Lani

Kuvia ja tekstin tynkää tästä ihastuttavasta palkkionmetsästäjästä!

Kyllä huomasi Chibiconissa, että ihmisten yleistietämys FFIX:n suhteen on retuperällä, kun niin monet kummasteli, että onko koko pelissä muka tämmöistä hahmoa ollenkaan. Olenko ainoa, jolla meni hermot Lanin kanssa taisteluun Fossil Roossa, tai ainoa, jota ei ärsyttänyt yhtään kun Lani nukutti Eikon myöhemmin Madain Sarissa? No myönnetään, kyseessä on sivuhahmo, mutta kyllä tämän nyt todennäköisemmin pitäisi olla mielessä kuin vaikka kuningatar Hildan. Toisaalta en valitse hahmojani sen perusteella, että ihmiset ne varmasti tunnistaisi, joten eipä tämä tunnistamattomuus juurikaan haitannut. Veikkasin, että Lanin kirveen livenä nähneet kyllä muistavat neidin jatkossa.

Kirveestä onkin ihan oma päivityksensä tämän alla, joten enpä sano siitä sen enempää. Paitsi huomautan, että en tehnyt mitään kirveenkiinnitysmekanismia Lanin selkään, pelissähän Lani heittää kirveen varsin huolimattomasti olkansa yli ja se maagisesti pysyy siellä. Minun miekkaa piti vähemmän maagisesti pidellä.

Lanissa ensimmäisenä pistää silmään... tissit. Tai ei minulle, mutta refekuvien perusteella kuullut kommentit ”tissimonsterista” kertovat jotain siitä, että onhan neiti varsin povekas ja muodokas muutenkin. Napa vilkkuu ja tiimalasivartalo on varsin epärealistinen. Päätin olla ottamatta paineta vaatteiden vähyydestä, ja conissa tunsin oloni varsin peitellyksi, vaikka jalassa olikin shortsit ja päällä tuubitoppi, jota ei juuri paidaksi voi sanoa.

Shortsista ja tuubitopista ei ole mitään erityistä kerrottavaa, tuubitopin koristeista osa on käsinmaalattua kangasta, joka on ommeltu paikalleen ja osa ihan ostokangasta. Ja shortsien kankaassa pihtailin niin, että niistä tuli himpun verran liian lyhyet lantiolta, joten ilman hameosaa olisin saanut olla koko ajan kiskomassa niitä ylöspäin. Värit oli Lanin tekemisessä tärkeitä ja myös vaikeita, kerroinkin jo metsästäneeni päällyspaidan keltaista kangasta kolme kertaa ennen kuin tärppäsi, samoin ”hameen” kangas oli pidemmän metsästyksen tulos. Ruskean, punaisen ja keltaisen sävyt sopivat varsin kivasti ruskaväriseen maisemaan.

Hameosan taustakuvion maalaaminen on yhden päivän projekti, sillä halusin tehdä sen kunnolla. Liian usein näkee kankaalle maalattujen kuvioiden olevan reunoiltaan epäselviä ja muutenkin niin selvästi pensselillä tuherretun näköisiä että. Avainsana onnistumiseen on sapluunat, itse käytin kontaktimuovista tehtyä aukkosapluunaa, jonka läpi ensin tuputtelin peittovalkoisen maalin ja sen kuivuttua maalasin kuviot omilla väreillään. Valkoinen tekoturkis menee hameen alaosassa aivan koko matkalta ja osaltaan leventää lantiota varsin tehokkaasti. Ja lämmittää jalkoja vähän liikaakin kuumassa conin sisätiloissa. Karvakangas oli kankaista varmasti arvokkain ostos, vajaat 30 euroa metri, mutta tekoturkis näyttää helposti liian halvalta. Tämä nyt ainakin näytti ihan hintansa väärtiltä.

Keltaisen paidan puhvihihoissa on vähän tyllitäytettä, muuten paidan ompelu oli aika perussettiä. Ja sitten tietysti keksin päivää ennen conia, että haluan ommella siihen nuo hiuslaskokset (opin tämän sanan tänään kun kehuttiin miten hienot hiuslaskokset paidassa on :P). Alunperin meinasin jättää ne tekemättä, mutta kun ne näkyvät kuitenkin refekuvissa ja testauksen jälkeen niiden ompeleminen ei ollut mitenkään kamalan vaikeaa, hidasta kyllä, niin viimeinen päivä ennen conia meni niiden parissa. Onneksi meni, olen lopputulokseen tosi tyytyväinen, eikä paita näyttäisi yhtään samalta, jos siinä ei olisi noita viivoja.

Peruukki oli varsin helppotöinen tapaus, lyhentämisen ja muotoilun lisäksi sävytin vain alunperin jo punertavan ruskeaa peruukkia vielä hiukan punaisemmaksi ja sitten hiuspanta paikoilleen. Hiuspanta on samaa trikoota kuin tuubitoppikin, venyy siis mukavasti. Sain tässä jostain syystä tarpeekseni sulkien värjäämisestä vähän aikaa sitten, joten tällä kertaa kaksivärinen sulka syntyi simppelistä kahdesta erivärisestä sulasta, joista leikkasin sopivat pätkät ja liimasin yhteen.

Prinsessa Romyn kohdalla olin jo tutustunut ihon tummentamiseen ja tällä kertaa käytin ihan samaa Grimasin meikkivoidetta. Riittoisaa tavaraa kun pari kertaa Romynä ja Lanina olemisen jälkeenkin pohja vain juuri ja juuri pilkottaa. Rasvavärit tietysti tahraa, ihan niin kuin meikkivoiteetkin, mutta levittyvät niin ihanan tasaisesti ja näyttävät luonnolliselta. Tai niin kai minun on pakko uskoa, kun niin moni luuli, että olen käyttänyt jotain itseruskettavaa tai oikeasti tullut lomamatkalta, enkä suinkaan tuputellut väriä coniaamuna. Muuten meikki oli aika simppeli, punertavaa väriä kulmiin, vähän luomiväriä, paljon ripsaria ja musta rajaus ylös.

