Puhetta ja pukuilua, narikkaa ja kamerointia, jatkoja ja sufferointia

Vuoden viimeinen iso ”coni”viikonloppu on takana ja paluu arkeen on tuntunut taas kovin ikävältä. Jos tahtoisin tiivistää, niin koko viikonlopusta voisi sanoa ”ihan jees, mutta viime kerralla oli kivempaa”. Mutta että minäkö tiivistäisin! NEVER! Kilometripäivitys, kyllä! 

Viikonlopusta tuli yllättäen työntäyteinen. Tai noh, Talksin työt eivät olleet yllätys, kun narikkaan nimenomaan halusin. Narikkahommia on kiva tehdä muuallakin kuin Sibeliustalolla ja tahdoin päästä osallistumaan DesuTalksin järjestelyihin jotenkin. Lopputulos olikin sitten se, että käväisin kuuntelemassa ohjelmia vartin ajan, kaikki muu aika kului narikan paremmissa bileissä. Sinällään harmi, rakastan Desutalksin konseptia lyhyistä, napakoista ja keskustelua herättävistä ohjelmista, ja aiheetkin oli mielenkiintoisia, mutta ne nyt jäi sitten katsomatta. Ei sillä, oltaisiin voitu hyvin vuorotella päivän mittaan työvoiman kesken, mutta kun siihen narikkamoodiin pääsi, ei osannut enää istua katsojana. Ja narikassa oli tosiaan mahtavat jutut ja hyvät Frosti-chanin meikkauspippalot. Eikä oikeastaan siis harmittanut, kun tiedän, että ohjelmat tulee löytymään netistä. Narikkaan kantautui lähinnä huhuja toimimattomasta tekniikasta, Madoka-spoilereista ja turhasta voimasanojen käytöstä.

Japsu kuvasi muutaman yhteiskuvan. Ja jopa muutamassa ei oltu silmät kiinni.

Ulilauta ei ole tainnut vielä ehtiä ulisemaan, kun Asialliseen ja Viralliseen Animetapahtumaan tullessa ensimmäisenä narikassa tulee vastaan kolme peruukkipäistä neitiä. Edellisellä kerralla uskalsin vain piilocosplayata, nyt mentiin pikkaisen näkyvämmin, kun Junko Kanamen aka Madokan Mutsin tukka ei ollut ihan niitä normaalimpia. Kirosin twitterissäni aasialaiset piilolinssifirmat alimpaan helvettiin ihan turhaan, syyllinen yhteen vahvuukselliseen violettiin piilariin ja toiseen vahvuuksettomaan löytyi ihan niiden piilareiden vierestä. Olin unohtanut tilanneeni joskus aikoinaan myös vahvuuksettomat violetit ja nyt Kuopiosta lähtiessä kauniista otin mukaan sitten yhden kumpaakin. Joten Madokan mutsi oli violettisilmäinen vain aamun ajan, sitten piti vaihtaa näkevämmät näköelimet päähän.

Junko on tosiaan ihan vaan koottu asu. Takkia on vain kavenneltu ja lyhennelty. Peruukki oli  alunperin pitkä ja vaaleanvioletti. Olisi saanut olla vielä pikkaisen tummempi, vaikka tuota jo kolmeen kertaan värjäsinkin, Madokassa tukat kun on semmoisia hassun hailakan tummia. Hoothoot oli ihanin Madoka < 3

Narikka < 3

No ehkä ei ollut Madoka syyllinen ihan tähän kaikkeen.

Jatkot siirrettiin Kampin Bruuveriin, joka oli paikkana varsin mainio. Tosin tykkäsin itse enemmän viime jatkoista (kyllä, kaikesta draamasta huolimatta), kun Gloria oli kuitenkin nimenomaan talksilaisille tarkoitettu paikka, nyt kun Bruuverissa ei edes ollut selkeästi omaa huonetta tms tilaa, porukka hajoili taas. Ei sillä, oli kyllä hauskaa, ruoka hyvää, juotavaa riitti ja ihania poikia sai melkein yliannostuksen. Jutut olivat varsin levottomia, kuten twitteriä seuranneet varmaan huomasivatkin. Olisin tahtonut jutella vielä paljon enemmän kaikkien kanssa, nyt montaa ihmistä kerkesi näkemään vain ihan vilahdukselta ja osa lähti tosi aikaisin pois, mutta niinhän se aina on isommissa porukoissa.

