Väliaika-avautuminen: Why so serious?

WIP juttuja tulossa vielä ennen desua (jos anna itselleni ompeluvapaata päivittämisen ajaksi) mutta tässä välipalana tylsempää tuumailua itse kullekin sinne stressin ja kiireen täyttämiin cosplaynurkkauksiin. Eikä edes kuvia piristämässä tekstipaljoutta! Oh noes. Random referenssikuvia desupuvuista piristämässä tekstipaljoutta!

Oma pääni on ollut tässä viime viikkoina hajoamispisteessä töiden, työkkärin, miljoonien sovittujen ja hoitamattomien asioiden, aikataulujen ja pukujen takia, ja senpä takia jäin miettimään (taas) omaa suhtautumistani tähän harrastukseen. Cosplay on Vakava asia, mutta siitä saa tehty helposti myös liian vakavan, stressaavan ja hajottavan harrastuksen, jos ei välillä pysähdy miettimään miksi tätä oikeasti tekee ja miksi tästä nauttii.

Cosplay aiheuttaa varmasti suurimmalle osalle harrastajista jonkinlaisia paineita ja stressiä, ainakin satunnaisesti. Jos tekee pukuja omaan tahtiin ilman deadlineja, jos ei ole turhan itsekriittinen eikä muutenkaan stressaamiseen taipuvainen, on varmasti vähemmistössä. Jo pelkästään galtsun selailu ennen coneja kertoo karua kieltään siitä kiireestä, joka aina yllättää (muutkin kuin minut) ennen tapahtumia; kun puvut ovat palasina, conikaverit hukassa, äiti vaatii osallistumaan kotitöihin ja mummo ei suostu lainaamaan ompelukonetta. 

Itse olen usein ihan kamala ihminen conia edeltävällä viikolla, olen vuoronperään kuin persaukseen ammuttu karhu ja itkua tuhertava laskuhumalainen teinityttö. Paitsi, että minulla on conia edeltävillä viikoilla koko ajan kiire, monesti asiat vielä eivät muutenkaan suju kuten pitäisi. Kaavat eivät asetu, maali ei ole oikean sävyistä, erehdyksille ei olisi oikeastaan aikaan. Kiroilen hiljaa ja vähemmän hiljaa, raivoan omaa laiskuutta/tyhmyyttä/saamattomuutta ja vaikutan muutenkin ihan hermoromahduksen partaalla olevalta. Ei mikään ihme, että avokki huokaisi syvään kuullessaan tämänkin kesän pukusuunnitelmista ja sanoi, että älä ota noin montaa pukua, hän ei jaksa katsoa sitä stressiä.

Oli se sitten poika- tai tyttöystävä, vanhemmat tai läheiset, cosplaykiireitä ja stressiä tulee helposti purkaneeksi muihin ihmisiin. Osittain tämä varmaan johtuu perinteisestä suomalaisesta pessimismistä ja vaatimattomuudesta. On helpompi kiroilla ajan vähyyttä, kuvata vastoinkäymisiä ja ennustaa kaikkea mikä voikaan vielä mennä pieleen, sen sijaan, että muistaisi kertoa niistä asioista, jotka ovat onnistuneet ja tuottaneet iloa. 

Tämä blogi on omalla kohdallani tuonut selkeyttä myös tähän, kun kirjoittaessa joutuu miettimään mihin asioihin oikeasti on ollut tyytyväinen, mitkä jutut on tökkineet ja mitä haluaisi tehdä toisin. Toisaalta taas huomaan harrastavani itsesensuuria siihen toiseen suuntaan, viimeisten parinkin viikon aikana ei ole ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun olen ajatellut heittää kaikki puvut vaatekaapin pohjalle ja luovuttaa. Todeta vaan, että nyt ei huvita, tämä oli tässä. Koska kuitenkin tunnen itseni ja tiedän noiden aatosten olevan kovin hetkellisiä, en niitä samalla sekunnilla kirjoittele. Taidan kyllä raportoida niistä varsin kattavasti jälkeenpäin, en ainakaan itse koe, että näistä kirjoituksista jäisi sellainen kuva, että kaikki on auvoista ruusuilla tanssimista ja että olisin tyytyväinen kaikkeen. Tai jos on jäänyt, niin korjaanpa moisen harhakäsityksen nyt: Ei ole auvoista ja korkeintaan ruusun piikkejä on nuppineulojen lisäksi tanssilattialla.

Olen ihan tietoisesti näiden tämä hetken pukujen kohdalla miettinyt ja sanonut usein ääneenkin, mitkä asiat ovat saaneet minut hyvälle tuulelle, mitkä ovat niitä ruusun terälehtiä piikkien lomassa. Voi että miten kutkuttaa päästä tekemään tuota panssarin osaa! Olipa mukava, että tämä vanha takki oli just sopivan värinen. Kylläpä tämä osa onnistui hyvin. Kiva päästä kokeilemaan, onnistuuko tämä kuten suunnittelin. Mie höpöttelen näitä tosiaan usein ääneen, ettei avokki pääse sanomaan että tämä(kin) harrastus aiheuttaisi enemmän stressiä kuin hyvää mieltä. Se stressi ja paine kun helposti jää ainoiksi ulkopuoliselle näkyviksi asioiksi. Ilon aiheita ihan varmasti on, ei tätä harrastusta varmasti kukaan muuten jaksaisi, mutta tuleeko niitä itsekukin miettineeksi tarpeeksi paljon? Ja sanoneeksi oikeasti ääneen? 