Tavoitteena Lanin kanssa oli tehdä puku, jonka kehtaa ottaa cosplaykaapista ulos tulevaisuudessakin. Ja tämän suhteen onnistuin, olen pukuun tyytyväinen vaikka toinen kenkä hajosikin kuvatessa, hameen kiinnitysvempaimen kiinnitysvempain irtosi ja kaikki kangasosat kaipaavat kipeästi pesua päästäkseen eroon ruskeasta väristä. Katsotaan milloinka neiti palkkionmetsästäjä seuraavan kerran lähtee liikkeelle.

Jos jokin hämmästyttää tai kummastuttaa, niin kysykää. Chibin cosplaykisasta ja kisamietteistä yleensäkin kuulette viikonlopun aikana

Ilona

Koolla on väliä - eli tarina Lanin kirveestä

En ole ollut aikaisemmin mitenkään erityisen innokas kookkaiden proppien tekijä tai kannattaja yleensäkään. Coneissa jättimäiset, painavat miekat ovat lähinnä tiellä, niiden ympäriinsä kuljettaminen näyttää jo rasittavalta ja monesti näkee hyvin epätasapainoisia yhdistelmiä loistava puku – huonosti tehty jättiproppi tai toisinpäin, proppiin on nähty vaivaa ja puku hutaistu kuten joten kokoon. Ja tämän sanoo siis nainen, joka kulki Desuconissa 3 metristen siipien kanssa...

Lanin hahmo on ollut cosplaykansioni asukkaana jo pitkän aikaa, mutta mitään suurempia intohimoja tämän upean palkkionmetsästäjän toteuttamisen suuntaan ei tullut, ennen kuin kesällä sain ensimmäistä kertaa hyppysiini Finnfoam levyä. Voittofanfaarit kajahtivat korvissani kun tajusin, että tämä on täydellistä materiaalia fantasiatyylisten ja isojen proppien tekoon. Lani on nimittäin niitä hahmoja, joilla täytyy olla se kirves mukanaan. Suurin osa FF hahmoista kyllä omistaa jonkinlaisen aseen, mutta suurin osa heistä ei kantele kuitenkaan niitä jatkuvasti näkyvillä, Daggerin hahmo on aivan yhtä tunnistettava ilman mitään sauvaakin, Rinoa on Rinoa ilman Blaster Edgeäkin, mutta Lanilla kirves on oleellinen osa hahmoa, se on pakko olla mukana.

Asehan on aivan naurettavan kokoinen. Se on yhtä pitkä kuin Lani itse, ja kirveen terän taakse mahtuisi piiloutumaan vaikka pienikokoinen armeija. Terä on myös varsin paksu, joten aseen toteuttaminen mistä tahansa muusta materaalista, kuin kevyestä finnfoamista vaatisi kanniskeluvaiheessa huomattavasti enemmän habaa kuin mitä minulla on. Miekkojen ja muiden litteiden proppien tekemiseen netti on pullollaan hyviä ohjeita myös kevyisiin versioihin, mutta tämän kokoista asetta ei mitenkään näppärästi askarrellakaan esimerkiksi pahvista. Noh, en kyllä tiedä mitenkä näppärää se minulla muutenkaan oli. Vakaana aikomuksenani oli ottaa kuvia jokaisesta valmistusvaiheesta, mutta unohdin tietysti kameran kotiin joka kerta, kun lähdin valloittamaan äidin autotallia.

Finnfoam levyjä on eri paksuisia, omani on 70 millistä. Yhden levyn leveys on 60 senttiä, ja kun kirvestä varten tarvitsin 90x90 cm palan, oli ensimmäisenä tehtävänä levyjen yhdistäminen. Levyt on onneksi oikeastikin tarkoitettu liitettäväksi limittäin, joten niiden muotoilu auttoi tätä tehtävää kummasti. Liimaa vaan väliin ja pariksi päiväksi kuivumaan. Samalla piirsin kirveen muodon levyyn. Jo aikaisemmin esittelemäni piirros oli tässä hommassa aivan välttämätön.

Sitten alkoi muotoiluvaihe. Finfoamia voi katkoa sahalla tai puukolla, mitä hienoteräisempi saha, sen parempi, koska tuommoisella peruspuusahalla pinta hajoaa aika röpelöksi ja levittää koko autotallin täyteen pientä finnfoammöhnää. Testattu on. Levyn sahaaminen oli kuitenkin sotkuisuudestaan huolimatta yllättävän helppoa, suoraankin sahaaminen onnistui. Ainoa takapakki oli tässä vaiheessa liiman pitämättömyys, kun levyjen liitoskohtaan kohdistui painetta, petti liima samantien. Asiasta lannistumatta muotoilin kahta palasta erikseen ja yhdistin ne sitten liimalla ja ilmastointiteipillä vasta lopuksi. Kirveen kaarevat muodot ja terän kaventuminen on tehty ihan vuolemalla puukolla. Mitä terävämpi puukko, sitä siistimpää jälkeä tietysti tulee. Jos haluaa hienostella, voi kaikki pinnat vielä hioa hiomapaperilla, niin ei jää vuolujälkiä tai sahattua röpelöreunaa. Minä tiesin päällystäväni koko komeuden, joten vuolujälkiä sai jäädä. Liimasin terän puolikkaat siis uudestaan yhteen ja lisäsin vielä teippikerroksen päälle. Hyvin pysyy, mutta teippi aiheutti ongelmia myöhemmässä vaiheessa.

