassa on kylmä iso kivi, jalat ja kädet tärisee ja pyörryttää. Helpoin kikka tätä pahinta fiilistä vastaan on hengittäminen. Syvään hengitys sisäänpäin nenän kautta ja ulos suun kautta. Pari tämmöistä ja jos vieläkin pyörryttää niin sitten istahtaminen alas. Ja jotain sokeripitoista syömistä tai juomista. Lavan takana ei käytännössä ole missään vaiheessa yksin, joten jos oikeasti rupeaa ahdistamaan, niin siitä kannattaa sanoa ääneen. Toisaalta taas toisen ”iih iih kun jännittää” –ihkutukset voi jättää kuuntelematta, jos ne lisää sufferointia.
Oli kyseessä sitten esityskilpailu tai kävelyä, lavalla ei ole mitään kiirettä. Eläytymisestä teen ihan oman päivityksensä, mutta sen hetken kun lavalla olet, joudut vähän larppaamaan; oikeasti eläytymään siihen hahmoon, liikkumaan ja poseeraamaan kuten hahmosi. Vaikka kuinka tuntisit olosi epävarmaksi siellä lavan takana, lavalle mennessä pitää nostaa leuka ylös ja nauttia siellä olemisesta (eri asia jos hahmosi on ihan ujonysväke, sitten joudut larppaamaan semmoista).
Jos tuomaristoa ei tarvitse pelätä, niin ei myöskään yleisöä. Se parhaassa tapauksessa satapäinen yleisö on tullut katsomaan juuri niitä kisapukuja, juuri sitä sinunkin pukuasi. 99% yleisöstä on myös hyväntahtoisia ja kannustavia, eikä niistä muutamasta mulkusta tarvitse välittää. Yleisö tahtoo nähdä onnistuneita esityksiä ja kannustaa kilpailijoita, ja tämän muistaminen ennen lavalle astumista helpottaa kummasti.
Mut entä jos juontaja kysyy ihan karmeita?
Kisasta riippuen lavalla saattaa juontaja kysellä yhtä ja toista. Toivottavasti kisaajille annettaisiin mahdollisuus itse ehdottaa kysymyksiä, mutta vaikka näin ei olisikaan, ovat kysymykset yleensä sitä ”miksi tämä hahmo/mistä tuo iso miekka on tehty/miksi tahdot valloittaa maailman” –tasoisia. On ihan omasta mieltymyksestä kiinni, tahtooko vielä tämän haastattelun ajan eläytyä hahmoksi vai vastata puvun tekijänä, itse suosin jälkimmäistä. Toisaalta taas yleisön kannalta larppaaminen voi olla viihdyttävämpääkin, ainakin jos kysymykset on hyviä ja hahmo sellainen, että sen eläytymisen ja vitsit tajuaa useampi kuin muutama katsoja.
Lavalla jäätyminen ei ole mitenkään vaarallista ja sitä sattuu kaikille. Jos et osaa vastata johonkin kysymykseen niin sitten voit vaan todeta ettet osaa vastata. Näitä sattuu lähes jokaisessa kisassa, ei maailma siihen kaadu, eikä tuomaristo rokota, vaikka et olisikaan sulavakielinen runoniekka lavalla.
 |
| "Jos silleen tosi eeppisesti heilauttaisin hiuksia, se näyttäisi varmasti tosi hyvältä." |
Ohi on!
Lavalle menemisestä, olemisesta ja poistumisesta PITÄISI aina olla kunnon info ennen kisaa ja jokaisen kisaajan pitäisi tehdä itselleen selväksi, pitääkö poistua jostain tietysti reunasta lavaa, minne mennä istumaan yms. Yleensä aina on mahdollista myös mennä takaisin bäkkärille, jos ei tahdo istua seuraamaan kilpailua.
Palkinnot jaetaan joko heti kilpailun jälkeen tai vasta päättäjäisissä. Vaikka sanoinkin, että kisaan lähdetään voittamaan tai sijoittumaan, niin ei sitä silti pitäisi ottaa liian vakavasti. Jos kaikki kisaisivat verenmaku suussa ja tosissaan vaan voittaakseen, olisi kisojen jälkeen paljon pettyneitä naamoja, kun sijoittuneita on vaan se kolme (tai vähemmän jos on samalanlainen tuomaristo kuin nekon sunnuntaina) ja kunniamainintojakin vain muutama. Suurin osa kisaajista jää ilman mitään mainintaa, (Ja niin sen pitääkin olla, pienissä kisoissa menee naurettavuuksiin se, että on neljä kisaajaa ja kolme palkitaan) ja elämä jatkuu.
En tiedä teistä muista, mutta itse aina kuvittelen kyllä tietäväni mikä puvussa tai esityksessä mätti, miksi voittoa tai sijoitusta ei tullut. Palautteen pyytäminen tuomaristolta on miun mielestä pelottavaa, ja olenkin tähän mennessä uskaltanut kysyä sitä vain voittopuvuista. Jokaisella kerralla olen kuitenkin saanut semmoisia vinkkejä, mitä en olisi itse ikinä tajunnut, joten voisi rohkaistua useamminkin. Palautetta voi pyytää myös tarkentaen, jos tiedät mitkä asiat esityksessä menivät mönkään, voit pyytää palautetta puvusta tai toisinpäin. Ja on hyvä muistaa samalla, että tuomareiden mielipiteet on kuitenkin vain tuomareiden mielipiteitä, eivät aina ehdottomia cosplaytotuuksia.
 |
| Tämä herra ei ees ollut siis ainoa yhteiskuvaan halunnut. Savolaiset on linssiluteita. |
Kisaamaan!
No niin, nyt voi kommenttilaatikko täyttyä ulinoista, kuinka ette koskaan uskalla testata kisaamista, kun se kuulostaa niin pelottavalta! Mie itse jännitän edelleen ihan kamalasti ennen kisaa, mutta se kuuluu miun perusluonteeseen muutenkin, suurin osa kisaajista tuskin edes joutuu jännitystään miettimään.
Kisaaminen on oikeasti hauskaa ja ihanaa puuhaa, ja vaikka ammunkin itseäni jalkaan kun hankin lisää kilpailijoita samoille kilpa-areenoille, suosittelen kyllä lämpimästi kisaamisen testaamista, jos yhtään siihen tuntee halua. Traconin pukukisaankin taitaa vielä olla muutama paikka auki, jos nyt innostus iski ;) Nyt voitte itse kukin jakaa jännitysvinkkinne kommenttilootassa tai avautua muuten vain kisaamisesta, itse taidan siirtyä kasvattamaan myrkkymurattia, jonka valmistuminen on taas yllättävän hidasta.
 |
| Hysteeristä naurua, aiheuttajana edelleen se paidaton herrasmies kommentteineen. |
Ilona