Talksin ja Gaalan sattumisessa samalle viikonlopulle on puolensa ja puolensa. Pitkän matkan takaa tulijoille ja ihmisille, joilla vapaa viikonloppuja on rajoitetusti, on kahden tapahtuman kombo parasta ikinä. Toisaalta taas jotkut valittelivat melkoista väsymystä Gaala-aamuna Talksin jatkojen jälkeen. HARJOITUKSEN PUUTETTA sanon minä, kyllähän sitä coneissakin toisena päivänä pyöritään ihan hyvällä hapella jatkoista huolimatta!

Valkoinen kauluspaita + värjätty peruukki = :/

Vaikka omat rillutteluni nyt ovatkin jääneet vähemmälle, ei jatkot tuntuneet seuraavana aamuna painolastina kuin korkeintaan silmäluomissa, koska aamukahdelta nukkumaan meneminen on vielä aika kilttiä jatkoilua. Siviilivaatteet niskaan, peruukki päähän, cossi kassiin ja sumuisen pääkaupunkiseudun läpi Glorialle.

Pestauduin Gaalaan valokuvaajaksi pikkaisen lennossa edellisenä päivänä, vaikka miun perusjärkkärillä ei Glorian valotuksessa paljon hyviä kuvia otettukaan. Oli kivaa, kun oli  koko ajan jotain puuhaa ja pääsi bäkkärin puolelle pyörimään. Toki olisin voinut sen asuni valita toisin, jos olisin arvannut kuvaavani näinkin paljon. Nyt niitä lavan edustassa kyykittyjä kuvia tuli aika vähän, sillä vaikka pantsut olikin värikoodattu mekon mukaan, en niitä ihan hirveästi tahtonut kuitenkaan esitellä. Kuvat löytyy täältä. Kyllä, ne on pimeitä ja uliuuu huonoja ja byhyy että oon surkee kuvaaja. Lauri kuvasi varmasti paremmin, oottakaa niitä sen kuvia. 

Random on kovin random. Ilse kuvasi.

Pukuna miulla oli alunperin DesuCruiselle aiottu Random Seed Vosu, jonka paidan muokkasin  menneellä viikolla. Mekko on ihan karmeasti toteutettu, mutta kyllä se nyt ihan kivalta kuvissa näyttää. Sain myös hämmentävästi kehuja ”Gaalaan sopivasta” pukeutumisesta, kun kuulemma näytin niin fiiniltä, vaikka omasta mielestäni punainen mekko turkiksilla ja korkeilla koroilla somistettuna tuo kyllä mieleen ensimmäisenä maksullisen naisen. Eihän sitä toki tiedä, jos joku nörtti Seed on joutunut ostamaan itselleen seuraa tanssiaisiin. Vosusta voipi käydä lueskelemassa täältä.

CosplayGaala markkinoi itseään THE Cosplay –tapahtumana, jossa kovimmat kisaajat ottaa mittaa toisistaan. No nythän tämä ei ihan toteutunut, kun kummassakin kategoriassa kisaajia oli todella vähän. Yleisesti ottaen Gaalan meinikiä voisi kuvailla vähän löysäilyksi. Edellisessä Gaalassa olin ihan nobody-kisaaja, joka uskalsi jutella ehkä kolmelle ihmiselle, nyt näki aivan eri tavalla järjestelypuolta ja se ”no kyllähän tämä hoituu” –mentaliteetti vähän yllätti. Hommat kyllä hoitui, mutta hyvin eri tavalla kuin mitä normaalisti conin takahuoneissa näkee.

Yleisesti ottaen koko tunnelma oli aivan toista maata kuin viime kerralla, jotenkin paljon vaisumpaa. Varsinkin kisojen aikana yleisön reaktiot ja se yleinen tunnelma olivat vähän plöh. En tiedä vaatisiko eeppisemmän tunnelman saaminen sitten oikeasti täpötäyttä salia, vai mikä siinä oli. Tai ehkä viime kerralla oli ihan yhtä vaisua, olin vaan ite niin hypehype siellä lavalla, etten asiaa tiedostanut. Itsehän en ollut ensimmäisessä Gaalassa, mutta kuulemma tämä kolmas Gaalailu oli vähän paluuta siihen ensimmäiseen. 