Finnfoamin ongelma on sen pehmeys. Kaikista terävistä esineistä, kynsistä tai pöydän kulmista jää painettaessa jälki. Eli päällystämätön levy on osumaherkkää. Ja päällystettykään ei terävistä kulmista tykkää. Samoin liimaussauma kahden levyn välillä, vaikka sen kuinka koittaisi tiukasti liimata, jää selvästi näkyviin. Pienet kolhut eivät mielestäni tässä tapauksessa haittaisi, vaikka ne päällystyksen jälkeenkin jäisi näkyviin, Lanin on ahkera kirveenheiluttaja, että kyllähän siihen niitä lommoja tulee. Teippasin ilmastointiteipillä hiukan lisätukea koko terän pituudelta. Ennen päällystyksen alkamista piti yhdistää kirveen terä ja varsi. Vartena käytin kangaskaupasta ostettua pahviputkea. Samanlaista tavaraa saa varmasti ilmaisiksikin, jos vaan tietää mistä tai jaksaa selvittää, minä nyt arvelin että euron hinta yhdestä pötkylästä ei ole vielä liikaa. Tosin tarvitsin niitä tietysti kaksi, kun yksi olisi ollut 15 senttiä liian lyhyt. Pituutta koko kirveellehän tuli 180 senttiä, juuri saman verran kuin oma pituuteni on kengät jalassa. Pahviputki on kestävä ja juuri sopivan paksuinen varreksi. Kiinnitys tapahtui varsin brutaalisti ilmastointiteipillä. Ensin tosin tein pientä kaiverrusta foamlevyyn, että putki asettui paremmin.

Päällystyksessä käytin keinonahkaa. Värillä ei ollut niin väliä, joten satuin ostamaan punaista, joka oli sopivan joustavaa, eli asettui oikein nätisti myös kaareviin kohtiin. Paljon liimaa vaan alle ja kaikkien kuprujen ja ilmakuplien tasoittelua. Kuivumisen, trimmailun ja aukkokohtien paikkaamisen jälkeen homma näytti hyvältä. Paitsi että ei.

Nahan alta näkyi ilmastointiteippien kohdat niin terän reunassa kuin keskellä koko komeuttakin. Ummistin silmäni koko asialle ja maalasin vannehopealla koko terän. Sitten kiroilin pitkään ja hartaasti kauniissa syyspäivässä reilu viikko ennen conia täydellisyydentavoitteluani. Maali nimittäin vain pahensi tilannetta, teippien jäljet näkyivät edelleen aivan selvästi. Tässä näkyy taas tämän blogin vaikutus puvuntekooni. Olin juuri saman päivänä kirjoittanut, että tämän puvun tavoitteena on olla sellainen, että sen kehtaa ottaa uudestaan käyttöön milloin vain. Ei sellaisia kompromisseja, jotka myöhemmin harmittaisivat. Joten kukkaron huokaillessa syvään suuntasin taas kangaskauppaan, josta lähti tällä kertaa pitkien vertailujen jälkeen toisenmallista keinonahkaa, joka jousti myös kuin unelma, mutta jossa oli varsin jämerä pohja, ja joka edellisen kerroksen päälle liimattuna peitti kaikki alla olevat kauheudet. Tai noh, tietyssä valossa kirveen keskellä olevan liitoskohdan näkee edelleen, mutta tuskin sitä minun lisäkseni kovin monet huomaa.

Kirveen päässä oleva pallon löytyminen oli täysin onnenkauppaa, en olisi tullut ajatelleeksikaan, miten täydellisesti muovinen lampun päälle tarkoitettu pallo sopii, ellei äidin autotallin hyllyssä olisi nököttänyt juuri oikeanlainen ja juuri oikean kokoinenkin pallo. Teippasin pallon kiinni putken päähän ja lisäsin retkipatjasta yksityiskohtia, jotka myöskin päällystin keinonahalla. Pallon päähän tehty retkipatjaympyrä teki kirveen käsittelystä paljon helpompaa, kun pehmeää patjaa oli hyvä pitää lattiaa vasten. Uusi pohjamaalaus sprayllä ja sitten viimeistelemään.

Keinonahka on päällystysmateriaalini loistavaa muuten, paitsi että maalin pysyvyys siinä vähän kiikun ja kaakun. Tälläkin hetkellä kirveen terä tuntuu hiukan tahmealta ja jos kirveen asettaa nojaamaan mihinkään niin, että terä koskettaa jotain pintaa, jää hopeinen tahra ja terästä pilkottaa punaista keinonahkaa. Joten kirvestä piti kohdella conissa hyyyyyvin varovaisesti ja hopeisella maalilla korjailla pahimpia vaurioita. Muuten maalaamisesta ei liene mitään ihmeempiä kerrottavaa, jotain Tiimarin maaleja näytti suurin osa maaleista olevan ja kyllähän sen tuhertamiseen useampi tunti meni. Mutta ihan kivalta se näyttää.

Kirveen keveys ei ihan ollut sitä luokkaa kun alussa otaksuin, kaksi päällystyskerrosta liimoineen lisäsi painoa sen verran, että conin jälkeen kyllä tunsi jotain kanniskelleensa. Tai enhän minä sitä edes paljoa kannellut, kun kirves vietti suurimman osan conista kauniisti narikassa.