Sellainen terve itsensä kehuminen tai tyytyväisyyden näyttäminen tuntuu välillä puuttuvan suomalaisesta cosplayskenestä. Enkä nyt tarkoita vaan cosplayblogeja, näiden pitäjistä suurin osa käsittelee ja kertoo puvuistaan melko analyyttisesti, mutta laajemmin katseltuna oman pukunsa lyttääminen näyttää aina olevan helpompaa kuin avoimen tyytyväinen suhtautuminen. Kun itse haukun miten surkea tämäkin riepukasa on, varmasti joku säälii sen verran, että kehuu pukuani. Kuinka monta kertaa olettekaan kuulleet/lukeneet sen valituksen, miten en osaa ommella yhtään, tästäkin tulee varmasti ihan kamala, kattokaa nyt miten hirvee! Tämä liittyy tietysti myös harrastajien ikäjakaumaan, tietyssä iässä kun tuo nurinkurinen huomion hakeminen on erityisen tyypillistä.

Vaikka on se kehujen vastaanottaminen ja oikeasti omasta työstään hyvällä mielellä tyytyväisyys tälläkin iällä vaatinut opettelua. Että niihin kehuihin ei tarvitse heti koettaa keksiä jotain vähättelevää vastausta, vaikka itse tiedänkin mikä kaikki puvussa omaan silmään onkin väärin. Kun Beatrixin miekkaa kehuttiin, kiitin ja jätin kertomatta, että punaisten kuvioiden epäsymmetrisyys ja mattapintaisuus häiritsivät itseäni. Että mielestäni olisi sittenkin kannattanut päällystää se tekonahalla. Että maalaamisen viimeistely jäi coniaamuun ja siksi ei omaa silmääni täysin miellyttänyt. 

Toki se tyytyväisyys voi mennä överiksikin ja varmasti niitä pää pilvissä leijaileviakin pukuilijoita löytyy. Tosin Suomessa kyllä saa helposti kusipään leiman sellaisella käytöksellä, joka erilaisessa ympäristössä tulkittaisiin vain hyväksi itsetunnoksi. Siitä omasta puvustaan ja siihen näkemästään vaivasta saa ja pitää olla oikeasti iloinen ja sen tyytyväisyyden saa näyttää muillekin. Saa sanoa senkin, mikä harmittaa, mutta ei niitä virheitä tarvitse maalailla yhtään sen isommiksi kuin mitä ne on. Tämänkin harrastuksen tarkoituksena kun olisi tarjota niitä onnistumisen kokemuksia ja ilon aiheita.

Ja kas näin aivopesin itseni taas jaksamaan vielä reilun viikon ajan pinnistelyä!

Homma on edelleen varsin mallikkaasti levällään, mutta niistä onnistumisista saa kivasti puhtia. Tänään, tietysti juuri ennen deadlinea, valmistunut esityksen ääniraita esimerkiksi piristi mieltä kummasti, eikä (toivottavasti) viimeisten proppimateriaalien metsästys kuumassa kaupungissa ihan kokonaan vienyt puhtia pois. Voi tietysti olla, että tässä viikon aikana kerkiää tulemaan myös tämän kirjoituksen vastapari, angstauspäivistys kaiken kamaluudesta, mutta taidan kuitenkin säästellä niitä matskuja tuonne Nekon esitykseeni.

Ilona

Desupukujen aloittelua

Taisin mennä Bakaconissa lupaamaan muutamalle kanssabloggaajalle, että viikon sisällä tulee paljon edistysraporttia Desun puvuista. Noh, kaksi viikkoahan tässä meni, mutta hommat on lähteneet jo vähän rullailemaan sinne oikeaan suuntaan. 

Tai ainakin listoja olen tehnyt paljon, (kangas)kaupoissa viettänyt suuren osan vapaa-ajastani ja tuhlannut järjettömiä summia rahaa. Voin kertoa, että Bakaconin voittorahat on pistetty palamaan jo pariin, kolmeenkin kertaan. Tosin Elffin organisoima iso wonderflex-tilaus Atlantin toiselta puolelta vei kyllä mammutinosansa kangaskauppojen lisäksi. Tilasin itse reilusti yli oman tarpeeni, eli jos joku tahtoo wonderflexia päästä testaamaan, niin desun jälkeen tätä ihmeainetta voipi ostaa miulta.

Mutta takaisin niihin Desun pukuihin.