FF VIII ja Steins;Gate liittyy toisiinsa läheisesti. Ja osataan olla tosi vakavia. Miika Ojamo kuvasi.

Napakkuutta olisi ehkä kaivattu sekä järjestämiseen, aikatauluttamiseen kuin juontoihinkin. Hirmuisen monet asiat on mielipidejuttuja, että kuka tykkää äidistä ja kuka tyttä--- siis millaisista puheosuuksista itse kukin nyt sattuu tykkäämään. Mie en nauttinut tämän kerran Gaalan juonnoista yhtään, vaikka Ansku ja Okku ovatkin ihania. Juonnot venyivät ja vanuivat ja samojen kysymysten toistaminen kävi puuduttavaksi. Tykkään itse napakammista, selkeämmin ajoitetuista ja myös selkeämmin suunnitelluista juonnoista. Nyt tuli aikakin selväksi, että esitykset oli hienoja ja puvut oli hienoja, sen verran monesti niistä mainittiin. Jokaisen kisaajan kohdalla. Ehkä pariinkin kertaan. 

Tweet tweet! Kuva jälleen Miika Ojamo

Miulle CosplayGaalassa kisat on Se Juttu, kaikki muu ohjelma on vaan sivutuotetta. Harmi vaan, että nyt kisojen katsominen oli sufferointia koska yhyhyyy, tahdon vain lavalle. Eikä kisoissakaan ollut kauhesta jännitettävää, sen verran selvät ainakin voittajat olivat. Yksilökisan top kolmosen olisin ehkä rankannut vähän eri tavalla, jos olisin joutunut tuomaroimaan, mutta enpä toisaalta pukuja läheltä tarkastellut. Kun ryhmäkisassa tapahtui Bakaconit ja ryhmiä oli melkein yhtä paljon kuin palkintoja, olisin itse palkinnut vain yhden parhaan, mutta enpä ollut nyt palkitsemassa, joten hyvä täältä blogista vaan huudella. Niin.

Toisaalta cosplaykisojen katsominen on myös aika tylsää. Siis oikeesti, jos ei ole kunnon esityksiä, niin tylsäksihän se käy, joten lisäohjelmaa oli hyvä olla olemassa. Nyt molemmat ohjelmat olivat enemmän viihteellisiä kuin asiapitoisia. Väittäisin asiapitoisellekin ohjelmalle olevan kysyntää (no siis itse katsoisin, en mie muista tiedä), mutta Gloria ei välttämättä tarjoa sellaisella parasta mahdollista ympäristöä. Myyntipöytien sijoittaminen pääsaliin ja parvi jo pelkällä olemassaolollaan nostaa yleistä meteliä normaalia conisalia enemmän.

Kuva > tuhat sanaa, tiedätte kyllä.

Miwo piti standup-showta otsakkeella ”Miksi kannattaa cosplayata”, jonka oletin olevan ikäänkuin vastaisku omaan kesäiseen Cosplay pilaa elämäsi –esitykseen. Olin väärässä. Olematta nyt mitenkään uliuuu, mun aihe kun pidin siitä ekana luentoa –tyylillä liikenteessä, huomasin pian, etten voinut oikein kuunnella esitystä, kun asiat olivat niin samoja, kuin mitä oli itse Nekossa pyöritellyt. Ei kyllä mikään ylläri, kun molemmat ruoti niitä cosplayn huonoja puolia, niin kyllähän ne samat jutut siellä pyörii. En tiedä pitäisikö sitä itse pitää se positiivisuutta ylistävä ohjelma siitä, kuinka cosplay pelastaa elämän ja takaa onnea ja autuutta.

Minulle iskee standupista varsin herkästi myötähäpeä tai ahdistus, enkä nytkään mitenkään erityisemmin esityksestä nauttinut. Kavereiden roudaaminen lavalle, oman seksuaalisen suuntautumisen tekeminen selväksi noin miljoona kertaa yhdistettynä turhankin tuttuun aiheeseen oli vähän turn off. Mutta varmasti osa yleisestä tykkäsi, mikäs siinä.

