Desu 2012: Minä vahingossa ECC, tämä paha?

Desucon-päivitysten loppumaton virta alkakoon tästä! Tämä päivitys on ihan puhdasta kisafiilistelyä, jotain fiksumpaa (hah) juttua puvusta ja kaikesta muusta saatte myöhemmin.

En ole vieläkään täysin tiedostanut, että oikeasti voitin Eurocosplayn karsinnan ja lähden lokakuussa Lontooseen. Oletan, että kunhan puhun ja kirjoitan lauantain tapahtumista riittävästi, alkaa koko juttu vähän kirkastua. ”Miltä nyt tuntuu?” kysymyksiin vastaan edelleen, että aivan selittämättömän, käsittämättömän upealta!

Viime vuoden kisafiilikset voitte käydä kertaamassa täällä. Silloin olin äärimmäisen epävarma puvustani ja pääsin lavalle melkein pelkästään muiden ihmisten kannustamisen takia. Oletin olevani kisan viimeinen, joten yllätys kolmannesta sijasta oli melkoinen. Kuten ehkä näkyi itkemisen määrästä.

Tänä vuonna oli jännästi hyvin erilainen ja samanlainen tilanne yhtä aikaa. Pukuun olin täysin tyytyväinen. No kenkiä lukuun ottamatta, mutta kuitenkin. Puku oli sellainen, että oletin sillä pärjäävän. Lavasteet ja esitys olivat muhineet mielessäni yli puolen vuoden ajan ja pidin niistä itse ihan hirveästi. Olin oikeastaan tosi luottavaisin mielin menossa kisaamaan vielä lauantaina aamulla.

Ja sitten hain lavasteet pois autosta kello yksi lauantaina. Lavasteiden taustalevyt on kaksi 2m mittaista finnfoamlevyä, jotka olivat vielä Kuopiosta lähtiessä oikein hyvässä kunnossa. Jätin lavasteet kuitenkin koko perjantaiksi autoon, koska en tahtonut viedä niitä esim bäkkärille, koska oletin, että muutkaan kisaajat eivät saisi kamojaan tuoda ennen lauantain kisaa (noh, cosplayvastaava kyllä sanoi, että kuka tahansa kisaaja olisi kyllä saanut tavaroitaan tuoda jos olisi pyytänyt) enkä narikkanatsina tahtonut kuormittaa jo valmiiksi täyttä narikkaa yhtään enempää.

Kaiken miun lauantaisen stressin ja ahdistuksen syynä oli siis oikeastaan desusää. Ja se, ettei desusäätä ollut perjantaina. Koska finnfoam-levyt + auringossa lämpenevä auto = vääntyneet finnfoam –levyt. Lavasteet, joiden kokoamisen piti olla aika simppeli homma, muuttuivatkin vesiputousten aiheuttajiksi, kun koetin suoristaa levyjä. Eiväthän ne mitään suoristuneet, joten parin tunnin ajan ennen kisaa lähinnä kiroilin ja stressasin takahuoneessa. Tuomaroinnissa sentään osasin muistaakseni noudattaa oma ohjettani ja olla kertomatta mikä kaikki oli menossa pieleen. Elämäni stressaavimpia hetkiä oli ne pitkät minuutit, kun muut kisaajat olivat lavalla ja miun omat lavasteeni olivat sermin takana kuten joten kokoon kyhättyinä.

Ekat itkut tuli kyllä vasta siinä vaiheessa, kun cosplayvastaava kysyi, että olenko kunnossa. Onneksi olin toiseksi viimeisenä lavalla, kerkesin parkua parin vesiputouksen verran kyyneleitä ja rauhoittua ennen lavalle menoa. Niinpä lavalle ei mennyt lavasteista stressannut Ilona, vaan keikkoja rutiinilla heittävä ja jokaisesta sekunnista lavalla nauttiva galaktinen diiva Sheryl. En muista juuri mitään lava-ajasta, päätin vaan antaa mennä. Esitys oli harjoiteltu sen sata kertaa, tosin ei kertaakaan lavasteiden kanssa tai edes kaikki vaatteet päällä.

