Luukku 11: FFVIII -putken alku

Hyvää joulua tai ainakin joulukuuta!

Ilona Cosplayn joulukalenterissa esittelen jokaisena joulukuun päivänä aina jouluaattoon asti joitakin hahmoja, joita tahtoisin cosplayata. Hahmot saattavat olla vain haaveita, todellisia suunnitelmia tai jo aloitettuja projekteja, mutta niitä kaikkia yhdistää Se Jokin. Tule mukaan selvittämään millaisia pukuja blogissa vielä saatetaan nähdä oikeasti toteutettuinakin! Kissa elää kiitoksilla ja itse saan pukujen tekemiseen lisäpuhtia aina, kun joku kommentoi innostuvansa samoista hahmoista tai odottavansa valmiin puvun näkemistä. Joten kommenttilaatikko laulamaan!

Otsikko viittaa juurikin siihen, että tulette seuraavat päivät kuulemaan ja näkemään vain Final Fantasy VIII:n hahmoja, jotka minulla vielä joskus on kiikarissa!

"Mikä on sun suosikki Final Fantasy -peli?" on kysymyksenä semmoinen, että siihen ei ole tietenkään oikeita vastauksia. Ottaen huomioon ihmisten reaktiot omaan vastaukseeni, on ilmeisesti yksi universaalisti väärä vastaus. Kukaan ei rakasta kasia. Tai siis tietysti rakastaa, on meitä varmasti ainakin silleen puolitusinaa lahopäätä, joille just tämä osa on jotenkin erityinen.

Miulla on erityisen tärkeä tietysti siksi, että se on Se Ensimmäinen. Ensimmäinen kerta on aina merkittävä eikä siihen voi suhtautua samalla puolueettomuudella kuin myöhempiin. Katselin ensin kasia veljeni pelaamana ja sitten ensimmäistä kertaa uskaltauduin itse pelaamaan. Muistan, että WTC-tornien romahtaessa olin itse Island Closest to Hellillä enkä millään olisi halunnut lopettaa pelaamista, mitä niin merkittävää maailmalla muka olisi voinut tapahtua että pitäisi telkkaria katsoa. 

Pikku-Ilona, en ees muista montako vuotta. 22? 23?

Kasi tarjosi myös materiaalin ihka ensimmäiseen coniin asti päätyneeseen pukuuni, velhotar Edeaan. Edea elää edelleen vahvana suurimmassa osassa käyttämistäni nimimerkeistä, vaikka olenkin sitä pidentänyt yhdellä vokaalilla ja heittänyt vähän iloa eteen.

Upein täti on upein

Olenkin kertonut, etten raaski heittää pukuja pois oikeastaan koskaan. Minulla on Edean puku kokonaisuudessaan edelleen tallella ja päähine on jatkuvasti esillä cosplayhuoneeni kaapin päällä. Toki tekisin sen nyt varmasti vähän toisin, mutta olen siihen silti niin tyytyväinen, että sen näkeminen ei aiheuta ahdistuta vaan iloa siitä miten ihanan harrastuksen aikoinaan löysin. 

Ja tahtoisin tehdä sen päähineen vielä joskus uudestaan. Tahtoisin tehdä Edean uusintaversion, katsoa miten paljon olen kuudessa vuodessa kehittynyt cosplayaajana. Ja tehdä tuo samperin takahärdelli ihan vaan että conissa liikkuminen oli vaikeampaa.

Karmeet takahärpäkkeet on karmeet. Tai siis superhienot.

Miulla on kaksi merkkipaalua tulossa ensi vuonna, paitsi että minusta tulee auttamattomasti vanha, teen jossain vaiheessa alkuvuotta myös sadannen cosplayasuni. Tavallaan tahtoisin, että se sadas puku olisi jotenkin merkittävä ja ajatus Edean tekemisestä juuri sen takia kutkuttelee hiukan. Mutta katsotaan kuinka käy.

Vähemmän mahtipontisenkin Edean voisi kyllä tehdä.

Toisaalta Edean kanssa sydämeni sai fiiliksiin ja paukuttamaan koko paraatikohtauksen ajan olivat myös tanssijat. Ehkä se kertoisi jotain minusta cosplayaajana ja pukuvalinnoistani yleisesti, jos sadas pukuni olisikin yksi noista paraatissa tanssahtelevista tytöistä.

Tämmöisten referenssikuvien kanssa oikein kiva ois työskennellä, mukavasti kaiken näkee.

 

Nostalgisointi jatkuu huomenna!

Ilona

Luukku 10: Lukutoukan leidit

Hyvää joulua tai ainakin joulukuuta!

