Pikapäivitys Lanin edistymisestä maalin kuivumista odotellessa!
Sanoin jo kesällä, että cosplayn parhaita hetkiä on se, kun puku alkaa olemaan melko valmiina, mutta vielä on jotain puuhailtavaa. Noh, melko valmis ei olisi vielä oma sanavalintani Lanin kohdalla, mutta jotain tästä alkaa jo hahmottumaan ja sekös vasta saakin miut hykertelemään tyytyväisyydestä. Lanin kohdalla omana tavoitteenani on saada aikaan puku, jonka kehtaa kaivaa cosplaykaapista uudestaan käytettäväksi Chibiconin jälkeenkin, ja tähän mennessä tilanne näyttää varsin hyvältä. Kovin monia harmittavia kompromisseja en ole joutunut tekemään, vaikka paidan keltaisen kankaan metsästys onkin aiheuttanut nyt jo kolmen eri kankaan ostamista ja lukuisia hermoromahduksia joko värin tai kankaan laadun ollessa aina pielessä. Nyt tämä kolmas kangas saa luvan olla riittävän lähellä täydellistä.
En tiedä harrastavatko muut cosplayaajat loogista tekojärjestystä puvuissaan, tekevät ensin isot kokonaisuudet ja sitten yksityiskohdat. Minä en. Teen tismalleen päinvastoin. Nytkin harsin kokoon shortseja ja nuppineulailin toppia, mallailin takahärpäkettä ja sitten jätin kaikki ne oman onnensa nojaan ja keskityin pariksi päiväksi tekemään aivan älyttömiä yksityiskohtia. Jatkan Voronan aloittamaa säästövinkkien jakamista, Lanin otsakoru ja ”hametta” kiinnipitävä osanen ennen ja jälkeen:
Koruvarastostani löytämääni helmeä (joka on muuten maalattu kynsilakalla) lukuun ottamatta materiaalina näissä kaunokaisissa on säilyketölkit. Kidneypapuja ja ananasta tarkalleen ottaen. Onneksi äiti asuu omakotitalossa jossa on autotalli, jonne saa mennä sotkemaan ja hakkaamaan vasaralla alasinta (eli vanhaa kuulantyöntökuulaa) vasten tuntikausiksi ilman, että kovin moni naapuri menettää hermojaan. Nämä ovat taas sellaisia yksityiskohtia, jota olisi voinut yhtä hyvin tehdä softiksesta, mutta jostain syystä tahdoin saada niihin sitä oikeaa metallin tuntua. Tai noh, niin oikeaa tuntua kuin säilykepurkkimetallista nyt on mahdollista saada.
Olin aivan varma, että kirveen lisäksi menetän hermoni myös hanskoihin. Ne kerrat, kun olen hanskoja ommellut (Dagger ja Priss), siinä meni ikä ja terveys ja hermot. Kun pihiminäni ei suostunut ostamaan kymmentä euroa maksavia nahkahansoja vain silppuamista varten ja nillittäjäminäni huuteli vieressä, että se olisi muutenkin vain laiskuutta, piti ottaa nahkaimitaatiota (se siis oli oikeasti tämän kankaan nimi Eurokankaassa. Ei tekonahka, vaan nahkaimitaatio :D) sarvista ja ruveta ompelemaan. Loppujen lopuksi hanskat valmistuivat muutamassa tunnissa, olivat helpot kuin mitkä tehdä ja näyttävät kivalta. Vaikea uskoa, että sormenpäiden puuttuminen oikeasti helpottaisi hommaa näinkin paljon. Pikaliimalla vielä aitoja hopealevyn palasia eli säilykepurkkia kiinni ja voila, Lanin hanskat oli valmiit. Nämä vielä yhdistettynä punaisiin kynsiin niin jo alkaa näyttämään aika hyvältä.
Tässä vaiheessa kuljin tyytyväisenä ympäri asuntoa hanskojen kanssa ennen kuin tajusin, että koko muu puku on edelleen tekemättä. Tämä päivä on siis kulunut kangasta maalatessa, leikellessä ja ommellessa. Hameosasen maalaukset alkavat olemaan valmiina, nyt puuttuu enää karvakankaan kiinnittäminen, shortsien viimeistely, kenkien viimeistely, keltaisen paidan ja sen yksityiskohtien... niin, viimeistely. Oikeastaan minulla ei ole enää muuta kuin viimeistelyä tiedossa, hämmentävää.
Ja entäs se kirves? Se ansaitsee ihan oman päivityksensä, tällä hetkellä näkymä on tämmöinen:
Ehkä ihan hyvä siis, että muu osa puvusta alkaa jo valmistua, tässä nimittäin riittää vielä hommaa. Punainen keinonahka saanee hopeisen värin heti huomenna, jos yön pimeinä tunteina saan liimattua kirveen maalauskuntoon.