Cosplayesitykset 101 jäi minulle myös vähän pettymykseksi. Jotenkin se Hetalia on kakkaa ja pussaavat pojat –tai siis tytöt lavalla ei toimi – oli niin perussettiä ja wanha juttu, että oma mielenkiintoni ei pysynyt yllä. Joten hipsin kuvailemaan muualle siinä vaiheessa kun kehotettiin aloittamaan esitysten miettiminen ajoissa. Tunsin piston sydämessäni, kyllä.

Tunnista hahmot kenkien perusteella!

Itselleni päivä oli sufferointia, koska ULIUUU oisin vaan tahtonut olla siellä kisalavalla. Piiskasin itseäni henkisesti omasta idioottimaisuudestani ja vannotin parvella ahdistuksen kyyneleen tirauttaessani, että nyt oli muuten viimeinen kerta, kun puku jää tällä tavalla kesken. Fiilistä eivät helpottaneet lukuisat ”Ai mä luulin että sä kisaat” kommentit, mutta ne vahvistivat kyllä päätöstä, että nyt loppuu tämä vätystely.

Edellisen illan ihanin poika laski pisteitään kysymällä suoraan, olisinko voittanut jos en olisi luovuttanut puvun kanssa. Vain cosplayta harrastamaton voi tuota noin suoraan kysyä, kanssacossarit on paljon huomioon ottavaisempia miun egon ja tunteiden kannalta. Ei mutta oikeastihan tuota tietysti miettii. Aina ja joka kerta, kun puku ei valmistu kisaan, miettii sitä omaa pärjäämistään. Nyt sitä vaan ei voinut miettiä kunnolla, koska jälkikäteen ajateltuna en usko, että puku olisi valmistunut vaikka olisinkin tehnyt sitä viime hetkeen saakka. Olisin jäänyt itkemään sunnuntaiaamuna keskeneräisen puvun kanssa. Voitanko tällä puvulla seuraavan Gaalan? No totta helvetissä, koska pakotan itseni tekemään sen Oikeasti ja Kunnolla tällä kertaa.

Tosiaan, seuraavaa Gaalaahan jo lupailtiin. Ja vaikka tämän kertainen olikin minulle pettymys, ensi kerralla eeppisyysmittarit sitten kaakkoon. Pelkästään cosplayhin suuntautuneelle tapahtumalle on miun mielestä edelleen kysyntää ja sen sijoittuminen pääkaupunkiseudulle on ihan nappivalinta. 

Gaalalla on ehkä vielä vähän profiloitumista suhteessa conikenttään. Nyt oli tarjolla kovin tuomaristo koskaan, mutta kisaajien määrä ja osittain myös laatu jäi aika perinteiselle coni –tasolle. Osittain ajankohta varmasti vaikutti, conikauden jälkeinen apatia iski osaan potentiaalisista kisaajista. Vielä suuremmaksi syyksi epäilen kuitenkin markkinointia. Iso osa vakavasti kisaavista pukuilijoista suunnittelee pukuvuotensa reippaasti etukäteen. Muutoksia toki tulee, mutta siellä aivojen perukoilla kuitenkin on se suunnitelma. Nyt CosplayGaalan päivämäärä ja se, että Gaala ylipäätänsä oli tänä vuonna oikeasti tulossa, tiedotettiin suhteellisen myöhään.

Joten Jaksu ja Niksu, päättäkääs nyt se kevät-Gaala ja sitovaa lupausta someen niin kuin olisi jo.