Ilona Cosplayn joulukalenterissa esittelen jokaisena joulukuun päivänä aina jouluaattoon asti joitakin hahmoja, joita tahtoisin cosplayata. Hahmot saattavat olla vain haaveita, todellisia suunnitelmia tai jo aloitettuja projekteja, mutta niitä kaikkia yhdistää Se Jokin. Tule mukaan selvittämään millaisia pukuja blogissa vielä saatetaan nähdä oikeasti toteutettuinakin! Kissa elää kiitoksilla ja itse saan pukujen tekemiseen lisäpuhtia aina, kun joku kommentoi innostuvansa samoista hahmoista tai odottavansa valmiin puvun näkemistä. Joten kommenttilaatikko laulamaan!

Voisin avautua tähän aiheesta miten ikävää on kun on pimeetä ja märkää eikä yhtään lunta ja miten väsyttäviä pitkät työpäivät ja miljoonien kokeiden korjaaminen onkaan ja miten unohduin blogin kirjoittamisen sijasta koristelemaan pipareita, laulamaan joululauluja ja snapchattailemaan oppilaiden kanssa (Tän päivän paras keskustelu: "Onks sulla jotain aikuisia snäpissä?" "Luuletko että aikuiset käyttää snäppiä?" "No käytäthän sinäkin, tosin no niin ootkin tommonen wannabeteini") mutta enpä avaudu!

Enkä kyllä kirjoita muutenkaan juuri mitään, vaan luotan että huomenna runosuoni sykkyy tarmokkaammin. Ironisesti tänään ei irtoa pitkiä tekstejä kirjojen sankarittarista, mutta joskus näin. 

Kirjahahmojen pukuileminen on aina vähän silleen hiinä ja hiinä. Tai siis kun itselleni cosplay vaatii kuitenkin jotain visuaalista jonka mukaan pukuja teen, ihan pelkkä kirjojen kuvailu ei vaan riitä minulle lähdemateriaaliksi. Viime kevään Cersei oli esimerkki, että vaikka teinkin kirjahahmon, oli pakko turvautua tv-sarjan visuaaliseen ilmeeseen. 

Miksiköhän en aikoinaan värjänny hiuksiani näin, vaikka monta vuotta suunnittelin? Nyt en ihan heti pitkiä hiuksia itselleni taio muuten kuin peruukkina.

Kaksi mun nuoruuden naissankaria, jotka tahtoisin vielä joskus tehdä, ovat Polgara ja Éowyn. Ehkä oikeestaan ihan hyvä että nyt väsyttää niin paljon että en jaksa kirjoittaa pitkästi, koska en ehkä osaisi lopettaa kirjoittamista siitä, miten tärkeitä ja ihan eri tavoin tärkeitä Tolkienin teokset ja Eddingsin kirjat miulle on olleet. Plus vetistelisin taas jos jäisin miettimään. En mieti. Meen näkemään unia kokeiden korjaamisista.

Éowynista just tämä David Dayn oppaan kuva. Koska tämä on lähinnä sitä, mimmoisena olen Éowynin aikoinaan kuvitellut.

Ilona

ps. joo oon vieläkin leffarajoittunut, edes Orlando Bloomin upeus ei saa minua katsomaan elokuvaversioita. Plus Vesa Vierikko on ainoa oikea Gandalf. Ja Carl-Kristian Rundman ainoa oikea Boromir. Ja Hobitit -tv-sarja kaihertaa nostalgiasydäntäni vaan koska näin sen niin nuorena. Näin painajaisia Kari Väänäsen klonkusta ties kuinka pitkään.

Luukku 9: Lapsuuden sankaritytyt

Hyvää joulua tai ainakin joulukuuta!

Ilona Cosplayn joulukalenterissa esittelen jokaisena joulukuun päivänä aina jouluaattoon asti joitakin hahmoja, joita tahtoisin cosplayata. Hahmot saattavat olla vain haaveita, todellisia suunnitelmia tai jo aloitettuja projekteja, mutta niitä kaikkia yhdistää Se Jokin. Tule mukaan selvittämään millaisia pukuja blogissa vielä saatetaan nähdä oikeasti toteutettuinakin! Kissa elää kiitoksilla ja itse saan pukujen tekemiseen lisäpuhtia aina, kun joku kommentoi innostuvansa samoista hahmoista tai odottavansa valmiin puvun näkemistä. Joten kommenttilaatikko laulamaan!