Iskihän se sittenkin! Chibicon on kahden viikon päästä jo historiaa ja puvun tekeminen alkoi varsinaisesti toissa päivänä. Kahden viikon kirous taitaa osaltaan olla kyllä myös siunaus, olen tässä jo pari viikkoa odotellut, että milloin se innostus puvun tekemiseen alkaa vai pitääkö oikeasti tehdä pukua ilman innostusta hampaat irvessä. Töissä olisi kiirettä, kaikkea muutakin tekemistä on ilmestynyt, flunssa painaa päälle ja pelihyllyssä houkuttaisi vielä muoveissaan hengaileva Persona 3, joten juuri nyt se ompeluinnostus tietysti iskee. Katsotaan miten paljon itkua ja hammastenkiristystä tämä aikataulu taas aiheuttaa.
Tämän päivityksen varsinaisena tarkoituksena on paitsi kertoa miten heikoilla kantimilla Lanin edistyminen on, esitellä vähän muutenkin sitä ensimmäistä osaa puvuntekoprosessissa, eli suunnitteluvaihetta.
Ensimmäisenä mieltä kutkuttavasta hahmosta pitää tietysti hankkia mahdollisimman paljon niitä referenssikuvia. Toivottavasti pääsen jossain vaiheessa siirtymään vähän uudempien pelien maailmaan, että pääsisin eroon näistä 90-luvun pikselimössöhahmoista, joiden suhteen Lani ei ole mikään poikkeus. Viime kerralla kerroinkin jo, että nykyään en enää pakota veljeäni toimittamaan kaikkia screenshotteja hahmosta, vaan youtube tarjoaa aika kattavasti kaikki pätkät mistä kuvia napsia. Ideaalitilanteessa hahmosta pitäisi olla kuvat kaikista mahdollisista suunnista ja yksityiskohdista vielä erikseen. Äkkiseltään en muista yhtään pelihahmopukua, jossa tuo olisi toteutunut, animesta ja elokuvista puvut näkee monesti paljon paremmin. Lanin kohdalla avuksi riensi myös tämä sivusto, josta löytyi varsin näppärästi Lanin.. tekstuurit? Rakenne? Mitenhän tuo edes kääntyisi suomeksi...
Parhaat kuvat Lanista. Harmi vaan, että artbook-kuvituksen värit ovat jotain ihan muuta, kuin itse pelissä.
Siellä se Lani menee, tästäpä onkin hyvä tehdä huomioita puvun takapuolesta...
Näin näpsäkkää jälkeä saa yhdistelmällä youtube+prt sc
En osaa oikeasti piirtää ollenkaan, mutta jonkinlaisia raapustuksia pitää aina suunnitteluvaiheessa tehdä. Hahmotella vaatteita, kuvioita, hiuksia ja oikeastaan ihan kaikkia hahmon vermeitä. Koetin keväällä siirtyä mieluummin tulostettuihin kuviin, kun piirtämiseen menee monesti hermot, mutta nyt en ole enää jaksanut tulostella. Piirtäessä joutuu itse miettimään hyvinkin tarkkaan mittasuhteita ja millaisista vaatteista oikeasti onkaan kyse.
Mittasuhteet onkin monesti se mikä itselleni tuottaa päänvaivaa. Itse olen suunnilleen 178 senttiä pitkä, joten korkojen kanssa hätyyttelen noin 180 senttiä. Itselleni se hahmon pituus ei ole koskaan ollutse ratkaiseva tekijä, mikä kyllä on aiheuttanut pieniä hermoromahduksia yhteiskuvia otettaessa (kts. kesän Giselle ja Jack -kuvat, joissa piti heittää kengät pois ja seisoa alamäkeen, että meni pituudet oikein). FFIX:n kaikki hahmot ovat sen verran chibimallisia, että tunnen oloni jättiläiseksi niin Daggerina kuin Hildanakin, mutta koitan olla häiriintymättä siitä. Niin kauan kun en ryhmässä liiku, on pituus viimeisiä asioita mitä mietin. Mittasuhteiden pitäisi kuitenkin mennä oikein, hameiden tai housujen pituuksien osua suunnilleen oikealle kohdalle jalkaa ja hiusten latvojen liihotella oikeassa pituudessa.
Rakastan listojen tekemistä. Harrastan myös listojen hävittämistä, joten joudun yleensä tekemään aivan samat listat jokaisesta hahmosta vähintään kolme kertaa. Yleensä teen listan, jossa luettelen kaikki hahmon vaatteet ja asusteet, sekä kuvailen muutamalla sanalla niiden väriä tai erityispiirteitä. Jos jonkun asusteen toteutuksen suhteen iskee jo tässä vaiheessa jonkin älynväläys, koetan kirjata sen heti ylös, muuten se unohtuu heti. Ostoslistoja pitää myös olla monia, samoin to-do-listoja, joihin koetan luetella kaikki jäljellä olevat tekovaiheet. Alussa niiden tekeminen on kyllä ihan yhtä tyhjän kanssa, kun kaikki on vielä tekemättä, mutta lopussa tuntuu melkoisen hyvältä kun pääsee raksimaan listalta yli jo tehtyjä asioita.