Arvatkaa mikä sitten on ongelmana? Minun uusi vanha autoni, ’97 Skoda Felicia, jota ei varmaan valmistusvaiheessa oltu suunniteltu kuljettamaan melkein kaksi metrisiä kirveitä. Onneksi vääntämisen, kääntämisen, sommittelun, penkkien liikuttelun ja pienen kiroilun jälkeen kirves mahtui autoon. Juuri ja juuri, ei jäänyt kyllä sentinkään pelivaraa. Toisaalta olisi kyllä ollut varsin tyylikästä ajaa coniin kirves köytettynä auton katolle :P

Lisää samantyylisiä proppeja teen varmasti jatkossa, sen verran mukava, utta opettavainen kokemus Lanin leipäveitsi oli. Conikäytöstä olen edelleen sitä mieltä, että isot propit ovat ihan höpsöjä, varsinkin jos hahmoa ei oikein tunnista ilman proppia ja se pitää jättää narikkaan. Tosin kesäconissa nurmikolla hengailu kirveen kanssa ei kuulosta mitenkään huonolta.

Ilona

Chibicon!

Kuten varmaan arvasitte, Chibiconia edeltävä Jee Lani on valmis! –päivitys jäi kirjoittamatta siksi, että puku valmistui vartin yli yksi conia edeltävänä yönä. Conipäivältä minulla on vain muutama kuva, joten varsinaista Lani -päivitystä saatte jäädä odottelemaan. Kunhan aurinkoinen päivä tulee, tekorusketus hyppää jälleen kehiin ja Lani lähtee poseeraamaan ruskalehtien kanssa.

Voi Chibicon, pienoinen Chibicon, mistä edes aloittaisin? Vaikka tästä coniraportista huokuukin pettymys ja enemmän ne korjailua kaivanneet asiat, niin kyllähän Chibiconissa oli ihan kivaa. Ajoittain. Välillä. Harmi vaan, että kokonaisuus jäi kaipaamaan vielä parantelua.

Ne on ne pienet asiat mitkä ärsyttää. Kuten kotisivut, joilla lupaillaan kuvia, joita ei koskaan tule.

Yleisesti ottaen hurraan ajatukselle tapahtumista Etelä-Suomen ulkopuolellakin, eikä jokaisen conin tarvitse koettaa olla mahtavinta ja loistavinta ikinä, mutta siitä huolimatta ei aivan jokaista pyörää tarvitsisi keksiä uudestaan tai alkaa hakkaamaan kivestä. Väittäisin, että suurin osa minuakin korventaneista asioista olisivat olleet vältettävissä ihan pienellä miettimisellä. Chibicon oli pitkälti yhden naisen coni, Urumin Helena teki hyvää työtä pääjärjestäjänä, mutta vielä parempaa jälkeä olisi varmaan tullut selkeillä vastuualueilla, niin ettei kaikki olisi ollut vain yhden ihmisen harteilla. Conissa monet sanoivatkin jotain sen suuntaista että no kun tämä on vaan tämmöinen pieni coni tai tämä on ensimmäinen Helenan järjestämä coni, niin pitää vähän antaa armoa. Hyvähän se oli, että Chibicon oli rehellisesti pieni, ei väitettykään että ollaan mitään sen mahtipontisempaa, mutta pienessäkin conissa asiat voi tehdä hyvin. Ei tarvitse mennä siitä mistä aita on matalin. Iso hatunnosto kyllä Helenalle, kun rohkeni tämmöisen tapahtuman toteuttaa, varmasti seuraava Chibicon käyttää jo niitä kertaalleen keksittyjä pyöriä, varsinkin jos kävijät antavat rehellistä palautetta siitä, mikä toimi ja mikä ei.

Star Trek! <*3

Tosin pakko sanoa heti, että eihän jokainen coni voi miellyttää jokaista, Chibiconistakin tuntui täysin rinnoin nauttivan satapäinen kävijälauma, joille tärkeintä conissa on kavereiden näkeminen, myyntipöydät ja vallaton tunnelma. Ja ainakin sen tunnelman nämä nuoremmat kävijät tuntuivat tavoittavan, jopa ilman mitään häiritseviä sivuoireiluita, tuskin tarvitsee Savon Sanomista lukea kauhisteluja kuivanainnista, kun sellaista ei näkynyt. Kuopiolaisten ilmeet oli kyllä taas näkemisen arvoiset kun cosplaykansa vaelteli pitkin kaupunki.

Työnkulma aka Rupla on conipaikkana... huono. Paikalla useita kertoja käyneenäkin piti karttaa katsoa ensin wtf-fiiliksillä ja katastrofin ainekset aistin siinä vaiheessa kun oikeasti kävi selväksi, että myyntipöytäsali ja toinen ohjelmasali ovat Ruplan puolella, jonne täytyy kulkea ulkokautta. Maaherrankatu ei ole mikään Kuopion hiljaisin tie ja vieressä olleet rakennuksen purkutyöt aiheuttivat sen, ettei liikennevaloja ollut conipaikan vieressä ollenkaan. Conijumalat ja –jumalattaret ovat olleet suosiollisella tuulella, kun mitään ei sattunut, sen verran monesti sain itsekin muistuttaa teinilaumaa järjenkäytöstä eli siirtymisestä pois keskeltä tietä. Työnkulma on vanha rakennus, joten sisäilmanlaatu ei ole mitenkään hyvä, homeongelmista puhutaan aina silloin tällöin ja varmasti allergisimmat conikävijät sen huomasivat. Sisätilat ovat pimeät, joten kunnon valokuvien ottaminen sisällä oli oikeastaan mahdotonta ja kulkuväylät sen verran kapeita, että ilman järkkäreiden jatkuvaa huolenpitoa (eli karjumista), olisi liikkuminen ollut aika tuskaista. Ei ollut kerta tai kaksi, kun kuulin kaipaavaa huokailua musiikkikeskuksen suuntaan, joka on lumonnut conipaikkana Nekoconeissa.