Vaikka Joku epäilikin, että noinkohan Mikurun mittaista hametta kovin herkästi löytää, voi onneksi nykyteinimuotiin jälleen luottaa. Henkkamaukalta lähti matkaan kaksikin hametta, joista toista meinasin lyhentää kunnes juuri sopivan mittainenkin trikookankaan palanen käveli vastaan naurettavaan viiden euron hintaan. Nyt laitan sen äkkiä jonnekin kaappiin ja otan esille vasta Desussa, niin en voi tulla toisiin aatoksiin sen pituuden kanssa. Kauluspaita taitaa löytyä omasta takaa, testailen vielä joku päivä onko se riittävän tyköistuva ja mahtuuko sinne yläosaan kaikki tarpeellinen. Siis Mikurun tissit. Kengät löytyy kaapista, jos en rupea nillittämään siitä, että nämä on kiiltävän mustat ja Mikurun kengät on enemmän mattasävyiset. Saatan tosin maalata nuo myös nopeasti mattamustalla sprayllä, jos oikeasti rupeaa ärsyttämään tuo kiilto. Peruukithan miulla jo onkin, pitäisi vaan ottaa sakset, lanka ja neula kauniiseen käteen, purkaa toinen tukka ja liittää toiseen. Rannekorukin on jo! Mikurun suhteen homma näyttää siis oikein hyvältä!

Mikurun vaatetukset. Peruukit ei kyllä livenä ole noin tummia.

Juri on vähän enemmän vaiheessa. Käytyäni kangasvarastoani taas läpi, totesin että juuri oikea housukangas on jo ostettu ja leikattu ja osittain ommeltukin. Takkikankaan kanssa käyn vielä vähän taistelua itseni kanssa, yksi valkoinen sekoitekangas olisi jo kotona, mutta se saattaa olla pikkaisen liian ohutta univormu-lookkiin. Peruukkihan on jo ikivanha, mutta minulle iski tässä keväällä huoli ettei sen kuidut ikinä tule riittämään. Kannattaa irkata #cosplay.fi, Elffi huuteli ylimääräisestä ja osittain kynitystä oranssista tukasta, joka on sävyltään aivan täydellinen! Eli sama saksimis- ja yhdistelemishomma odottaa tätäkin. 

Ei hyvältä näytä. Näyttää siltä, että tämä ei ihan hetkessä valmistu.

Ainoa asia, joka oikeasti Jurin suhteen on edistynyt, on tietysti se pienin ja huomaamattomin homma, eli koru.

Joku muu olisi saattanu tyytyä oikean kokoiseen medaljonkiin, jonka saranat oli väärällä sivulla. Minun piti väkisinkin hajottaa koko koru ja lisätä uudet saranat tuonne yläosaan. Koru alunperin ebaysta reilulla eurossa, samoja tosin näkyi myös Lindexillä :P

Premo -massaa, maalausta odottaessa. Hoitsu-Mikuru hengaa taustalla.

Ja entäs se pakan pohjimmainen, kisapuku? No se on tietysti ihan eniten kesken! Kankaat on sentään ostettu, mutta muuten ei kyllä ole kovin montaa tikkua mennyt ristiin. 

Vaikka olen tähän asti raivonnut ihmisten salailutarpeesta pukujensa suhteen, niin Ashen kohdalla joudun tässä vaiheessa jättämään osan edistymisestä kertomatta. Tahdon, että teillä on edes vähän yllätystä sitten Desussa, jos ei puvun niin edes proppien puolesta. Kamera on laulanut kuitenkin ahkerasti, joten viimeistään Desun jälkeen luvassa taas tyhjentävää kuvaraporttia proppienkin edistymisestä. Kisaesitys on kovassa mietinnässä ja FFXII:n soundtrack on tällä kertaa puhkikulutusvuorossa. Olenko muistanut kertoa, miten paljon rakastan pelejä, joissa on ääninäyttelyä! Mahdollistaa aivan erilaiset esitykset kuin pelkkä musiikki. (tai ruosteiset askeleet)

Desun lisäksi Nekocon jo valtaa ajatuksiani ja tämän päivän raivokohtausten aiheuttajana ovat olleet Franin silmät. Piilareita kun kannattaa tilailla isompi satsi kerralla ja meinasin kuitata koko kesän värilliset piilarit ja normi-linssini yhdellä kertaa. Animecharacterdatabaset sun muut kertovat Franin silmien väriksi suoraan punaiset, mutta perhana kun minusta tuo väri on enemmänkin punaruskea. 

Punaiset. Ruskeat. Punaruskeat. Damn you Square-Enix!

Koska oma näköni on lähempänä miinus neljää, en kehtaisi ihan koko neko-lauantaitani viettää sokeana, eli pitäisi saada piilarit vahvuuksilla. Ainoat punaiset vahvuukselliset piilolinssit olisivat Crazy lensesin Redit, nuo karmaisevat värilaatat. Eli olen tässä jo pari tuntia tuijotellut Franin silmiä ja erilaisia ruskean sävyisiä piilolinssejä koettaen aivopestä itseni uskomaan, että ruskeat on paljon paremmat kuin nuo punaiset kammotukset. 