Gaalan ehdottomina valtteina ovat toivottavasti jatkossakin taitavat tuomarit, varteenotettavat palkinnot ja libeeraali hahmopolitiikka. Itehän kannatan henkeen ja vereen seuraavan Gaalan pitämistä puhtaan itsekkäistä syistä, kun noita länsimaisia hahmoja saa niin kovin harvalla kisalavalla ulkoiluttaa. Toki jokainen arvottaa cosplaykisojen statuksen vähän eri tavalla, mutta Gaala on miun mielestä tällä hetkellä Suomen kolmanneksi tärkein kisa heti WCS:n ja Eurocosplaykarsintojen jälkeen. Harmi, että tänä vuonna osallistujamäärä floppasi, mutta sepä ei vielä ennusta ensi kisasta mitään. WCSn ja Eurocosplayhin verrattuna Gaalan valttikorttina on vielä ikärajattomuus. Että jos itse olisin alaikäinen kisaaja, tai jos Eurocosplayhin osallistuminen tuntuisi liian tiukalta paikalta tai WCS:ää varten ei olisi paria, olisi CosplayGaala se vuoden ykköskisa. Että ruetkaapa jo miettimään niitä pukuja!

Siis kivaa oli, ois voinu olla paljon kivempaakin, ja ensi kerralla varmasti onkin.

Nyt pidän pienen paussin kaikesta pukuilusta. Korkeintaan kerään uusia unelmapukuja katsomalla taas pitkästä aikaa animua. Ja kirjoitan niitä rästissä olevia päivityksiä.

Ilona

Pablo!

Ilona ja sufferoinnin, epäonnistumisen ja luovuttamisen jalo taito

You all see where I’m going with this?

Meinasin ihmetellä, että mikä kumma tätä cosplayvuotta on vaivannut, kun tuntuu olleen enemmän sufferointia ja vähemmän onnistumisia. Sitten tietysti muistin heti sen syynkin, allekirjoittaneen loputtoman itsepetoksen ajankäytössä, turhan suuret luulot omista kyvyistään, jaksamisestaan, osaamisestaan, innostuksestaan, pukujen vaikeuden aliarvioiminen, kaiken mahdollisen ja mahdottoman haaliminen ja sitten se viime hetkellä iskevä perfektionismi.

Tänä vuonna olen jo kahdesti kirjoittanut ”No perhana, en sitten teekään tuota pukua tuohon coniin” –päivityksen. Ensin Beatrix koki mattoveitsiepisodin ja sitten Fran vaan osui huonoon paikkaan kesän kiireisimpiin viikkoihin. Beatrix oli luovuttamisen hetkellä aika lähellä valmista ja valmistui pari kuukautta myöhemmin ja olin siihen oikein tyytyväinen. Fran oli alkutekijöissään, enkä ole voinut siihen vilkaistakaan kesän jälkeen. Toki näiden lisäksi on karsiutunut vähintään kymmenen alkuvuodesta suunnittelemaani pukua muutenkin pois.

Ja nyt tulee sitten se kolmas kerta. Rouva Lovettia vaivaa nyt sekä aika että perfektionismi. Kahdessa jäljellä olevassa aktiivisessa tekopäivässä saisin aikaan jotain. Jonkinlaisen rytöläjän, johon en itse voisi millään olla tyytyväinen, sillä tuo kankaan maalaaminen ei vaan nyt ollut se toimiva ratkaisu. Pitkät itkut tuli vollotettua, kun yli vuoden verran suunnitteilla ollut puku, jonka tekeminen tähän asti oli ollut niin mukavaa ja jonka osiin oli jo tosi tyytyväinen, kaatuu nyt siihen, etten ollut testannut tekniikoita riittävän ajoissa. Siis ihan omaan tyhmyyteen. Jos saisin sulkeutua yksikseni johonkin kammioon sunnuntaiaamuun asti, pelkästään elää ja hengittää pukua, juoda punaviiniä ja kahvia, kiroilla ja olla juuri niin sufferoiva kun tarpeelliseksi kokisin, voisi Lovettista tulla vielä ihan kelvollinen puku Gaalaan mennessä. Mutta kun en voi. 

Ilona, I'm very disappointed.

Harmittelin ensin, että en luovuttanut jo aikaisemmin. Esimerkiksi kahdessa viikossa olisin pystynyt ottamaan vielä käyttöön Suunnitelma B:n ja kisannut aivan eri puvulla. Mutta kun vuoden ajan on suunnitellut nimenomaan tätä pukua ja nimenomaan tätä esitystä juuri tähän kisaan, ei se olisi kuitenkaan ollut sama asia. Mieluummin luovutan sitten kunnolla ja kokonaan, istun katsomossa kuin teen jotain vähän sinne päin. En tahdo kokea uudestaan sitä, että kisaan omasta mielestäni surkealla puvulla, vaikka sitten kävisikin Desut ja sijoittuisin.