Savolaiseen tapaan ohjelmalehtisen aikataulut tarjosivat tietysti ristiriitaisia aikoja ja sen takia osalta jäi ohjelmia näkemättä. Ei pidä olla liian helppoa.

Ohjelmatarjonnallaanhan Chibicon ei loistanut. Ja kun juuri on tottunut siihen, että ohjelmistossa on valinnanvaraa, ohjelman vähyys tosiaan tuntui. Niiden pakollisten, cosplaykisan, yaoi-paneelin ja fffightin lisäksi tarjolla oli maskeerausluentoa, cosplayluentoa, Japanin matkailua ja kustantajapaneeli, joista kahta viimeistä lukuun ottamata kävin kaikissa. Tanssi- ja rytmipelit pyörivät lähes koko päivän ja kahvila toimi moitteettomasti. Juhlasali oli ohjelmien pitämiseen oikein pätevä, valaistuksia sai muutettua ja äänentoisto pelasi. Kahvilan höpöttelytkään eivät kuuluneet liikoja salin puolelle. Sen sijaan se toinen sali, jonne piti kulkea ulkokautta, olikin jotain ihan muuta. Pieni tila, ei minkäänlaista äänentoistoa ja rytmipelit siinä alussa vielä samassa tilassa ennen kuin ne tajuttiin (ehkä allekirjoittaneen muutamaan kertaan asiasta sanottua) hiljentää, eivät tarjonneet mitään erityisen mahtavaa luentotilaa. Myyntipöytäsalin tungos oli juuri niin infernaalinen kuin voitte pahimmissa painajaisissanne kuvitella. Uskalsin salin perille asti vasta reilusti iltapäivän puolella, kun ryysis oli edes vähän helpottanut. Koska sää sattui olemaan suosiollinen, oli osa coniväestä aina osan ajasta joko kaupungilla pyörimässä tai Työnkulman ulkopuolella keskellä katua, joten myyntisalia lukuun ottamatta tungos ei ollut mitenkään kamala muualla.

Ensimmäisenä ohjelmista pitää nostaa ehdottomat helmet, maskeerausluento ja yaoi-paneeli. Päivi ja Satu Asikaisen vetämä maskeerausluento oli jo melkein itsessään riittävä syy koko coniin tulemiseen, niin ihana oli nähdä hyvin valmisteltu ja mielenkiintoinen ohjelma sellaisten ihmisten pitämänä, jotka oikeasti tietävät mistä puhuvat. Kaksosten maskeeraus käsitteli pelkästään vesiliukoisilla vartalomaaleilla maskeeraamista, joka itselleni on oikeastaan muutamia hassunvärisenä vietettyä larppia lukuun ottamatta aivan vierasta. Itse käytän aina rasvaliukoisia värejä, lähinnä niiden kestävyyden ja ihoystävällisyyden takia, mutta luento sai kyllä innostuksen vesiliukoisiinkin väreihin taas heräämään, pitää testata josko uusien vinkkien perusteella niistä saisi jotain aikaankin. En ollut ikinä edes kuullut semmoisesta asiasta kuin vamppu, mutta nyt maltan tuskin odottaa, että pääsen testaamaan miten tasaista jälkeä sillä oikeasti saisikaan aikaan.

Maskeeraus JA Simoun! Ooo!

Yaoi ei todellakaan ole minun sydäntä tai mitään muutakaan ruumiinosaa lähellä, ”paneeliin” houkutti ainoastaan toinen pitäjä Väänäsen Lassi, jonka tiesin olevan sen verran supliikkimies, että katsomossa ei joutuisi kiemurtelemaan myötähäpeästä. Ja koko katsomo kiemurtelikin vain naurusta, sen verran hervottomasta ”paneelista” oli kyse. Lainausmerkit siksi, että eihän se mikään paneeli ollut, Lassi-show pikemminkin, jossa Helena joutui olemaan lähinnä uhrina. Varsin onnistunut show kyllä.

Cosplayluennon kuvaus ja todellisuus olivat aika kaukana toisistaan. ” Luento sisältää yleisiä cosplayvinkkejä. Sisältö on rakennettu niin, että perustietojen oletetaan olevan jo hallussa.” Ehkä lähempänä todellisuutta olisi ollut ”kaikki mahdollinen cosplaysta nopealla tahdilla”. Edistyneille pukuilijoille luento tuskin tarjosi mitään oikeasti uutta ja uusilta pukuilijoilta suurin osa meni varmaan nopean etenemistahdin takia ohi. Itse ainakin katson paljon mieluummin luentoa jostain tarkkaan rajatusta aiheesta, joka käydään kunnolla läpi, kuin että koetetaan käsitellä kaikki mahdollinen kaikesta asiaan liittyvästä. Salin huono kuuluvuus ei mitenkään ainakaan helpottanut tilannetta.

Fffightistä olen ennenkin sanonut, että se ei ole minun teekupposeni, mutta kun olin hulluudenpuuskassani sattunut ostamaan sen 20 senttiä maksaneen lipun, oletin olevani niin pihi että haluaisin rahoilleni vastinetta. Minä oikeasti yritin! Menin istumaan ihan rivin keskelle ja koetin suhtautua asiaan positiivisesti, mutta sitten juontajan kolme kertaa ensimmäisen minuutin sisällä väärin käyttämä ketä –sana oli minulle liikaa ja pakenin paikalta. Älkääkä alkoko vinoilla mitään siitä, ettei savolainen voi tietää miten suomea puhutaan! Tiedän kyllä milloin se ketä on aivan väärässä paikassa ja väärässä merkityksessä. Ne ketä on ulkona huutaa...hrrrr. Sen sijaan vaihtoehtoisena ohjelmanumerona kadehdin MyuPro-tyttöjen rytmitajua, joten en voi valittaa.