Vahvuuksettomi olisi vaikka millä mitalla, vahvuuksilla vaan nuo alavasemman punalaatat. Saatan päätyä kyllä jonkin ruskean sävyyn ja toivoa, että se livenä taittaisi vielä vähän enemmän punaiseen... Onhan se ainakin teoriassa mahdollista. Tai sitten olen taas sokeana conissa.

Viikko vielä töitä ja sitten odottaa työttömyyden pitkät päivät. Ja niitä kyllä tarvitaankin, että tästä pukukaaoksesta taas saadaan oikeasti jotain aikaankin.

Ilona

Baka part 3: Ne muut naiset eli nahkahousuja ja lyhyttä helmaa

Bakastakin tuli kuitenkin kolmen puvun viikonloppu, vaikka conia edeltävien viikkojen kiire sai melkein lupaamaan, että yhdellä puvulla mennään. Mutta sekä lauantain että sunnuntain lisäpuvut vaativat niin vähän tekemistä, etten voinut vastustaa kiusausta. 

Oletin Beatrixin olevan pukuna paljon epämukavampi  kuin se loppujenlopuksi olikaan. Lauantain vaihtopuvulla varustautuminen oli siis siinä mielessä turhaa, mutta kun Buffy mukana oli niin kyllähän siitä sai aikamoisen upeita kuvia.

 

En tätä ihan 100% valmiiksi puvuksi vielä kuitenkaan uskalla sanoa, kun paidasta puuttuu punainen painatus edestä ja kengät eivät olleet oikeanmalliset. Kun en omista punaisia, suippokärkisiä nilkkureita, enkä sellaisia tähän kanoottijalkaani äkkiseltään ennen conia mistään löytänytkään, nappasin varastosta ysäri kolpokkaat, joissa oli juuri sopivaa Buffy-fiilistä. Ja jotka saivat aikaan sen verran lisäpituutta, että housutkin olivat juuri sopivasti sen sentin liian lyhyet, kuten Buffyllä aina.

Paita on tehty kirpparilta ostetusta mustasta pitkähihaisesta trikoopaidasta leikkelemällä, housut myös kirpputorilta hintaan 1,5 euroa ja kengät on siis vanhat. Peruukillekaan ei hintaa tullut varmaan 10 euroa enempää, joten kerrankin oli oikeasti halpa puku. Tämä asuhan Buffyllä vilahtaa päällä Buffy vs. Dracula –jaksossa viidennellä tuotantokaudella, punaisia nahkahousuja nähdään kyllä välillä muulloinkin, ennen muuta promokuvissa. ...ja minä voisin melkein rueta käyttämään niitä vakituisesti.

***

Jo toisen kerran tämän vuoden puolella käytän vanhaa pukua uuden peruukin kanssa ja saan silleen uuden hahmon pukuilulistalle. Kylläpä olen ovela. Chisato on Vampire Princess Miyussa yksi Miyun koulutovereita, jonka syvempi merkitys aukeaa vasta aivan viimeisissä jaksoissa. Jos joku vaikka innostuu sarjaa katsomaan, niin enpä spoilaile tämän enempiä, mutta hahmon kehitys yllättää kivasti.

Hame ja takki ovat siis vuonna 2009 tehtyjä ja olen niihin melkoisen tyytyväinen, mitä nyt hameessa vetoketju on ihan pöljästi etuviistossa ja takissa kaulukset ja hihansuut ommeltu vähän pöhkösti. Olen myös selvästi muuttunut siveettömämmäksi kahdessa vuodessa, sillä hame oli mielestäni auttamattomasti liian pitkä. Kaventelin sitä vielä sunnuntaiaamuna niin, että helma asettui oikealle korkeudelle. Sukat on oikeasti ylipolven sukat, mutta näillä kintuilla ne juuri ja juuri ulottuivat kivasti polviin asti. 

Peruukin ostin joskus alkutalvesta, mutta sävytin sitä punaisemmaksi vielä pari päivää ennen conia. Peruukin leikkelyn tein myös suurimmaksi osaksi lauantai-iltana. Yllätyin miten helppoa se oli, peruukki asettui ihan ilman eri yrittämistä juuri haluamaani muotoon, kiitos Chisaton huolettoman ja latvoista paksun kampauksen. Punaista väriä pikkuisen hankautui päivän mittaan valkoiseen kaulukseen, vaikka peruukkia kyllä antaumuksella huuhtelinkin. 

Kuvista tuli oikein muikeita, oli ihana kun kerrankin ei tarvinnut näyttää eeppisen traagisen tylyn julmalta, vaan sai oikeasti hymyillä ja nauraa. Ja koskaan ei voi olla liian vanha cosplayaamaan koulutyttöjä. Ei edes kun on 25 ja opettaja... eihän?