Piirrän pukukuvia yleensä ihan vapaalla kädellä, mutta esimerkiksi aseet piirrän monesti läpi tietokoneen ruudulta, kun olen liian laiska kytkemään tulostinta koneeseeni. Lanin aseen esimerkiksi piirsin läpi niin, että piirroskirveen pituus on 18 senttiä, eli 1:10 todellisesta aseesta. Piirustuksesta on tuolloin helppo mittailla, mitä pituuksia oikeasta aseesta sitten pitäisi myös löytyä. Tästä aseesta siis, jonka nyt pitäisi olla jo hyvää mallia valmistumassa, mutta josta en ole tehnyt vielä yhtään mitään.
Koetan säästää aina kaikki pukusuunnitelmat, myös ne paperit, joiden ajatukset eivät lopullisessa puvussa toteudu. Niiden lueskelu on opettavaista ja joskus valitettavan huvittavaa puuhaa, itse ainakin unohdan kirjoitukseni niin nopeasti, että vuodentakaisten pukusuunnitelmien lukeminen on melkein kuin lukisi jonkun toisen tekstejä. Monet puvunteossa tulleet oivallukset unohtuu, jos niitä ei kirjaa minnekään ylös, nyt kun vielä oppisin pitämään kaikki nuo paperit edes jonkinlaisessa järjestyksessä, niin olisin tyytyväinen.
Näköjään olen epäillyt jossain vaiheessa unohtavani Hildan takapuolen jättimäisyyden
Ja tämänkin päivitykseen kuluneen ajan olisin voinut käyttää ompeluhommiin. Tänään alkaa myös operaatio Hermoromahdus aka Kirves. Palaan wip-kuvauksilla kunhan innostus hiipuu, muut ottakoon sillä aikaa ansioituneesti kantaa cosplayn suuriin kysymyksiin, kuten edelleen puhututtavaan cosplay.fi -ajatukseen. Kannan korteni kekoon kunhan kerkiän, päivitysideoita kun olisi vaikka kuinka, niiden naputtelu järkevään kirjalliseen muotoon vaan on välillä yllättävän haasteellista.
Ilona
ps. Chibirannekkeen olen sentään jo saanut ostettua. Ja hulluuden puuskassa hankin myös lipun katsomaan fffightia. Nyt siis on pakko päästä eroon myötähäpeäntunteesta ja kärvistellä katsomossa.
Viime päivitykseen liittyen, käykäähän kirjaamassa mietteitänne anikin puolelle siitä, tarvitaanko Suomen cosplayharrastajille uutta nettiyhteisöä ja jos kyllä, niin minkälaista. Minä vaan itkeskelen keskustelun vaikeutta täällä omassa nurkassani, ihana HootHoot tekee asialle jotakin.
Huh huh. Kolmas viikko töitä olisi tälle syksylle käynnistymässä ja ei voi kyllä kun nauraa ja itkeä samaan aikaan. Jos jollekulle vielä oli epäselvää missä vietän päiväni, niin opetan historiaa, uskontoa ja yhteiskuntaoppia yläkouluikäisille (13-15-vuotiaille) ihanuuksille, jotka kyllä pitävät huolen siitä, että jokainen työpäivä on erilainen. Koitan olla tekemättä tästä turhautuneen opettajan avautumisblogia, mutta kun minulta jatkuvasti kysellään miten oppilaat suhtautuvat cosplayta harrastavaan opettajaan, niin voin kai mie siitä muutaman sanasen sanoa.
Opetushommissa ainakin huomaa, miten jotkut alakulttuurit, joiden luulisi olevan itsensäänselviä nuorille, eivät aina sitä ole. Jotkut luokat näyttävät vain kysymysmerkeiltä, jos käytän semmoisia sanoja kuin ”cosplay” tai ”larppaaminen”. Toisaalta niitä yksittäisiä japani-intoilijoita tuntuu olevan kyllä suurimmassa osassa luokkia, toisissa kovempiäänisiä ja näkyvämpiä kuin toisissa. Cosplay- ja japanikaapista tulin ulos ihan vahingossa keväällä, kun lähdin töihin keltaisessa paidassa jossa on chocobon kuva. Oli kuulemma täysin epänormaalia, että opettaja voi edes tietää mikä chocobo on, saati sitten pelata itse Final fantasyjä. FFXn Shivan kuvan käyttäminen uskonnon tunnilla osoittamassa, mitä hindujumalan nimestä osalle oppilaista varmasti tulee mieleen, aiheutti vitsillä heitetyn ”tuota sun ope pitäisi cossata” –kommentin. Niin, voitte kuvitella oppilaiden ilmeen kun sanoin että wanha juttu, tehty jo.