Meinasin kirjoittaa cosplaykisasta tähän samaan päivitykseen, mutta teksti alkoi paisua taas niin maailmoja ja kaikkia cosplaykisoja syleileväksi tekstiksi, että julkaisen sen Lani-kuvien kanssa samassa tai jopa ihan omana tekstinään. Mainittakoon tässä vaiheessa vain, että onnennumerolla 13 kisaaminen tarkoitti tällä kertaa kisan kolmatta sijaa, joten varsin tyytyväinen voin Laniini olla.

Pokaalit (ja aivan upeat pehmoeläimet!) cosplaykisan palkintoina, jes!

Chibicon myytiin lauantain aikana loppuun, eli noin 800 kävijää viettivät aikaansa Työnkulmalla. Conipaikka oli kaksiosaisuudestaan huolimatta sen verran pieni, että siellä varmasti törmäsi kaikkiin tuttuihin jos vain vähän liikkui ympäriinsä. Kuopiolaisten tuttujen lisäksi paikalla oli myös ulkopaikkakuntalaisia kanssabloggaajia , joita kerkesin näkemään harmittavan vähän. Sain myös kokea Ilona- aliaksen huonot puolet kun olen jo osittain tottunut coneissa aina kääntämään päätäni kun joku huutaa Ilonaa, tällä kertaa se vaan ei koskaan tarkoittanut minua vaan Sitä Ensimmäistä Ilonaa, joka toimi cosplayvastaavana.

Hyvin hämmentävä lisäys ohjelmalehtisessä. Piraattiasioista pitää puhua, mutta miksi ihmeessä ohjelmalehdessä?

Kaukana ovat ajat, kun conien maksuttomuuden nimiin vannottiin ja maksullisten conien ei uskottu pärjäävän millään. Chibiconin lippujen hinnat eivät olleet mitenkään kalliit 3 euroa ennakkoon, 5 ovelta. Maksulliset liput ovat paitsi tapa kattaa conin kuluja, myös rajoittaa kävijämäärää. Kuten jo sanoin, tungos ei ollut mitenkään kamala, mutta ilman maksullisia lippuja tilanne olisi varmasti ollut toinen. Itse tykkään siitä, kun conipaikalla saa olla niiden ihmisten keskellä, jotka tietävät missä ovat, eikä sisään ramppaa puolta Kuopiota pällistelemään, että mitkäs pukujuhlat nämä ovat. Cosplaykisaan ja fffightiin oli myös maksulliset 20 sentin liput. Kummassakaan tapauksessa kaikki lippunsa etukäteen ostaneet eivät tulleet paikalle ajoissa, joten seisomapaikkojakin ostaneet pääsivät suurin osa istumaan. Ajatuksena värikoodatut liput olivat varsin hyvät, ennakkoliput voittaa aina tuntien jonotuksen, varsinkin kun noissa tiloissa jonottaminen ei olisi onnistunut millään.

Chibiconia voisi kuvailla oikein hyvin niillä iän ikuisilla sanoilla ”ihan kiva”. Mukavaa, että on tapahtuma aivan lähellä, josta sai hyvän tekosyyn tehdä uusi puku, oli kiva nähdä tuttuja ja muutamat ohjelmanumerot yllättivät positiivisesti. Kun ensi kerralle vielä saadaan monipuolisemmin ohjelmaa ja toivottavasti parempi conipaikka, hiotaan vähän yksityiskohtia ja otetaan muutenkin palautteesta oppia, niin Chibillä on mahdollisuuksia vaikka mihin. Loppuunmyyty Chibi todistaa, että myös näillä leveysasteilla innokkaita harrastajia löytyy tämänkin kokoiseen tapahtumaan, vaikka tapahtuma ei luvannutkaan tarjota mitään uutta tai ihmeellistä. Ehkä minä vaan olen vähän liian vanha innostumaan pelkästä hengaamisesta ja hyvästä tunnelmasta.

Ja kyllä, olihan niitä oppilaita siellä katsomossa.

Lani-päivitystä, kirves-tutoriaalia ja cosplaykisa-avautumista luvassa tulevalla viikolla! Pysykää kanavalla!

Ilona

WIP ja ihastus yksityiskohtiin

Pikapäivitys Lanin edistymisestä maalin kuivumista odotellessa!

Sanoin jo kesällä, että cosplayn parhaita hetkiä on se, kun puku alkaa olemaan melko valmiina, mutta vielä on jotain puuhailtavaa. Noh, melko valmis ei olisi vielä oma sanavalintani Lanin kohdalla, mutta jotain tästä alkaa jo hahmottumaan ja sekös vasta saakin miut hykertelemään tyytyväisyydestä. Lanin kohdalla omana tavoitteenani on saada aikaan puku, jonka kehtaa kaivaa cosplaykaapista uudestaan käytettäväksi Chibiconin jälkeenkin, ja tähän mennessä tilanne näyttää varsin hyvältä. Kovin monia harmittavia kompromisseja en ole joutunut tekemään, vaikka paidan keltaisen kankaan metsästys onkin aiheuttanut nyt jo kolmen eri kankaan ostamista ja lukuisia hermoromahduksia joko värin tai kankaan laadun ollessa aina pielessä. Nyt tämä kolmas kangas saa luvan olla riittävän lähellä täydellistä.