Joonas Forsell kuvasi

Lavalla oli Sheryl, heti kun astuin lavalta pois, oli taas Ilonan itkuvesiputous bäkkärin pukuhuoneessa. Esityksestä ei jäänyt itselleni oikein mitään fiilistä, se vaan meni, ja kaikki lavastestressi ja ahdistus ja pettymys purkautui taas sitten vollotuksena. Hallcosplayn ajan itkemisen jälkeen olo oli taas aika tyhjä. Onneksi juonto ei kuulunut kauhean hyvin pukuhuoneisiin asti, muuten olisin kuunnellut palkintojenjaon sieltä ja joutunut juoksemaan melkoisen matkan lavalle.

Miulta pari ihmistä kysyikin jo lauantaina, että olinko muka oikeasti yllättynyt, että sijoituin. No edes minä en ole niin tyhmä, että jos miulla olisi aavistustakaan siitä, että haen lavalta palkintoa, heittäisin puolet vaatteistani pois, itkisin irtoripset silmistäni ja näyttäisin muutenkin ihan puolipukeiselta! Vielä joskus lupaan näyttää edustavalta myös palkintojenjaossa, ilman itkemistä ja oikeasti kisapuku päällä!

Kimmy kuvasi, näytän just siltä että padot murtuu uudestaan sekunnin päästä.

Ensimmäistä kertaa uskalsin katsoa oman esitykseni näin pian tapahtuman jälkeen, yleensä en siihen pysty.  Tässä ensin vähän huonommalla laadulla, mutta varsin läheltä kuvattuna, alkaen about 41 minsan kohdalta:

Ja tästä se löytyy 8 minuutin kohdalta OF:n kuvaamana katsomon yläosasta

Ja näin tälleen jälkikäteen on pakko kommentoida (että ohoh, pyllyni!) että eihän tuo niin pahalta edes näytä. Nuo lavasteet siis. Esityksen kikat kuten setelit hihoista ja veren yskiminen onnistuivat, kaiken kaikkiaan homma meni siis paljon paremmin kuin mitä lauantain jälkeen itse oletin. Eli okei, myönnän, vähän oli ehkä turhaa se kauhea parkuminen kisan jälkeen, ennen kisaa stressasin kyllä ihan oikeasti ja aiheesta, koska voi vääntyvät finnfoamit. Tarkempia kuvauksia lavasteista ja puvusta saatte vielä, kunhan kaivelen kuvat tietokoneeni syövereistä. Videotakin voisin melkein lupailla, ainakin jos vielä muutama lukija ilmestyisi ja saisin nätin 150 täyteen bloggerin lukijoihin.

Odotatte kaikki varmaan, että otan oman lusikkani ja pyöräytän sitä tässä draamasopassa, joka voitostani nousi? Enpä aio sitä oikeastaan tehdä, kaikki oleellinen ja virallinen on jo sanottu täällä ja varsinainen vastine täällä. Minulla ei narikkavastaavan ole ollut mitään tekemistä kisajärjestelyjen kanssa (lol, tänä vuonna en valinnut itse edes narikkavänkäreitäni ;D), enkä saanut minkäänlaista erityiskohtelua verrattuna muihin kisaajiin. Jos näin olisi ollut, niin ulina olisi ihan aiheellista.

Niin monet ovat olleet huolissaan, että otanko ihan kamalasti itseeni kaikki kommentit ja kritiikin, mutta ei huolta. En ota. Miusta keskustelu tuomaroinnista ja esimerkiksi mahdollisesta jääviydestä on oikeasti ihan paikallaan, eihän siitä ole pitkä aika kun aiheesta itsekin kirjoitin. Tässä tapauksessa taitaa vaan olla kyse ennen muuta väärinkäsityksistä ja siitä, että kommentoijat eivät tunne cosplaykisojen ja conien järjestämistapoja. Mutta luotan siihen, että tästäkin keskustelusta voi poimia niitä oikeasti oleellisia ja rakentavia pointteja ja ajatuksia.

Eniten olen pahoillani tuomareiden puolesta, jotka tämmöiseen höykytykseen joutuivat, omasta puolestani en voi olla lähinnä naureskelematta varsinkin vähemmän rakentaa palautetta sisältäville kommenteille. Koska toki tiedän oman pukuni ja esitykseni kaikki virheet tuhat kertaa paremmin kuin kukaan takarivistä sitä seurannut taneli ja kyllä kisaesityksiä saa arvostella, eri mieltä saa olla, kritiikkiä saa antaa. Jos jonkun mieli paranee siitä, että pääsee miun pukuani tai esitystäni haukkumaan ja arvostelemaan, niin en minä siitä rikki mene, enkä menetä edes yöuniani.