Jokaisen ikävän työpäivän pelastuspaita
Alkujärkytyksestä selvittyään oppilaat ovat olleen ihan hyvillään siitä, että niiden hissan tunneilla voi toisinaan jutella animesta ja osa oppilaista on jo keksinyt, että kääntämällä puheen Final fantasyihin saa miun tuntisuunnitelmat hyvin tehokkaasti sekaisin. Toisaalta kai se on aina luonnollista, että nuoren opettajan kanssa on helpompi jutella tai olettaa, että opettaja tajuaa edes vähän populaarikulttuurista. Tai ainakin minun on vaikea kuvitella kaikkia meidänkin koulun opettajia keskustelemassa tällä hetkellä telkkarissa pyörivien vampyyrisarjojen eroista ja paremmuusjärjestyksestä oppilaiden kanssa. Mutta kyllä, koitan mie keritä jossain välissä opettaa jotain oikeaa asiaakin. Välillä. Cosplayta tuntemattomille oppilaille ja opettajille en ole sitä kovin tarkkaan alkanut esittelemään, mistä saattaa johtua ne lukuisat ”ope mikset sä ikinä pukeudu nalle puhiks kouluun?” –kysymykset. Opettajakollegoille piti pari kertaa selittää, miksi minulla on parinkymmenen peruukin varasto, jonka sisältöä tarjosin keväällä näytelmää varten lainaan.
Tässä voisi puhua pitkästikin siitä, miten opettajan hommissa joutuu tekemään työtä koko persoonallaan ja missä menee se raja kuinka paljon oppilaille pitäisi tai kannattaisi itsestään kertoa. Vaikka cosplay harrastuksena onkin hyvin erilainen kuin nyt vaikka suunnistus tai lukeminen, ei se minulle ole mitään hävettävää, jota en myöntäisi kysyttäessä. Jos minulta kysytään harrastuksista niin cosplay ja larppaus nyt vaan sattuu olemaan ne kaksi ensimmäisenä mieleen tulevaa. Minusta on kiva, että oppilaat näkevät minut kokonaisena ihmisenä, eivät pelkkänä opettajana, vaikka toki raja senkin suhteen on johonkin vedettävä. En voisi kuvitella viettäväni töiden ulkopuolella aikaa oppilaideni kanssa ainakaan vakituisesti, satunnaiset conitapaamiset ovat ainakin tähän mennessä olleet kaikessa hämmentävyydessään jopa melko piristäviä. Osittain kyllä sen takia, että miulla on sattunut olemaan jotain suhteellisen säädyllistä vaatetta päällä. Mutta esimerkiksi paikallisen animeseuran iltamiin osallistuminen juuri tällä hetkellä ei innosta osittain sen takia, että oppilaiden kanssa kaveeraaminen ei innosta. Miulla on maailman parhaita oppilaita, mutta niiden pitää pysyä oppilaina, ei muuttua kavereiksi. Cosplaykisojen takahuoneessa on kyllä monesti tullut huomattua, että se kymmenenkään vuoden ikäero ei tarkoita etteikö jutut voisi olla pelottavastikin ihan samalla tasolla. Vaikka en mie omasta mielestäni ole henkisestikään enää Ilona 15v.
Ja ei, tähän mennessä kukaan oppilaista ei ole kommentoinut tätä blogia tai miun cosplayasujakaan koulussa. En tiedä ovatko pikku-stalkkerini vaan niin uusavuttomia netin käyttäjiä vai lyökö nuo Priss-kuvat luun kurkkuun niin totaalisesti, että kukaan ei kehtaa sanoa yhtään mitään. Tällä viikolla viimeksi kuuntelin, miten muutamat muut opettajat pohtivat, etteivät uskalla laittaa mitään kuvia itsestään edes facebookiin, ettei niitä vaan sitten väärinkäytetä. Niin. Sukupolvien välinen kuilu tai jotain.
Kaikkea tätä olen joutunut tässä taas pohdiskelemaan osittain uusien oppilaiden, osittain Chibiconin takia. Pari päivitystä sitten puolileikilläni puhuinkin siitä, miten kiva olisi kisata tuntemattomana nimimerkin takana ja hetken aikaa harkitsin sitä vaihtoehtoa ihan tosissani. Onneksi töiden alku palautti minut todellisuuteen, minua pari tuntia viikossa tuijottavat oppilaat tunnistavat minut kyllä peruukista tai meikistä huolimatta eikä siinä paljon salanimet auta. Puhumattakaan siitä, että Ilona nimimerkkinä ei Chibissä toimisi kovin hyvin, kun cosplayvastaavana on Se Ensimmäinen Ilona, jolle pahoittelin jo kesällä tahatonta identiteettivarkautta. Että jos jollekulle on vielä epäselvää niin Ilona on vaan miun toinen nimi ja bloginkirjoitus-alias. Ja miut erottaa takuuvarmasti tästä Ensimmäisestä Ilonasta sillä, että minä en osaa tanssia.