Vaikka viimeksi muuta lupailin, ei minulla edes ole oikeasti teille esiteltäväksi pantsujen vilkuttelukuvia, livenä kyllä tuuli teki monta kertaa tepposet ja esittelin tuplapantsutaktiikan päällimmäisiä punapitsiröyhelöitä koko kahvilan väelle. Kameralle tämä ei onneksi kuitenkaan tallentunut. ...ehkä. Tikapuilla otetut upskirt-kuvatkin sisälsivät niin karmeita kaksoisleukoja, että nekin jää nyt julkaisematta. Olenpa reilu. 

Huomatkaa oikean jalan taisteluarpi. Cosplayta ja tuskaa jne.

Näin. Nyt on Bakat bakoiltu ja puvutkin raportoitu, aika siirtää katsetta tulevia haasteita kohti. Rinoan kuvauttaminen kyllä kutkuttaa vähän, mutta voipi olla että se jää ensi viikkoon. 

Nyt olisi ohjelmassa armottoman siivouksen (jota olen lykännyt nyt jo kolmatta päivää) jälkeen Desupukujen kartoitus, piirtely ja kangaskaupassa kipittely. Jos en saa itseäni järkiintymään ja lähden viikonlopuksi haistelemaan pääkaupungin tuulia, saatan koettaa yhdistää reissuun vaikka noiden kangasostosten tekemisen. Ja softistakin pitäisi hamstrata taas lisää, kun Beatrix söi lähes kaiken, mitä Maxista ostin pilkkahintaa, kun siellä lopetettiin askartelutarvikkeiden myynti. 

Ilona

Baka part 2: Beatrix

Kaikki kuvat ihanan Milla Katajiston ottamia.

Beatrixilla oli ensin huono onni, alunperin Chibiconiin suunniteltu puku jäi oman toheluuteni ja askarteluveitsen kanssa pitämäni taistelun takia parin kuukauden tauolle. Tauko teki kuitenkin hyvää, pukuun pääsi käsiksi taas uudella innolla, kun alun haparoinnit oli jo tehty ja suunnitelmat valmiina. En ole tähän päivään mennessä tehnyt pukua, johon olisin täysin tyytyväinen ja josta en muuttaisi mitään, eikä Beatrix ole poikkeus. Niitä muutettavia asioita alkaa onneksi puku puvulta olemaan vähemmän. Koitan tässä nyt taas koota puvusta jotain yksityiskohtia, mitä Bakaconissa jatkuvasti kyseltiin tai jotka ei ole ihan itsestään selviä.

 

Miekka on tehty finnfoam-levystä ja eristevaahdosta. Terä on vaan maalattu gessolla lukuisia kertoa ennen varsinaista maalausta, väistin on päällystetty ensin sanomalehti+liisterillä, sitten gessottu ja kuviot tehty softiksesta. Nyt jos uusiksi tekisin, niin taitaisin kuitenkin päällystää tekonahalla ennen maalausta. Ehkä. Ja tällä kertaa oikeasti ostin tuon levyn finnfoamia, hinnat oli taas vähän noussut ja tuo parimetrinen levy maksoi reilut 9 euroa. Mutta eiköhän tuosta vielä muutaman muunkin propin saa rakenneltua. Finnfoamin etuna, varsinkin näin päällystämättä, oli sen keveys. Miekkaa kanniskeli oikein hyvin yhdelläkin kädellä.

 

Panssarit oli jo täällämainostamaani wonderflexiä (josta muuten taidan kerätä yhteystilausta anikiin tässä tällä viikolla, niin monet tuntuivat siitä olevan kiinnostuneita). Oikean käden iso panssari on kahdessa osassa niin, että kättä pystyy liikuttamaan, kun kyynärpäässä kuppimaiset osat menee sisäkkäin. Kyllä kannatti katsella keskiaikaisten panssareiden kuvia! Tarranauhojen käyttäminen panssareiden yhdistämissä hanskoihin oli vähän turhaa, kun en niitä päivän aikana irrottanut, samalla vaivalla olisi tehnyt jotkin remmisysteemit (joiden kanssa olisi sitten tietysti ollut kauhea säätäminen taas). Liimaukset kestivät juuri conipäivän ajan, ensimmäinen tarranauha irtosi panssarista heti kisan jälkeen. 

 

  

Sukkikset ostettu Seppälästä joskus talvella kun siellä oli parhaat valikoimat paksuja sukkahousuja. Nilkkahärpäkkeet on tehty softiksesta, keskellä oleva kolmio cernitmassasta ja takana ylhäällä sukkahousuissa ja softiksessa on tarranauhaa, niin että ne pysyy ylhäällä. Kenkien päällykset on myös softista, samoin vyön koristekuviointi. Maalauksissa on yhdistetty spraymaaleja ja askartelumaaleja. 