Kuulopuheet on paras :D ja taidottomuus :D

Ilona

ps. No olihan se ECC-voittokin ihan jees, mutta cosplayurani huippu on kyllä tässä:

EI IHAN HUONO!

Ai vielä lisää edistymistä!

Jepulis hepulis, pienoiset paniikinpoikaset täällä suunnalla hyrräilevät. Vielä onneksi silleen semipositiiviset panikoinnit, koska juttuja alkaa valmistumaan jo aika hyvällä tahdilla ja aikaahan on vielä ruhtinaallisesti päiviä. Saatte lisää kuvia, kun en näitä kuitenkaan enää pukujen valmistuttua ja conin mentyä ohi muista/jaksa/viitsi/kehtaa julkaista. 

Onneksi sitten joskus conin jälkeen kerkiää siivoamaan.

Tounis arvasi viime päivityksen asun aivan oikein, Redlinen Sonosheehan se mikroshortseissaan saa kadottamansa korvakorun takaisin. Onneksi on myös paita päällä. (ja valmiina)

Nyt voin myös esitellä miltä peruukit näytti kuivumisvaiheessa viime viikolla. Kuulemma lähinnä puussa roikkuvilta päänahoilta.

Koska kaikki ja niiden mummotkin valelee tänä vuonna korukivensä itse (opastus tähän jaloon taitoon löytyy vaikka täältä) niin myös minäkin. Sonosheen kaulakorua kaksikin kappaletta.

Ja toisesta tuli sitten melkein lopullinen versio. Korvakorujen kera.

Peruukkia sai värjätä pariin otteeseen.

Mutta lopputuloksesta tuli varsin muikea.

Toki kisapukuunkin pitä saada vähän hartsia, joten tässä korvakoruvaloksia.

Ja lopputulosta hatun kanssa.

Yksi puvun kivoimmista vaiheista oli olkakoristeiden nyhertäminen.

Onneksi on tämänkin puvun kohdalla muutakin valmista kuin korvikset. Takki silittämistä ja lankojen katkomista ja mahdollista muuta pikkusäätöä vaille valmiina. No oikeesti housutkin on ihan pientä viilausta vaille, eikä kengistäkään puutu paljoa, mutta öiset kahvipärinät ei ole vielä niin vahvat, että jaksaisin oikeasti kuvatakin niitä.

Ai niin ja pakollinen mainos, Animeconin cosplaykisaan ilmoittautuminen on auki ja täyttyy aika muikeaa tahtia. Jos mielit mukaan, niin klikkaileppa itsesi tänne. 

Hihihiih, hiukkaisen meinaa jännitellä!

Ilona

Minä vahingossa vielä yksi puku Desuun, mutta arvatkaapa hahmo!

Äh tsäh, nyt en osaa edes selitellä tätä millään muulla kuin miun selkeästi kasvavalla vaikeudella keskittyä tekeillä olevaan asiaan ja haluun haalia vaan kaikkea kivaa ja mukavaa puuhailtavaa.

Mukavaa puuhailtavaa kuten vaikka vielä yksi  pieni kiva puku Desuun.  Eikä edes semmoista valmiista vaatteista koottua tapausta, vaan ihan ompelua vaatinut, joskin onneksi varsin simppeli kokonaisuus. 

Nyt on sitten jokaiselle conipäivälle kaksi pukua luvassa, Ririka ja tämän neiti taistelevat vielä vähän keskenään esiintymisjärjestyksestä, luultavasti Ririka nähdään lauantaina aamupäivällä ennen kisavermeisiin vaihtautumista, mutta pääseekö tämä uusin puku lauantain iltabileisiin vai vasta sunnuntaina conin loppupuolella, selvinnee tässä viikon mittaan. Iltabileitä varten tämä on kyllä varsin... niukka alaosastaan, sunnuntaina taas pitäisi liotella Lilianan korvaulokkeet pois kesken päivän jos meinaan vaihtaa pukua.

Ichikan hame antamassa osviittaa pituudesta.

Mutta mistä puvusta on kyse? Veikatkaapa te, kelle elokuvasankarittarelle nämä minimaaliset shortsit kuuluvat? Lisään vihjeitä tähän huomenna, jos oikeita veikkauksia ei ilmaannu, sanotaan nyt vaikka, että kyse on animaatioelokuvasta, joka ei ole edes ihan kamalan vanha.  