Vaikka ajatus napapaitaisena Lanina lavalla pyörimisestä samojen ihmisten nähden, joille seuraavana maanantaina taas pitäisi asiallisesti opettaa historiaa, vaatikin vähän psyykkausta, alan olla jo aika sinut asian kanssa. Jos harrastaisin kilpatanssia niin heiluisin myöskin hyvin vähissä vaatteissa ja ihan yhtä hyvin niitä oppilaita voisi silloinkin olla katsomossa. Tai jos näyttelisin tai voimistelisin. Tai tämän kokoisessa kaupungissa harrastaisin ylipäätänsä mitään
Blogin pitämistä pohdiskellessani jätin kirjoittamatta suuresta syyllisyydentunteesta, joka iskee kun ei päivitä riittävän usein tai ei saa hoidettua niitä asioita, mitä on mennyt blogissa suunnittelemaan. Arvatkaa onko Lanin kankaista ostettu vielä yksiäkään? Kahdesti olen jopa käynyt Eurokankaassa mutta molemmilla kerroilla on iskenyt semmoinen kuvotus kankaita kohtaan, että on pitänyt kipittää äkkiä karkuun. Refekuvia olen kyllä haalinut (kiitos ja ylistys youtuben hq-videoille, screenshoteista saa oikeasti ihan hyviä kuvia ainakin niin pikselipelistä kuin FFIX) ja jotain luonnoksia piirrustellut, mutta muuten homma on aika jäissä. Syksyn alku on koulussa ihan uskomatonta kaaosta, joten viikolla ei varmasti ole aikaa eikä energiaa tehdä mitään kovin tuottoisaa töiden jälkeen, ja viikonloppuja laskeskellessa se Chibi on jo melkein nurkan takana. Minulle siis tulee varmasti taas kiire. Miten tässä taas kävi näin, kysyn vaan! Lupaan ja vannon oikeasti ostavani ne kankaat tällä viikolla, yleensä jo pelkkä kankaiden hypistely lisää motivaatiota puvun tekemiseen huomattavasti. Ja puolivalmiiksi jo ikuisuus sitten kirjoitetun päivityksenkin lupaan ainakin melkein varmasti julkaista huomenna, ettei vaan elokuusta tule tämän blogin ekaa kuukautta, jossa on alle 4 päivitystä. Jokin roti tässä hommassa pitää olla, vaikka kuinka kiireinen muka olenkin.
Viime lauantaina Helsinkiin kokoontui sekalainen seurakunta Suomen animubloggaajia selkääntaputtelumiitin merkeissä. Cosplayavautujia edustivat allekirjoittanut ja Iris, jonka seurassa miitti venähtikin yhdentoista tunnin mittaiseksi ja maailmaa parannettiin aamuyön tunneille asti. Kuopio-Helsinki välin reissaaminen miitin takia olisi saattanut muuten vähän jopa vaatia harkitsemista, mutta kun viikonloppu sattui olemaan kesälomani viimeinen ja helsinkiläistynyt kaverini tarjosi seuraansa ja yöpaikkaa, niin pitihän sitä varmistaa, että omat työt alkaa sopivan väsyneenä maanantaina. Tarkoituksena oli tietysti kipittää kaikissa niissä kaupoissa, jotka Kuopiosta puuttuvat ja kerätä askartelukaupoista kaikkea tosi tarpeellista, mutta loppujen lopuksi en tietenkään kerinnyt yhteenkään kauppaan koko reissulla.
Aivopähkinä, tunnista animubloggaajat takavinkkelistä. Hommaa helpottanee ne noin yhdeksän "hei olin miitissä" -päivitystä, jotka on luvassa :D
Otsikko ei ole kuin hivenen harhaanjohtava, koska suurin osa näistä blogin pitämiseen liittyvistä hajatelmista on pyörinyt miun mielessä jo pidemmän aikaa ennen miittiä, nytpähän saan vaan hyvän syyn kirjoittaa niistä. Tisseistä sitten tuolla vähän alempana.
Tämä blogihan näki päivänvalon helmikuussa Cosplaygaalan jälkeisissä tunnelmissa. Samaan syssyyn suomalaisia cosplayblogeja syntyi kuin ”sieniä sateella” koko kevään ajan, ja onpa muutamia vielä senkin jälkeen. Tietääkseni lähes kaikki alkuvuonna syntyneet blogit ovat vielä hengissäkin, vaikka osan päivitystahti onkin verkkaisempaa.