Tämä luukku oli kauhean vaikea taas rajata, kun tavallaan tuolla pari muutakin tytyä vielä on odottamassa, mutta toisaalta teen heistä ehkä ihan oman luukkunsa, eeeehkä. No mutta tänään valokeilaan pääsee kolme fiktiivistä naista, jotka olivat oman lapsuuteni sankareita ja joita ihan ehdottomasti tahtoisin joskus päästä pukuilemaankin. Koska nostalgiapukuilu on parasta.

Koska Turtlesit oli aika pitkän aikaa siisteintä ikinä, on April O’Neill tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. April oli niiiiin ihana ja niin hänessä yhdistyi niin itsenäinen toimittajanainen ja kuitenkin jatkuvasti pulaan jäävä tyty. 

Niin nätti tyty, niin pöljä keltainen haalari. Ei varmasti imartelevin pukuvaihtoehto koskaan.

Oma ihan lempparijaksoni on se, missä April muuttuu kissaksi ja melkein syö Tikun välipalakseen, (Hiljaa siellä taas niitten turrikommenttien kanssa, Isperia ihan varmasti kuulen siun mutisevan jotain!) joten ehkä Ilona en-ees-tiiä-montako-vee on kuitenkin tykännyt eniten siitä, että tytyt ei ole vaan muiden riepoteltavissa. Kiitos nykyajan, jakso muuten löytyy youtubesta,  tosin itselleni siihen kyllä kuuluu erottamattomana osana suomalaiset äänet. Ja jakso löytyy VHS:ltä edelleen, sen takia se varmaan on niin hyvin jäänytkin mieleen.  Ja ei ees aloteta puhumaan Silppurista, huh huh. 

Hnngghh Santtu

No sitten toinen vielä vähemmän mitään jätkien apua tarvitseva Itsenäinen ja Vahva Nainen on tietysti Prätkähiirten Santtu. Ihan ykköstyttö, jota halusin aina lapsena leikkiä. Ja nyt kuin muistelen niin oli miulla  Santtu-figukin, tai siis on edelleen koska hamstraajat hamstraa eikä heitä lapsuuslelujaan pois. Kivasti voisin sitä cosplayreferenssinä käyttää.

Mikäs tässä chillaillessa hiirijäbien kanssa

 Kai se on muuten universaalisti tunnustettu tosiasia, että Vinski on paras? Hyvä.

Sekä Prätkähiirissä että Turtleseissa on se oma jotenkin surullisen suloinen viehätyksensä, että en ole katsonut niitä lapsuuden jälkeen. Englanniksi molemmat varmaan löytyisikin jo ihan vaivattomasti, mutta tavallaan tahdon pitää niissä jotain semmoista kahdenkymmenen vuoden (!!!) tuomaa ajan kultausta, enkä todeta vieläkö sarjojen lumo olisi tallella nyt kun ikää on aavistuksen enemmän.

 

Sen sijaan sarja, jonka katsoisin tältä istumalta jos vaan käsiini saisin, olisi Ansa ja Oiva. Ja okei, myös Ansan ja Oivan TV-asema.

Ansa ja Oiva kuuluivat ihan erottamattomina miun viikonloppuaamuihin herkässä kymmenen vuoden iässä. Hahmoina molemmat ovat niin mielettömän hienoja ja oivaltavia (heh heh heh), että ihan itkettää miksei nykylapsien anneta nauttia vastaavanlaisesta laatuohjelmasta. Ja hiljaa siellä nyt aikaa kultaa muistot –viisastelujen kanssa, ei voi pitää paikkaansa tämän sarjan kanssa! Jotenkin jo tuolloin 10v oivalsin, että monet vitsit uppoaisivat vielä varmasti paremmin vanhempiin katsojiin, ja olisikin ihana nähdä miten erilaisilla silmillä toilailuja junassa ja tv-asemalla katselisi nykyään.  Nyt kulutan Elävän arkiston pätkiä puhki.

Niin pöljä haalari, niin kovin Ansa!

Ja siis oikeesti todellakin teen Ansa-cosplayn vielä. Ehkä itselleni synttärilahjaksi. Meinasin tippua teatterin penkiltä kun pari viikkoa sitten kävin kahden vuoden tauon jälkeen Kuopion kaupunginteatterilla ja tajusin vasta kesken näytelmän, että Oivaa näytellyt Ari-Kyösti Seppo on nykyään Kuopiossa ja kun rooli Kaikki Kivestä –näytelmässä oli vielä niin... Oiva, olin ihan pähkinöinä. Kun saan Ansan joskus tehtyä, menen varmaan hiippailemaan vaan teatterin liepeille ja kyttään milloin kehtaisin mennä pyytämään yhteiskuvaa Ari-Kyöstin kanssa. En varmaan ikinä, mutta jos luette lehdistä, että joku hiippari on pidätetty teatterin nurkilta, niin se olen luultavasti sitten minä. 