Ilona

Yksi unohtunut piraatti ja edistystä

Ai että 10 yötä Desuun? Ai että KAIKKI puvut kesken! No tämähän ei yllätä kuulkaas yhtään.

Mutta edistymistähän on tapahtunut vaikka kuinka paljon. Jopa niin massiivisessa määrin, että piti tehdä vielä yksi puku lisää. 

Ja se taitaakin olla nyt melkein valmis, ainakin enemmän valmis kuin mikään muu puku, kun piti tehdä vain paita ja värjätä vähän peruukkia. Moretsu Pirates on ainoa anime, jota olen koko kevään ajan seurannut oikeasti aika tasaiseen tahtiin, ja vaikka se onkin melko höpsö, niin varsin ihana samalla. Koska yksi kappale piraattikapteeneita kuulemma Desuun ilmestyy, pitää äidin lähteä katsomaan vähän perään. Ririkan kotiasu, eli vaalean keltainen paita farkkujen kanssa on siis vaihtopukuna joko lauantaille tai perjantaille. 

Violettitukkaisen Ririkan lisäksi tuo vastapäätä istuva Misa houkuttelee kyllä myös. Tahtoisin vain hellästi värjätä tuon peruukin! (tosin en tehdä just tuota asua)

Sitten saatte kuvia. Olkaapa hyvät. 

Koska pienet yksityiskohdat on kivempia kuin esim ompelu. Wonderflexiä tämä.

Ja vähän lisää wonderflexia.

Lipputangon pääty maalausta odottamassa. 2m pitkänä tämä mahtui vielä miun autoon, nyt pituutta saattoi tulla just ratkaisevasti liikaa...

En enää koskaan värjää peruukkeja ilmastoimattomassa vessassa, kun sitä voi tehdä auringonpaisteessa nurmikollakin.

Siellä mukavasti kuivuvat.

"Ohoh, kuka olisikaan arvannut että nurmikko ei kestä sinolia" Taisi olla viimeinen kerta kun äiti päästää tontilleen peruukkien ja sinolipullon kanssa.

Oon leikkiny puukäsitöitä ihan urakalla. Jotain lavasteiden tapaista on ehkä jo vähän valmistunut.

Lilianan mekon violetit osat värjäytyi yllättävän kivuttomasti tuommoisella Dekan värillä, jota saa Askartelukulmasta. Ichikan liivi sai myös saman sävytyskäsittelyn, tosin keltaisella.

Kultamaalia on taas kulunut ihan riittävästi vähäksi aikaa, tässä maalattavana Lilianan korvisten osat ja Sherylin hihakoristeet.

Melkein aiheeseen liittyen! Välillä on ollut ihan tuskan takana löytää sukkahousuja, joissa ei olisi vahvennettua housuosiota. Lyhyiden hameiden (tai housuttomien pukujen) käyttäjät tietävät miten ikävästi se vahvennettu osa näkyy. Noh, Henkkamaukalla näitä nyt oli, taidan hamstrata varastoon ainakin parikymmentä, kun vähintään kahdet sukkahousut hajoaa aina yhden conipäivän aikana.

Oishan sitä vaikka mitä muutakin esiteltävää, mutta katselkaas näitä hetki. Koetan ottaa jotain kuvia jo ennen Desua, mutta kerkiävätkö ne oikeasti tänne blogin puolelle, onkin jo ihan toinen juttu. 

Mutta kaikille muille yöompelutöitä tekeville kanssasufferoijille: Vielä on vaikka kuinka paljon aikaa, kaikki kyllä järjestyy ja sufferointi on tänä ihanana vuonna lähes kokonaan kiellettyä :3

 

Jos ensi viikolla on "ihana Ilona" niin lupaan oikeasti ostaakin sen lehden.

Ilona

Hiljainen (=kiireinen) toukokuu, miksi sä taas tuut?

WIP-päivitysten kanssa on aina se ongelma, että en osaa keskeyttää tekemistä raportoimisen ajaksi. Nyt on menossa juuri se hullunmyllyvaihe, että teen joka päivä noin kuutta eri puvun osiota eteenpäin, välillä vähemmän ja välillä enemmän, mutta raportoitavaa olisi siis koko ajan.

Ompelemisen sijasta oon mm. järjestelly maaleja ja siveltimiä niin, että kerrankin niissä on jotain järkeä.