Itse rakastan lukea muiden puvuista mahdollisimman yksityiskohtaisia asioita ja päästä muutenkin kurkkaamaan pukuilijoiden elämään niiden posekuvien taakse, joten hurraan mielessäni jokaiselle uudelle blogille. Suomalaisia cosplayblogeja ei ole mitenkään niin älytöntä määrää, etteikö niitä kaikkia saisi seurattua ilman sen suurempia ponnisteluja, jos vähänkin viettää aikaansa luonnostaan tietokoneen ääressä. Tosin myönnän kyllä ensimmäisenä, että ihan kaikkia en aina jaksa seurata yhtä antaumuksella ja monta kertaa pitää vähän aikaa miettiä kenenkä blogia olenkaan lukemassa, jos pitää useamman blogin päivitykset lukea kerralla. Itsekin kirjoittaessa monta kertaa mietin, kuinka paljon kutakin asiaa pitää taustoittaa, että lukijoista suurin osa sen ymmärtäisi, kun satunnaisen bloginseuraajan ei voi olettaa muistavan jotain kuukausia sitten päivityksessä mainittua asiaa. Onneksi tosin on google, joten jätän esimerkiksi hyvällä mielellä kertomatta mistä lähteestä Quistis on peräisin, kun jokaisen hahmon kohdalla sarjan toistaminen miljoonaan kertaan tuntuu niin tyhmältä. Toisaalta taas lukijana olen monesti pihalla kuin lumiukko itselleni tuntemattomampien sarjojen tai hahmon nimien keskellä muissa blogeissa.
Tänä vuonna syntyneistä cosplayblogeista suurin osa keskittyy bloginpitäjän omien pukujen puimiseen. Kerrotaan miten ne edistyy, mitä suunnitellaan seuraavaksi, kirjoitetaan coniraportteja ja esitellään kuvia. Tämän lisäksi blogeissa kuitenkin sivutaan tai oikein keskitytäänkin cosplaymaailman kuumiin puheenaiheisiin, kirjoittaja kertoo mielipidettään paljastavasta cosplaysta tai cosplaykilpailuista tai esityksistä tai vaikka massacosplaysta . Mikä on siis aivan loistavaa, perusteltuja ja hyvin kirjoitettuja juttuja itselleen läheisistä aiheista lukee mielellään, mutta monesti olen miettinyt pienessä päässäni, ovatko blogit paras mahdollinen keskusteluareena skenen kehityksen kannalta. Kyllä, kaikista blogeista löytyy se kommenttiboksi ja jos riittävän raflaavasti kirjoittaa niin kyllä sinne ne bloggaajakolleegat jotain varmasti vastaavatkin, mutta ainakin omakohtaisen kokemukseni mukaan kynnys kommentointiin on kuitenkin aika suuri. Ja voisin veikata, että jollekulle ei-blogittavalla-cosplayaajalle kynnys keskusteluun osallistumiseen on vielä suurempi. Itselleni tuli pienoisena yllätyksenä, että suurin osa tuohon kertokee-mittee-miun-pittäis-kirjottaa –kyselyyn vastanneista kaipaisi minultakin pohdiskelevampia ja kantaa ottavampia tekstejä. Siis kysyntää niille on, mutta tarjoaako blogin kommenttiboksi paikan kunnon keskustelulle? Ei minun mielestäni. Onko sille kunnon keskustelulle paikkaa?
Tähän tietysti voitaisiin vastata suoraan että on. Aniki.fi:stä kun löytyy ihan oma cosplaynurkkaus, jei! Foorumilla on oikeasti ihan loistaviakin keskusteluja ja hyviä pointteja, mutta jostain syystä tuntuu siltä, että monet bloggaajat esimerkiksi mieluummin kirjoittavat aiheista omiin blogeihinsa. Mikä on täysin ymmärrettävää, kyllä minäkin mieluummin kirjoitan juttuni tänne, jossa lukijat tuskin eksyvät niitä vahingossa lukemaan, kuin pakotan jonkun erehdyksessä anikia selailevan tympääntymään juttuihini. Ja tällä kaikella en siis suinkaan koita väittää, että kaikki blogien kantaaottavammat tekstit pitäisi kirjoittaa mieluummin Anikiin, mietin vaan ääneen, että kuinkahan Suomen cosplayihmisten ideat kunnolla saataisiin samaan paikkaan ja keskustelua aikaan. Niitä ideoita ja mielipiteitä kun varmasti löytyy.
Kun itse aloitin pitämään tätä blogia, arvelin lukijakunnaksi muodostuvan pienen kaverijoukon. No toisin kävi, kyllä kaveritkin tätä tunnustavat välillä lukevansa (tai kavereiden kaverit), mutta suurin osa lukijoista ei ole minulle entuudestaan (tai ikinä) tuttuja. En laske itseäni mitenkään Suomen huippucossaajien joukkoon, ja minua vähän hämmentää tämän blogin kautta tuleva julkisuus. No julkisuus on huono sana, mutta ymmärrätte ehkä kuitenkin. Tällä en kyllä mitenkään tarkoita etteikö olisi mukavaa, että ihmiset tulevat kommentoimaan ja kertomaan miten kiva miun asujen edistymistä on seurata, mutta hämmentävää se on silti. En halua tällä blogillani mitenkään liikoja tuoda itseäni esille tai väittää olevani jotenkin parempi cossaaja kuin olenkaan. Enkä myöskään haalia lukijoita yhtään sen enempää kuin niitä luonnostaan tulee. Noh, mitä nyt vähän ani.mussa näkyy uusimmat päivitykset, mutta sen lisäksi en blogiani pahemmin mainostele tai tekemisistäni kuuluttele. Ne joita kiinnostaa, luultavasti tänne löytävät ja muidenpa ei tarvitsekaan.