En tiedä harrastavatko muut cosplayaajat loogista tekojärjestystä puvuissaan, tekevät ensin isot kokonaisuudet ja sitten yksityiskohdat. Minä en. Teen tismalleen päinvastoin. Nytkin harsin kokoon shortseja ja nuppineulailin toppia, mallailin takahärpäkettä ja sitten jätin kaikki ne oman onnensa nojaan ja keskityin pariksi päiväksi tekemään aivan älyttömiä yksityiskohtia. Jatkan Voronan aloittamaa säästövinkkien jakamista, Lanin otsakoru ja ”hametta” kiinnipitävä osanen ennen ja jälkeen:

Koruvarastostani löytämääni helmeä (joka on muuten maalattu kynsilakalla) lukuun ottamatta materiaalina näissä kaunokaisissa on säilyketölkit. Kidneypapuja ja ananasta tarkalleen ottaen. Onneksi äiti asuu omakotitalossa jossa on autotalli, jonne saa mennä sotkemaan ja hakkaamaan vasaralla alasinta (eli vanhaa kuulantyöntökuulaa) vasten tuntikausiksi ilman, että kovin moni naapuri menettää hermojaan. Nämä ovat taas sellaisia yksityiskohtia, jota olisi voinut yhtä hyvin tehdä softiksesta, mutta jostain syystä tahdoin saada niihin sitä oikeaa metallin tuntua. Tai noh, niin oikeaa tuntua kuin säilykepurkkimetallista nyt on mahdollista saada.

Olin aivan varma, että kirveen lisäksi menetän hermoni myös hanskoihin. Ne kerrat, kun olen hanskoja ommellut (Dagger ja Priss), siinä meni ikä ja terveys ja hermot. Kun pihiminäni ei suostunut ostamaan kymmentä euroa maksavia nahkahansoja vain silppuamista varten ja nillittäjäminäni huuteli vieressä, että se olisi muutenkin vain laiskuutta, piti ottaa nahkaimitaatiota (se siis oli oikeasti tämän kankaan nimi Eurokankaassa. Ei tekonahka, vaan nahkaimitaatio :D) sarvista ja ruveta ompelemaan. Loppujen lopuksi hanskat valmistuivat muutamassa tunnissa, olivat helpot kuin mitkä tehdä ja näyttävät kivalta. Vaikea uskoa, että sormenpäiden puuttuminen oikeasti helpottaisi hommaa näinkin paljon. Pikaliimalla vielä aitoja hopealevyn palasia eli säilykepurkkia kiinni ja voila, Lanin hanskat oli valmiit. Nämä vielä yhdistettynä punaisiin kynsiin niin jo alkaa näyttämään aika hyvältä.

Tässä vaiheessa kuljin tyytyväisenä ympäri asuntoa hanskojen kanssa ennen kuin tajusin, että koko muu puku on edelleen tekemättä. Tämä päivä on siis kulunut kangasta maalatessa, leikellessä ja ommellessa. Hameosasen maalaukset alkavat olemaan valmiina, nyt puuttuu enää karvakankaan kiinnittäminen, shortsien viimeistely, kenkien viimeistely, keltaisen paidan ja sen yksityiskohtien... niin, viimeistely. Oikeastaan minulla ei ole enää muuta kuin viimeistelyä tiedossa, hämmentävää.

Ja entäs se kirves? Se ansaitsee ihan oman päivityksensä, tällä hetkellä näkymä on tämmöinen:

Ehkä ihan hyvä siis, että muu osa puvusta alkaa jo valmistua, tässä nimittäin riittää vielä hommaa. Punainen keinonahka saanee hopeisen värin heti huomenna, jos yön pimeinä tunteina saan liimattua kirveen maalauskuntoon.

Ilona

Hyvin suunniteltu on... edelleen tekemättä

Iskihän se sittenkin! Chibicon on kahden viikon päästä jo historiaa ja puvun tekeminen alkoi varsinaisesti toissa päivänä. Kahden viikon kirous taitaa osaltaan olla kyllä myös siunaus, olen tässä jo pari viikkoa odotellut, että milloin se innostus puvun tekemiseen alkaa vai pitääkö oikeasti tehdä pukua ilman innostusta hampaat irvessä. Töissä olisi kiirettä, kaikkea muutakin tekemistä on ilmestynyt, flunssa painaa päälle ja pelihyllyssä houkuttaisi vielä muoveissaan hengaileva Persona 3, joten juuri nyt se ompeluinnostus tietysti iskee. Katsotaan miten paljon itkua ja hammastenkiristystä tämä aikataulu taas aiheuttaa.

Tämän päivityksen varsinaisena tarkoituksena on paitsi kertoa miten heikoilla kantimilla Lanin edistyminen on, esitellä vähän muutenkin sitä ensimmäistä osaa puvuntekoprosessissa, eli suunnitteluvaihetta.

Ensimmäisenä mieltä kutkuttavasta hahmosta pitää tietysti hankkia mahdollisimman paljon niitä referenssikuvia. Toivottavasti pääsen jossain vaiheessa siirtymään vähän uudempien pelien maailmaan, että pääsisin eroon näistä 90-luvun pikselimössöhahmoista, joiden suhteen Lani ei ole mikään poikkeus. Viime kerralla kerroinkin jo, että nykyään en enää pakota veljeäni toimittamaan kaikkia screenshotteja hahmosta, vaan youtube tarjoaa aika kattavasti kaikki pätkät mistä kuvia napsia. Ideaalitilanteessa hahmosta pitäisi olla kuvat kaikista mahdollisista suunnista ja yksityiskohdista vielä erikseen. Äkkiseltään en muista yhtään pelihahmopukua, jossa tuo olisi toteutunut, animesta ja elokuvista puvut näkee monesti paljon paremmin. Lanin kohdalla avuksi riensi myös tämä sivusto, josta löytyi varsin näppärästi Lanin.. tekstuurit? Rakenne? Mitenhän tuo edes kääntyisi suomeksi...