Ja viime päiviin asti puvun tekeminen on ollut ihanaa. Ompeluhommatkin ovat olleet yllättävän kivoja, proppien ja esityksen tekeminen on ollut aivan ihanaa ja se yleinen tekemisen fiilis mitä mukavinta. En sitten tiedä, vieläkö nuo valmistuneet asiat näyttävät ihanilta viikon tai kahden päästä, vai meneekö koko puku roskiin ja takaisin suunnittelupöydän ääreen. Tahtoisin niin esitellä noita proppeja jo täällä, mutta päivänvarjoa lukuun ottamatta taidan pitää ne vielä piilossa. Muistinpahan taas, että askartelu ja näpertäminen on niitä miun lempparipuuhia, ei se ompelu ole niin mukavaa, vaan pitää saada heilua kädet kyynerpäitä myöten paperimassassa, liisterissä ja gessossa. Pitäisi jatkossakin muistaa tämä pukuja valitessa, lisää hulluja lehtikorsetteja ja askartelua, vähemmän oikeasti ompelua.

Jotain valmista ja esiteltävää. Tulisi edes kesä, niin tätä voisi käyttää muuten vain.

Tai sitten voisi vaan opetella ompelemaan oikeasti.

Oikeastaan tuskaisia ovat olleet vaan viimeiset pari päivää, kun tuo maalaushomma kusi käsille ihan kympillä. Levitin sufferointia niin irkin kuin twitterinkin puolella melko tehokkaasti ja vollotan edelleen sille, miten ihanasti ihmiset miuta tsemppasivat. Sanoinkin jo eilen, että nolottaa kamalasti jos joutuu luovuttamaan ja hävettää hirveästi jos menee kisaamaan ihan surkealla puvulla.  Huonoista vaihtoehdoista tämä tuntui kuitenkin vähemmän huonolta. Nyt jos jaksaisin muistaa nämä tekemisen mukavat hetket sufferoinnin sijasta, niin Lovett ei kokisi ehkä Ashen kohtaloa, Ashelia kun ei ole vieläkään kurkistanut kaapista Desun jälkeen.

Mitä Lovettille sitten tästä eteenpäin? Tahtoisin sanoa, että jatkan sen työstämistä ja teen sen valmiiksi seuraavaan kisaan. Mutta en sano, koska näköpiirissä ei ole kisaa, johon tämmöinen kauhistus kuin länsimainen hahmo pääsisi osallistumaan. Lovett on Kisapuku ja sen esitys on valmiina, pelkäksi conipuvuksi rouva Jättihelma ei oikein ole mieluinen. (Tähän mennessä tiedossa olevista) Ensi vuoden tapahtumista ainoastaan Tracon antaisi toivoa siitä, että länsimaisia hahmoja kisalavoilla nähtäisiin, enkä osaa yhtään sanoa, mitkä fiilikset sitten joskus vuoden päästä ovat kisaamisen tai Lovettin suhteen. Tai olenko Traconissa kisaamassa jossain ihan muussa sarjassa...

Olin jo saavuttanut stooalaisen tyyneydentilan äsken, mutta näköjään tämän kirjoittaminen taas heitti v-käyrän äkkijyrkkään nousuun. Onneksi DesuTalks on lauantaina ja olen lupautunut sinne töihin ja Helsingin reissu muutenkin on suunniteltu, muuten oma sänky, peitto ja henkinen sufferointi voisivat olla viikonlopun ohjelmistossa. Näkyykö Gaalassa harvinainen kummajainen Siviili!Ilona, jää vielä nähtäväksi. Junko saattaa toki tulla Gaalaakin ihmettelemään, jos edellisen illan jatkoilta sinne selviää, tai sitten kehitän _jotain_ tässä kahdessa päivässä kotikomerosta. Koetan siivota Lontoon pahimmat piirakat pois näkyvistä mahdollisimman nopeasti, niin ehkä mieli tästä paranee, enkä näytä sitruunan syöneeltä ihan koko viikonloppua.  :3

Ilona

ps. Olipa muuten tosi kiva aloittaa seuraavia sataa päivitystä näin kettumaisella aiheella. Talks- ja Gaala-raporteista koitan saada sitten edes vähän positiivisempia!