Tämän kesän coneissa huomasin myös miten bloginpitäminen aiheuttaa päänvaivaa myös conien cosplaykeskusteluissa. Puolituttujen ihmisten kanssa jutellessa tulevista puvuista tai päällä olevan puvun valmistumisesta, olen huomannut monta kertaa miettiväni, että toistan kyllä itseäni pahasti, jos ko. henkilö on jo kaiken blogista lukenut. Tosin toistan kyllä samoja juttuja puheessani joka tapauksessa... Eli minut saa oikeasti keskeyttää jos alan höpöttämään asioita jotka olette jo lukeneet kertaalleen :D
Aloitin blogin sillä motiivilla, että tämä helpottaisi pukujen tekemistä ajoissa. En tiedä onko pukuihin käytetyn ajan suhteen oikeastaan tapahtunut mitään muutoksia, mutta muuten suhtautuminen cosplayhin on kyllä muuttunut, kun siitä on tullut näin julkista. Monet asiat on pitänyt miettiä ja perustella itselleni tarkemmin pukuja tehdessä, kun tiedän kirjoittavani niistä tänne ja toisaalta myös paineet pukujen suhteen ovat osittain kasvaneet. Asuja ja niiden tekemistä tulee kyllä mietittyä enemmän kuin ennen, kun blogin kirjoittaminen on niin mukavaa, eikä kovin montaa ”en oo tehny mitään pukujen suhteen” –päivitystä kehtaa kirjoittaa. Viikonloppu miitteineen todisti, että blogin kautta tulee myös tutustuttua uusiin, samanhenkisiin ihmisiin, mikä on aina mukavaa. Livenä tavatessa tulee paremmin sitä miun kaipaamaan oikeaa keskustelua, joten blogimiittien pitäminen on ihan loistava idea, varsinkin kun seuraaviin coneihin on taas niin kovin pitkä aika.
Ja tässä vaiheessa luulette, että otsikko oli oikeasti vaan lukijoiden kalastelua, mutta ehei. Kun kerran piäkaapuntiseudulle asti päätyy, pitää vierailla semmoisissa kulttuuritapahtumissa, joita Savon korkeudella harvemmin näkee. Joten löysin itseni perjantai 13. päivän kunniaksi järjestetystä kauhuteemaisesta burlesque-iltamasta Tavastian semifinaalista.
Tarkoituksena ei ollut velloa siellä cosplayajatuksissa, mutta sille ei vaan voinut mitään kun monesti olisin ihan hyvin voinut kuvitella olevani katsomassa k18-cosplaynäytöstä. Esitysten pituudet, taustamusiikin käyttö ja kaikki oli niin lähellä pukukisoja, että vertailuja teki aivan väkisin. Kauhuteeman mukaisesta pukeutumisesta osa olisi mennyt suoraan consept-cosplayna ja suurin osa oli vähintään tunnistettavia hahmotyyppejä.
Olivia Rouge ja hiukan erilainen Saksikäsi-Edvard. Ja illan paras esitys.
Burlesquessa esitystilanne on toki erilainen kuin cosplaykilpailussa, yleisön hurmahenkinen hurraaminen oli melko kaukana cossikisojen arvostelevasta tunnelmasta, mutta väitän silti, että burlesquesta voisi moni esiintyjä, myös cosplayaajat, ottaa oppia. Esiintyjien itseluottamus ja karisma olivat ihan uskomattomia, vaikka toki esitysten laadussa oli isojakin heittoja. Selvästi parhaita esityksiä olivat ne, joissa oli selkeä idea ja itsevarma esiintyjä, joka uskalsi heittäytyä hommaan täysillä. Burlesquessa esityksen ”juoni” tai tarinan kaari on yleensä melko helposti arvattavissa ja liittyy vaatteiden vähenemiseen, kun taas cosplaykisoihin tarinaa monesti kaivattaisiin nykyistä enemmän.