Joko punahaalariasu tai sitten tämä toinen :3

Huuh mitkä nostalgiapärinät iski. Ei tee hyvää vanhalle sydämelle tämmöinen! Käytän varmasti kesällä iskeviä pyöreitä vuosiani tekosyynä kaikkien lapsuusajan sankarittarien tekemiselle. Tai ainakin niiden kaikkien suunnittelulle.

Ilona

Luukku 8: uudet enkelit ja demonit

Hyvää joulua tai ainakin joulukuuta!

Ilona Cosplayn joulukalenterissa esittelen jokaisena joulukuun päivänä aina jouluaattoon asti joitakin hahmoja, joita tahtoisin cosplayata. Hahmot saattavat olla vain haaveita, todellisia suunnitelmia tai jo aloitettuja projekteja, mutta niitä kaikkia yhdistää Se Jokin. Tule mukaan selvittämään millaisia pukuja blogissa vielä saatetaan nähdä oikeasti toteutettuinakin! Kissa elää kiitoksilla ja itse saan pukujen tekemiseen lisäpuhtia aina, kun joku kommentoi innostuvansa samoista hahmoista tai odottavansa valmiin puvun näkemistä. Joten kommenttilaatikko laulamaan!

Ei, tää ei liity siihe Dominion peliin.

Katselen telkkaria nykyään ihan älyttömän vähän. En seuraa oikeastaan mitään sarjoja, joita Suomen telkkarissa näkyisi enkä länkkärisarjoja muutenkaan katsele kuin ihan satunnaisesti. True Bloodin viimeinen kausi pelasti suossa tarponeen sarjan onneksi viime hetkellä ja Game of Thronesia on tullut myös katseltua. Muuten ei oikeastaan yhtään mitään. 

Uriel

Innostuin kahdesta sarjasta tänä vuonna ja seurasin molempia Yhdysvaltojen ilmestymisen tahtiin. Aloitetaan jälkimmäisestä. Dominionin aloittamiseen motivoi tasan tarkkaan yksi näyttelijä. Kun Anthony Steward Headin twitteri mainosti riittävän monesti, että nyt ois uutta upeutta tarjolla, niin olihan sitä katsottava. Vähän aikaa siinä kesti, että sai vanhan Gilesin pois päästään, mutta sitten Dominion kyllä tempaisi aika tehokkaasti mukaansa. Jos tuota toista sarjaa ei olisi, kruunaisin tän vuoden kivoimmaksi länkkäriuutuudeksi.

En tiiä mikähän tuossa hahmossa viehättää.

En niinku yhtään.

Pukunsa ja hahmonsa puolesta muutamakin hahmo kutitteli cosplayhermoja, mutta yksi oli ylitse muiden. Urielin puvussa yhdistyisi niin monien niin ihanien juttujen tekeminen, että jos into vielä seuraavallakin kaudella jatkuu niin kyllä kyllä ja kyllä tälle enkelille.

Huh huh huuh ihanin Penny Dreadful

No sitten se sarja, joka oikeasti pyyhkäisi jalat alta, eli Penny Dreadful. Vihaan kauhua, en tykkää yhtään katsoa kauhuelokuvia tai sarjoja, paitsi näköjään tätä viktoriaanista kaikkia kauhutarinoita yhdistelevää ihanuutta. Sarja on visuaalisesti niiiiiin nätti, että silmät tippuu päästä, eikä vähiten upeiden näyttelijävalintojen takia. Hnnngghhh.

Juu, kivasti kukkia haistelette.

Assdggdggd. Joo tuolle kaulukselle vaan kuolaa. Siis kauluksen takia. Eeeeen minkään muun. Huh huh.

Tahtoisin vain tehdä neiti Ivesin puvun, erityisesti puutarhakohtauksen takin ja hameen vielä joskus. Koska Vanessa. Ja koska Dorian Gray. Ja koska hnnnghhhhh.

Näytän melkein normaalistikin tältä kun valvon diskoja eiku

Ja oikeastaan Vanessa Ives on varmaan viimeisin tekemäni cosplay! Tein koulun halloweendiskoa varten Vanessan vähemmän elegantin asun. Tai asun joka oli riittävästi sinne päin, että lasken sen cosplayksi. Tarkoituksena on vielä saada otettua siitä parempia kuvia jossain vaiheessa, nyt voitte tyytyä diskomeininkien lomassa napattuihin otoksiin.

Meikkitestailuja diskoa edeltävältä illalta.

Olenko ainoa, joka on löytänyt nämä uudet sarjat?  Joko kakkoskaudet kuumottelee?

Ilona