Peruukki herätti hämmästystä ja kummastusta, mutta tässäpä kuvassa minä jo esittelinkin sen salaisuuden. Ylimääräisistä kuiduista ja hiusverkosta kootut pallot, joiden ympärille kiersin peruukin kuidut. Tötteröitä oli 6 kappaletta ja näköjään ne tykkäsivät hengata tuossa edessä eikä selkäpuolella, kuten ehkä oli tarkoitus. Pinnejä on tolkuttomasti ja lakkaa reilulla kädellä. Peruukki kesti yllättävän hyvin koko päivän ajan ja päätä uskalsi liikutella ihan reilusti. Nyt se on kyllä tuhannen mytyssä kassin pohjalla, kun en jaksanut kuljettaa sitä kotiin päin peruukkipäässä, kuten tein toiseen suuntaan matkatessa.

Ongelmakohtanani oli taas tässäkin puvussa se ompelua vaativa työ, eli koko mekkosysteemin menisi uusiksi jos nyt aloittaisin puvun alusta. Saumat kiertää ja tukikankaita en käyttänyt ollenkaan ja ties mitä, mutta kyllä tämä näin kuvissa ihan nätiltä näyttää. Kankaana oli morsiussatiinia, olisi voinut olla jotain muutakin. Vielä minä joskus aloitan puvun niin ajoissa että kerkiän tekemään kunnon harjoittelukappaleita ja oppimaan virheistä heti saman puvun kohdalla!

Esitys näytti tältä: 

Musiikkeina kolme FFIX biisiä nivottuna yhteen, sekä kovin tutun kuuloiset ruosteiset askelten äänet siellä keskellä. Taisin vasta kisaa edeltävänä päivänä lopulta löytää sellaisen videopätkän, jossa Steinerin kävely kuuluu ilman taustamusiikkeja. Nörttiveli on ihana olla olemassa, vaikka en varmasti ollut helpoin asiakas musiikin muokkailujen kanssa (”Ei ei ei, pikkuisen pidempi tauko! Ei kun nyt on liian pitkä tauko! Voiko sitä silleen laittaa kuulumaan pikkuhiljaa, silleen noh mikä ikinä se hieno termi onkaan?”). Ysin musiikit on ihanat ja niistä löytää juuri sellaisia eri tempoja, jotka mahdollistavat erilaisten esitysten tekemisen, mutta en kyllä pysty kuuntelemaan noita biisejä taas vähään aikaan, niin paljon niitä venkslasin edestakaisin. 

Esitys toivottavasti aukeaa ihan hyvin peliä pelanneille ja näyttää edes joltakin myös sitä tuntemattomammille. Huomatkaa syvällinen tarinankaari ylväästä taistelusta kaiken kyseenalaistamisen kautta epätoivoon ja siitä rakkauden onneen, kuten peli tuntemattomalle äidilleni selitin :D Pituus oli hyväksi havaittu puolitoista minuuttia, itse tykkään napakoista esityksistä. 

Esitysidea oli mielessä jo pitkän aikaa, mutta hioin ja mietin ja muokkasin sitä vielä ihan viimeisinä päivinä. Testasin sen toimivuutta ja samalla nauratin äitiäni perjantaina, onneksi panssarit olivat niin liikkuvat, että miekka sai oikeasti pyöriteltyä ihan kunnolla. Kisapäivänä kävin koko homman pari kertaa lavalla läpi musiikki mp3-soittimesta pauhaten ja aika hyvin se sitten esityksessäkin meni. Ainoa mitä en ollut tajunnut etukäteen miettiä, oli käsien hirmuinen vapina siinä vaiheessa, kun kirje piti nostaa maasta, mutta kyllähän tuo onneksi nousi. Esityksestä jäi hyvä mieli ja sain paljon kehuja, niin tuomareilta kuin muiltakin. Tästä on taas kiva lähteä seuraavaa esitystä rakentamaan. 

Äiti paparazzoi kuulemma varsin älyttömältä näyttänyttä heilumistani, kun testasin pystyykö esityksen todella toteuttamaan panssareiden kanssa. Jostain syystä miekan kanssa harjoittelu ei onnistut oikein sisätiloissa.

Ja muistinpahan kaksi asiaa, mitä piti jo viime päivityksessä vielä nurkua Bakasta!

Desupöydän puuttuminen! Nyt paikalla oli muista coneista edustettuna puhtaasti vain Tracon, Nekon ja Desun rannekkeita toki sai Urumin pöydästä, mutta viimevuotista desupöydän hyvää meininkiä jäin kaipaamaan. Kuulin vähän sen suuntaista puhetta, että tilanpuute olisi estänyt pöytien saamisen, mutta kyllä tuonne minun mielestä olisi sekä Neko- että Desupöydät mahtuneet ihan siihen ala-aulaan oikein hyvin.

Myyntisaleissa ei ilmeisesti kiinnitetty yhtään mitään huomiota piraattituotteiden myyntiin, niin räikeitä ja huonolaatuisia piraatteja myyntipöytäsalista pystyi bongaamaan molempina päivinä. Eikö Bakaa piraattien vastainen taistelu kiinnostanut vai mistä lienee asia johtunut, kun etukäteen kuitenkin jäi sellainen käsitys, ettei piraattituotteita olisi hyväksytty, mutta käytännössä asialle ei tehty mitään. 