Parhaat kuvat Lanista. Harmi vaan, että artbook-kuvituksen värit ovat jotain ihan muuta, kuin itse pelissä.

Siellä se Lani menee, tästäpä onkin hyvä tehdä huomioita puvun takapuolesta...

Näin näpsäkkää jälkeä saa yhdistelmällä youtube+prt sc

En osaa oikeasti piirtää ollenkaan, mutta jonkinlaisia raapustuksia pitää aina suunnitteluvaiheessa tehdä. Hahmotella vaatteita, kuvioita, hiuksia ja oikeastaan ihan kaikkia hahmon vermeitä. Koetin keväällä siirtyä mieluummin tulostettuihin kuviin, kun piirtämiseen menee monesti hermot, mutta nyt en ole enää jaksanut tulostella. Piirtäessä joutuu itse miettimään hyvinkin tarkkaan mittasuhteita ja millaisista vaatteista oikeasti onkaan kyse.

Mittasuhteet onkin monesti se mikä itselleni tuottaa päänvaivaa. Itse olen suunnilleen 178 senttiä pitkä, joten korkojen kanssa hätyyttelen noin 180 senttiä. Itselleni se hahmon pituus ei ole koskaan ollut se ratkaiseva tekijä, mikä kyllä on aiheuttanut pieniä hermoromahduksia yhteiskuvia otettaessa (kts. kesän Giselle ja Jack -kuvat, joissa piti heittää kengät pois ja seisoa alamäkeen, että meni pituudet oikein). FFIX:n kaikki hahmot ovat sen verran chibimallisia, että tunnen oloni jättiläiseksi niin Daggerina kuin Hildanakin, mutta koitan olla häiriintymättä siitä. Niin kauan kun en ryhmässä liiku, on pituus viimeisiä asioita mitä mietin. Mittasuhteiden pitäisi kuitenkin mennä oikein, hameiden tai housujen pituuksien osua suunnilleen oikealle kohdalle jalkaa ja hiusten latvojen liihotella oikeassa pituudessa.

Rakastan listojen tekemistä. Harrastan myös listojen hävittämistä, joten joudun yleensä tekemään aivan samat listat jokaisesta hahmosta vähintään kolme kertaa. Yleensä teen listan, jossa luettelen kaikki hahmon vaatteet ja asusteet, sekä kuvailen muutamalla sanalla niiden väriä tai erityispiirteitä. Jos jonkun asusteen toteutuksen suhteen iskee jo tässä vaiheessa jonkin älynväläys, koetan kirjata sen heti ylös, muuten se unohtuu heti. Ostoslistoja pitää myös olla monia, samoin to-do-listoja, joihin koetan luetella kaikki jäljellä olevat tekovaiheet. Alussa niiden tekeminen on kyllä ihan yhtä tyhjän kanssa, kun kaikki on vielä tekemättä, mutta lopussa tuntuu melkoisen hyvältä kun pääsee raksimaan listalta yli jo tehtyjä asioita.

Piirrän pukukuvia yleensä ihan vapaalla kädellä, mutta esimerkiksi aseet piirrän monesti läpi tietokoneen ruudulta, kun olen liian laiska kytkemään tulostinta koneeseeni. Lanin aseen esimerkiksi piirsin läpi niin, että piirroskirveen pituus on 18 senttiä, eli 1:10 todellisesta aseesta. Piirustuksesta on tuolloin helppo mittailla, mitä pituuksia oikeasta aseesta sitten pitäisi myös löytyä. Tästä aseesta siis, jonka nyt pitäisi olla jo hyvää mallia valmistumassa, mutta josta en ole tehnyt vielä yhtään mitään.

Koetan säästää aina kaikki pukusuunnitelmat, myös ne paperit, joiden ajatukset eivät lopullisessa puvussa toteudu. Niiden lueskelu on opettavaista ja joskus valitettavan huvittavaa puuhaa, itse ainakin unohdan kirjoitukseni niin nopeasti, että vuodentakaisten pukusuunnitelmien lukeminen on melkein kuin lukisi jonkun toisen tekstejä. Monet puvunteossa tulleet oivallukset unohtuu, jos niitä ei kirjaa minnekään ylös, nyt kun vielä oppisin pitämään kaikki nuo paperit edes jonkinlaisessa järjestyksessä, niin olisin tyytyväinen.

Näköjään olen epäillyt jossain vaiheessa unohtavani Hildan takapuolen jättimäisyyden

Ja tämänkin päivitykseen kuluneen ajan olisin voinut käyttää ompeluhommiin. Tänään alkaa myös operaatio Hermoromahdus aka Kirves. Palaan wip-kuvauksilla kunhan innostus hiipuu, muut ottakoon sillä aikaa ansioituneesti kantaa cosplayn suuriin kysymyksiin, kuten edelleen puhututtavaan cosplay.fi -ajatukseen. Kannan korteni kekoon kunhan kerkiän, päivitysideoita kun olisi vaikka kuinka, niiden naputtelu järkevään kirjalliseen muotoon vaan on välillä yllättävän haasteellista.

Ilona

ps. Chibirannekkeen olen sentään jo saanut ostettua. Ja hulluuden puuskassa hankin myös lipun katsomaan fffightia. Nyt siis on pakko päästä eroon myötähäpeäntunteesta ja kärvistellä katsomossa.