Entäs sitten cosplayn ja burlesquen yhdistäminen? Amerikan maassa ollaan tietysti keksitty kaikki, myös siis cosplayburlesque. Miitissä puhuttiin jo siitä, milloin mahtaa Suomeen rantautua Amerikan tapaan langanlaihat tissicosplaymallit, tässä nyt toinen odottamisen aihe. Itse en tosin erityisemmin tykkäillyt youtuben cosplayburlesquevideoista, kun suurin osa tuntui olevan sekä huonoa tai keskinkertaista cosplayta että saman tasoista burlesqueta. Mutta ehkä tässäkin tapahtuu jotain kehitystä, kun nämä molemmat taiteenlajit on nyt niin IN. Ihan näin empiirisenä tutkimuksena olisi tietysti mielenkiintoista nähdä, conipukeutumiskeskustelut huomioon ottaen, missä vaiheessa joku järkkäri kipittäisi lavalle viltin kanssa jos burlesquehenkistä showta ihan normikisassa esittäisi... :D
En mie nyt oikeesti mitään tissikuvia täällä julkaise, mitä te miusta oikein luulitte?
Kaikki varmaan muistaa, miten kouluaikana ne kesäloman viimeiset viikot vaan hävisi jonnekin? Voin kertoa, että opettajana tapahtuu ihan sama tilanne, loma loppui ennen kuin edes kerkesin vilkaista kangaskauppaan päin. Huolimatta kaikesta koulujen alkuun liittyvästä työkiireestä, aion saada Lanin oikeasti aloitettua tällä viikolla. Eli ainakin ahkeraa refekuvien tuijottelua luvassa. Ja vatsalihasliikkeitä.
Ilona
ps. Kuvittelenko mie vaan, vai onko Ilona cosplay vähän tylsän näköinen? Kaikilla muilla on niin nättejä bannereita, että itseänikin rupeaa houkuttelemaan blogin ulkoasun uudistaminen. Ehkä.
Hahaa, kerrankin sain jotain suunniteltua toteutettuakin, kun samaan aikaan ja paikkaan sattui sekä oivallinen kuvausympäristö, melko loistava ilma ja upea kuvaaja. Quistis-kuvat on lopultakin päässet pois mieleni onkaloista, jossa ne ovat niin pitkään minua ahdistaneet!
Koska aidon suomalaiseen tyyliin pitää ensin vähätellä itseään ja kiinnittää huomionne kaikkiin epäkohtiin, niin joku pitkäkyntinen on mennyt pöllimään Quistin lasit (siis olen vaan laittanut ne sellaiseen paikkaan, että viisi minuuttia ennen auton lähtöä ne oli aivan mahdotonta löytää), joten kuvissa käytin laseja, jotka eivät muodoltaan ole täydelliset, ja kengät eivät ole myöskään ihan perfectot. Traconissa 09 olleet kengät ovat tainneet jo päästä kenkien taivaaseen (tai siis olen pakannut nekin jonnekin liian hyvään paikkaan), joten piti napata matkaan saappaat, jotka pituutensa puolesta kyllä olivat paremmat, mutta eivät malliltaan ihan sitä mitä olisin halunnut.
Puku on siis laseja ja saappaita lukuun ottamatta tismalleen sama, minkä tein puolitoista vuotta sitten. En tiiä mikä minua on vaivannut sillon, en nimittäin varmasti osaisi tällä hetkellä tehdä yhtä nättiä jälkeä. Joten se siitä yrityksestä selittää itselleni, että olen jotenkin kehittynyt tässä harrastuksessa, ilmeisesti päinvastoin.
Tässä vaiheessa on nyt vaan pakko avautua kahdesta sanasta, jotka ärsyttävät minua ihan suunnattomasti blogi- ja cosplaymaailmassa! ”Postaus” ja ”photoshoottaus/photoshootti”. Korvista rupeaa tulemaan savua ihan samalla sekunnilla. Photoshoottihan on ihan suoraan vaan suomen kielen korvaamista englannilla, mutta jokin siinä ärsyttää niin maan vietävästi. Sanon aina mieluummin että ”kävin ottamassa kuvia puvusta”, ”järkätäänkö kuvaukset” kuin ”olin ptotoshuuuuuuttamassa” ja ”shootataanko”. Ja postaus! Siis en tiiä mikä tässäkin miun hermoja painaa, mutta ”päivitys” on vaan niin paljon parempi sana. Ja jopa entry, joka on vielä pahempaa enkkusuomea kuin postaus, on paljon kauniimpi sanana. Ehkä pahin on kyllä muotiblogeissa yleinen videon aloitus ”Teen nyt tämmöisen videopostauksen pitkästä aikaa” aaarrrrgh.
No mutta nyt kun sain tuon pois sydämeltäni, niin siirrytään niihin kuviin sitten. Paikkana Pohjois-Karjalan Valtimon kunnassa sijaitseva maalaistalo, jonka pihalta löytyi niin autotallin psykedeelistä ovea, ihme betonikarsinoita, niittyä ja pilviä sekä eeppistä tuulta. On aina yhtä hassua hehkuttaa kuvia omasta pärstästään, mutta pakko sanoa että kuvaaja-Krisse kyllä sai miut näyttämään melko hyvältä :D
Sisäinen Trepieni heräsi taas, kyllä se Quistin taistelupukukin on vielä tehtävä. Jee, lisää pukuja mietittäväksi.