Ilonan salaiset kotivideot: 100. blogipäivitys ja 30min cosplayhaaste

Voi että tätä oveluuttani, vielä Ilonan nimipäivänä sain tämän päivityksen lopulta julkaistua!

Tidititidii, Ilona cosplayn ensimmäinen (ja luultavasti ainoa) video. Kiinnittäkää huomiota mahtaviin tehosteisiin kuvien vaihdossa ja muuhun tekniseen upeuteen. Anteeksi webkameralaatu, perässä laahaava kuva ja rahiseva ääni. 

Talksin liput täältä, Gaalan liput täältä. Kliketi klik.

30 minuutin cosplayhaaste by Wepi

Säännöt:

1. Kuka tahansa halukas voi ottaa haasteen vastaan riippumatta siitä, harrastaako hän cosplayta. Kokoa kolmenkymmenen (30) minuutin aikarajan sisällä cosplay-asukokonaisuus materiaaleista, jotka löydät kotoasi.

2. Saat käyttää vaatekappaleita, peruukkeja, meikkejä ja maskeerausvälineitä. Jos olet nopea, saat myös ommella/askarrella jotakin uutta (esimerkiksi rusetin kankaasta tai propin paperista). Et saa käyttää sellaisenaan valmiita cosplay-asuja, jotka olet jo joskus tehnyt.

3. Kun olet valmis tai 30 minuuttia on kulunut, ota asustasi kuva ja laita se haasteen sääntöjen kanssa esille blogiisi. Kerro myös, kuka hahmosi on ja liitä mukaan lähdekuva.

4. Haasteen tarkoitus ei ole luoda täydellistä pukua lyhyessä ajassa, vaan testata haasteen tekijän mielikuvitusta ja pitää hauskaa.

Jo videollakin näkyneet referenssikuvat olivat siis nämä:

Puoli tuntia on yllättävän lyhyt aika tehdä yhtään mitään, ja sen voisi ihan hyvin käyttää vaikka pelkästään meikkaamiseen. Yllättävän hyvin aika kuitenkin riitti, pikkaisen olisin meikkiä vielä korjaillut jos aikaa olisi ollut enemmän. Housut ovat vanhat larppipöksyt vuosien takaa (tosin ilmeisesti nykyään taas kuuminta katumuotia), kengät samat kuin Traconin Faithillä ja kevään Buffyllä ja peruukki oli nätisti kiharoillakin Bakaconin jäljiltä.

Ainoa haasteellinen kohta oli Buffyn paidat. Jaksossa ei oikein saa selvää, onko ihan alimmainen paita vain putkilotoppi, vai meneekö siinä olkaimet, joten pikkaisen taiteellista vapautta käytetty siinä. Enemmän taiteellista vapautta käytetty paidan kuvioinnin toteuttamisessa. Tiesin, että larppivaatteiden joukossa on myös (pari numeroa liian pieni) läpikuultava paita, jonka etupuoli on kyllä täynnä glitterkirjailuja, mutta joka ympäri kääntämällä ja kaula-aukkoa vähän suurentamalla voisi toimia ihan näppärästi.

Olen karvaasti oppinut, että tuollaiseen hyttysverkkokankaaseen ei tartu mitkään maalit, mahdollisesti puolen päivän kuivumisen vaativia kohomaaleja lukuun ottamatta, joten paidan maalaaminen ei olisi onnistunut. Joten siksi päädyin maalaamaan paidan alta ja ihan yllätyin miten toimivaksi se taktiikka osoittautui. Toki ihomaali olisi ollut askartelumaalia ihoystävällisempää, mutta koska joku rosvo oli syönyt sen oikean maalin ja jättänyt jälkeensä vain suttaantuvan rasvaliukoisen maalin, oli näillä mentävä.