Ja silti edistyminen tuntuu välillä hurjan vähäiseltä ja KÄÄK kun sitä aikaa on taas aika vähän. Yritän parhaani mukaan taas priorisoida, eli välttää keskittymisen herpaantumista kisapuvusta.

Kyllä, ne on kuulkaas kaavoja. Tai siis vanha kirpparitakki palasina.

Desuconin ECC-karsintaan matkaavan Sherylin kanssa on tällä hetkellä edes osittain tehtynä housut, takki ja kengät. Eli peruselementit on jo silleen harsittu kokoon. Ja sitten paljon kaikkea höpsöä pientä yksityiskohtaa on tullut tehtyä ihan silmät innosta kiiluen, mutta hurjasti on vielä tehtävää. 

Oonko kertonu, että vihhaan shoecovereiden tekemistä? Ja kyllä, väri on tässä vielä väärä.

Perintö-singeri mukavasti vaan kuutta tekonahkakerrosta tikkailee.

Esityksestähän en ole täällä sen kummemmin mitään kertonut, koska tahdon edes jonkin osion pitää pienenä yllärinä. En siis nytkään voi sen kummemin avautua kaikesta esitykseen liittyvästä ahdistuksestani, muuten kuin että sitä on paljon. On aika ikävä tunne, kun kuukausien ajan suunniteltu esitys meinaa kosahtaa käytännön mahdottomuuteen. Toivottavasti kaikki kuitenkin jotenkin tässä lutviutuisi. Jos ei, niin luvassa on vielä paljon itkuisia päivityksiä ennen desua. 

Pienet yksityiskohdat < 3 ja desucruiselta saadut muistiinpanolehtiöt.

Valmiina laulamaan karaokea.

Sherylin lisäksi Desun sunnuntaipuku Lilianalla on valmiina peruukki ja pikkuhärpäkkeet. Hame ja paita –kombo on osittain jo puolivalmiina (eikö ole hienosti vältetty ”just ja just aloitettu” sanominen?), vaikka harmaita hiuksia tuli jo pelkistä refekuvien katsomisesta, kun ei noissa vaatekappaleissa ole oikeasti mitään järkeä. 

Tosi söpöä taidekuvaa Lilianan hiuskoruista.

Perjantain piristyksen Ichikan kohdalla oli taas aivan kamalia väriongelmia. Hameen harmaa oli vielä helppo, mutta liivin ja tukan värin kanssa olen käynyt henkisiä painiotteluita. Ichikan hiuksia sanotaan sarjassakin punaisiksi ja olisi ollut helppo ottaa jokin omenan punainen peruukki, mutta koska koko sarjassa värimaailma ja valot on olleet miusta jotenkin aivan hirmuisen viehättäviä, tahdoin mennä enemmän fiiliksen mukaan. Eli lähdin oranssimalle linjalle. Tosin pientä punasävytystä on vielä luvassa.

Vanha kuva on vanha, nyt ois valkoinen paita jo kaapissa mutta ottakaa tästä väärän värisen kauluspaidan kanssa.

Samoin liivin kanssa otin taiteellisia vapauksia. Keltainenhan se on, mutta mikään kangaskauppojen neulosten keltainen ei ollut sopivaa sävyä, kaikki on LIIAN keltaisia, oikein semmoisia auringonkukan-poltan-reiän-silmiisi-kun-olen-niin-kirkas –keltaisia. Paitsi vaaleankeltainen resorikangas. Tämä on jopa aavistuksen liian vaalea, mutta olen mieluummin vähän turhan hailakka sitten kaikilta osin, kuin pidän aivan kirkuvan keltaista liiviä.

Kiellän myös itseäni tekemästä mitään Buffy tms pukua toukokuussa. Jos erehdyn semmoista edes ajattelemaan, rangaistuksena joudun tekemään exceltaulukon kaikista peruukeista. Palaan whedonmaailmaan taas kesäkuussa sitten ehkä.

Blogi myös saa ajelehtia hiljaisuuden tuuliajolla vaikka desuun asti. Toisaalta annan itselleni luvan kirjoittaa päättömiä ranttauspäivityksiä heti kun semmoisia vaan tekee mieli suoltaa ulos, joten saatatte joutua nauttimaan angstisista avautumisista vuorikankaiden toimimattomuudesta tai kangasvärien mahdottomuudesta. 

Thihii, onneksi on ihana kevät, sufferoiminen on ihan kiellettyä!

Ilona