Ja nyt koitan kääntää tämän päivän vielä siivouspäiväksi, ettei koko aika mene vaan kuvien tuijotteluun ja blogin päivittelyyn. Nahkahousuja ja pantsushotteja luvassa ehkä ensi kerralla, harkitsen vielä hetken haluanko antaa noita kuvia oppilaideni väärinkäytettäviksi :D

Ilona

Baka part 1

Viime kesänä hyväksi havaittu päivitysten pilkkominen on täällä taas! Koska noita pukukuvia on taas jonkin verran ja koska kirjallliset lahjani olen saanut rönsyilyn ihmemaasta, koitan varmistaa että edes joku jaksaa näitä päivityksiä kahlata läpi jakamalla ne pariin osaan. Tänään luvassa Bakan fiilistelyä, pukujuttuja sitten seuraavissa osissa. 

Aamuista jonotusta lauantaina featuring derp-Kizzy.

Vilkaisin ennen Bakaan lähtöä, mitä olin kirjoittanut tapahtumasta viime vuonna. Silloin kismitti hallcosplaykisan tuomaroinnin järkyttävä jonotus ja ohjelman vähyys/laatu. Tänä vuonna ei cosplaykisan tuomaroinnista ole valituksen sanaa, pelkkää ylistystä ja kiitosta, cosplaykisan muut järjestelyt sen sijaan aiheuttivat harmaita hiuksia. Ja jos viime vuonna ohjelmisto tuntui niukalta, niin tänä vuonna se ei tuntunut miltään. Koska sitä oli niin tajuttoman vähän.

Ja sunnuntain jonotusta.

Mutta aloitetaanpa tuosta uudesta conipaikasta. Paikan vaihtoa on kehuttu ja pidetty hyvänä asiana, itse kuitenkin olisin mieluummin nähnyt Bakan tälläkin kertaa Jeesustalolla. Useamman rakennuksen kompleksi saman pihan ääressä toi aikaisempina vuosina sen kivan fiiliksen, että conipaikka on jollain tapaa oma maailmansa. Kaikki conikävijät löytyivät samasta pihasta. 

Poleenilla oli toki puolensa, keskeinen sijainti Pieksämäen keskustassa, kaupat aivan kivenheiton päässä (arvatkaa kuka silti meinasi eksyä lauantaiaamuna..) ja ehdottomasti parempi sali, mutta samalla coniväki hävisi ympäri keskustaa. Kävin järjestötalolla sunnuntaina ihan vaan vilkaisemassa millainen paikka se oli. Rytmipelien ja konsolipelien lisäksi sieltä löytyivät cosplay”pukuhuoneet”. Olisi kiva tietää moniko pukuilija todella käytti noita pukkareita, kun ne sijaitsivat eri talossa kuin narikka ja kaikki muu conihäppeninki. 

Viime vuonna avauduin pukuhuoneiden varustelutasosta, kun ei ollut silitysrautaa ja kuumaliimakin oli turvallisuusriski. No ihan niin kuin ohjelma nyt oli vielä viime vuottakin niukempi, niin nyt ei koko conipaikalla ollut MINKÄÄNLAISIA cosplaypakkeja, ei yleisissä pukuhuoneissa eikä kisan backstagella. (Korjatkoon joku, jos pukuhuoneissa esim lauantaina sellainen oli, kun itse hengasin vaan kisaajien pukkareissa ja sunnuntaina katsastin peruspukuhuoneet) Kisaajat eivät edes saaneet hakaneuloja, joilla kiinnittää kilpailunumeronsa. WHAT IS THIS I DON’T EVEN...

Joka conipaikan takapihan pakollinen puistoalue. Sää suosi ja ympäristössä oli ihania kuvauspaikkoja. Ja leikkipuisto.

Poleenin sisätilat olivat ihan ok, sali on ihan loistava, aula toimi melko kivasti (tosin kuvauspisteen paikka oli taas varsin mielenkiintoisesti valittu) ja myyntipöydät ja taidekujakin ihan nätisti sinne sopivat olemaan. Karaoke keskeisellä paikalla vähän huoletti, mutta animubiisit tarjosivat oikeasti ihanan taustamusiikin koko conille. Tosin ne länsimaiset peruskaraokejallatukset sen sijaan ottivat kyllä aivoon välillä. Salin lisäksi toinen ohjelmapaikka, kokoushuone oli ihan ok, mutta esimerkiksi Elffin proppiluentoa varten olisi tarvinnut isomman salin. Jos conissa olisi ollut yhtään enempää ohjelmaa, eivät tilat olisi riittäneet. Mutta hei, kun ei ole ohjelmaa mitä pitää, ei tarvitse onneksi sille pitopaikkojakaan! 

Poleenin ala-aula. Lähes aina ihan väljää.

Lauantain ohjelmistoa katsellessa olin suunnitellut käyväni crossplay-juttuja kuuntelemassa ja testaamassa kestänkö tällä kertaa Mikä tässä mättää –ohjelman. Jälkimmäiseen ennätin kuin ihmeen kaupalla, mitään muuta ei cosplaykisahässäkässä sitten kerinnytkään.