Ja lopputulos näytti tältä:

Kuten videolla höpötin, on miulla vaikka kuinka monta pukua, joita tahdon päästä tällä 30min –aikarajalla testaamaan. Tämä haaste antaa ihanan tekosyyn tehdä huoletonta kaappicosplayta ja muistaa, ettei tämän harrastuksen ole pakko olla sitä sufferointia loputtomien kangaskasojen tai satojen lehtien kanssa, vaan pienia ihania oivalluksia ja mukavaa tekemistä. Wepille siis  kaikki kiitos ja kunnia tämän alulle saattamisesta ja toivottavasti muutkin blogaajat tätä vielä testailette.

Ja nyt palaan siihen sufferointiosioon, on nimittäin _pikkaisen_ hoppu noiden pukujen kanssa.

Seuraavia satoja päivityksiä odotellen,

Ilona

Ai TAASKO kävi näin?

Hei arvatkaapa mitä? Ei, en ole iskenyt itseäni millään veitsellä tällä kertaa. Mutta oisko CosplayGaalaan aikaa kaksi viikkoa ja minä ihan pissassa oman pukuni kanssa! (...en oikeesti sentään ihan kirjaimellisesti, vaikka vaippojen vaihdossa päivät meneekin, puku ei ole vielä siinä vaiheessa, että sitä voisi pitää päällä) KYLLÄ! Voi sitä kirosanojen määrää kun taas tähän tuttuun tilanteeseeni havahduin.

Myönnän myös vältelleeni blogin kirjoittamista. Paitsi, että ”trololoo, arvatkaa kuka käytti ison osan parhaasta puvuntekoajasta hölmöihin proppeihin ja on taas stressikuoleman partaalla” –päivitysten tekeminen TAAS on supernoloa, olen myös tässä jo ties kuinka pitkään suunnitellut tekeväni jotain spesiaalia 100. päivityksen kunniaksi, ja havahduin tajuamaan että se on ihan kohta. Siis se on seuraava päivitys. Ja koska en ollut mitään suurta ja spesiaalia saanut toteutettua, olen vältellyt päivittämistä. Ei huolta, nyt on jotain materiaalia kasassa, ettekä joudu odottamaan Gaalan jälkeisiä aikoja, että päivitän seuraavan kerran.

Päivittämisen välttely on kyllä ollut kovin helppoa, kun pukurintamalla ei ole tapahtunut juuri mi-tään. Elän sisustuskaaoksen keskellä ja askarteluaikani rajoittuvat iltaan ja yöhön, eikä ompeluaikaa ole käytännössä ollut ollenkaan. Esittelisin kovin mielelläni tekemiäni proppeja, joiden puuhailuun olen käyttänyt yöunille tarkoitettuja innoittavia tunteja, mutta en tahdo ihan kaikkea puvusta kuitenkaan spoilata ennen kisaa. Ihania proppeja on kuitenkin tulossa. Tai ainakin omasta mielestäni ne on ihania, kun en vastaavia ole aikaisemmin tehnyt. Nyt pitäisi vaan saada se pukukin semmoiseen kuntoon, että paikalle pääsen, alasti kun ei kuulemma saa tulla, vaikka ois kuinka siistit propit.

Ainoa wip-kuva, mitä nyt heruu, on sateenvarjoposeeraus. Kun ei sopivan kokoista varjoa kirpparilta tullut vastaan, jouduin teurastamaan tämän keijuprinsessakaunokaisen. Melkein itkin. Ja oikeesti itken nyt, kun koitan kyhätä tuon varjon ruumiin päälle jotain, joka edes etäisesti muistuttaisi päivänvarjoa. 

Kaikki Traconin viralliset kuvat on nyt koottuna Anikiin, mutta koska en oleta kaikkien lukijoiden stalkkaavan miun kuvia sieltä, ja koska en ole lavakuvia vielä tänne spämminyt, niin tässäpä saatte vielä hiukan lisää Poison Ivyä.  Kaikki kuvat (c) Tytti Levänen

Kaksi karmeaa viikkoa edessä siis. Voisin taas lupailla jotain pukujen ajoissa alottamisista, stressin välttämisestä, aikatauluttamisesta sun muusta, mutta olette kuitenkin lukeneet sen saman jo ties kuinka monesti. En vaan opi.

Mutta jotain erilaista päivitystä tulossa ensi kerralla! Kun pääni hajoaa puvun kanssa, otan taas hetken taukoa ja keskityn blogiin.

Ilona