Mikä tässä mättää oli tällä kertaa oikeasti melko onnistunut ja viihdyttävä paketti: tila oli selvästi parempi tällaiseen yleisöä mukaan ottavaan ohjelmaan kuin edellisenä vuonna, ohjelma oli paremmin suunniteltu ja kun kolmen pitäjän sijasta lavalla oli yksi sopivan verbaalisesti lahjakas pitäjä, homma toimi. Kukin muodostakoon oman mielipiteensä nollaako ohjelman alussa sanottu ”Tarkoitus ei ole loukata ketään” oikeasti kaiken sen jälkeen sanotun, sen verran suoraa tekstiä kyllä tuli animeskenen toimijoista. Toki kaikki esityksessä sanottu ollaan sanottu jo miljoonaan kertaan harrastajien kesken ”Desuconin järjestäjillä on noussut kusi päähän/Urho fffightaa aina/cossikisojen tuomarit on karmeita”, itse en silti niitä olisi kyllä lavalle mennyt sanomaan. Hienosti Miro Jukka esityksen kuitenkin hoiti ja pisti itsensä likoon niin hyvin, että hommaa oli ihan mukava seurata. Ehkä pientä päivitystä tietoihin olisi kaivattu, niin kivoja kuin nostalgiset muistelut vuoden nönönöö animeconista onkin, ei esimerkiksi cosplaykisoissa tosiaan enää pyöri vaan ne samat ihmiset, joihin Miro viittasi. Ja cosplayblogeista olisi saanut kaivettua vaikka mitä muutakin mättävää. Mutta yllätyin siis positiivisesti. 

Iltabileet jäi omalta osaltani katsastamatta tällä(kin) kertaa. Baarissa tanssimista lukuun ottamatta ei tuommoiset häppeningit ole mitenkään suuressa suosiossani ja nyt kun jatkopaikka ei ollut Poleenin välittömässä läheisyydessä, ei sinne lähteminen houkuttanut. Koko kevään ajan Bakaconin tiedotusten seuraaminen on saanut aikaan sen fiiliksen, että iltabileet ovat Bakan SE Juttu, johon panostetaan. Kukahan sen jo ääneen sanoikin, ”mikseivät vaan järjestä (anime)reivejä, kun kerran tuntuvat vaan iltabileitä järkkäävän?”. Iltabileet on kiva lisä, mutta jos ne on conin päätarkoitus, niin on Tanskan maalla jotain mätää.

Kotona nukutun yön jälkeen sunnuntai alkoi Elffin proppiluennolla, joka oli selvästi conin parasta antia. Aikaa olisi saanut olla vielä vähän enemmänkin, aiheena proppien rakentaminen on kuitenkin niin laaja. Itselleni suurin osa esitetyistä materiaaleista ja tekniikoista oli kyllä ennestään tuttua, mutta esimerkiksi puupahvin olin taas ihan unohtanut, ja monet kommentoivat saaneensa uusia ideoita ja vinkkejä. Ohjelman alkaminen samalla kellonlyömällä ovien aukeamisen kanssa oli vähän huono ratkaisu, kun kaikki kuulijat eivät päässeet heti alussa mukaan.

Aavaa aulaa

Maskeerausluennolla olin jonkin aikaa, en jaksanut keskittyä kuuntelemaan, joten paransin cosplaymaailmaa takahuoneessa. Itse pidän enemmän selkeästi rajatuista, napakoista ohjelmista, kaksi tuntia maskeerausta yleensä ei oikein houkutellut. Paikan päällä maskeeraaminen ja tekniikoiden näyttäminen oli ideana tosi kiva, joku paikalla alusta loppuun asti ollut kertokoon, jaksoiko siellä koko ajan keskittyä.

FFFight jonoa. Cosplaykisoihin ei muodostunut minkäänlaista jonoa, tämä kiemurteli koko aulan poikki.

Ja sitten oli kisoja ja päättäjäisiä ja siinäpä se sitten olikin. Ohjelmien vähyyttä tänäKIN vuonna voi tietysti koittaa selittää osittain kilpailulla; kun puheohjelmia kalastelevia coneja on kesäkaudella paljon, saattaa ohjelmanpitäjien saaminen olla vähän haastavaa. Mutta höpöhöpö, katsokaa Desuconin ja Nekoconin ohjelmistoa, kyllä Bakallakin olisi mahdollisuudet järjestää myös ohjelmistoltaan hyvä coni, jos siihen nähtäisiin vaivaa, eikä vain hypetettäisi miten iiiihania esiintyjiä iltabileissä on. 

Niin ne cosplaykisat. Huoh, mistähän niiden kanssa edes aloittaa.

Kun cosplayvastaavana on suhteellisen nuori ja ei itse kovin kokenut kisaaja, oli intoa paljon ja mokia vähintään yhtä paljon. Ensinnäkin kisoja oli aivan liikaa. Varsinkin näin pienillä osallistujamäärillä. Pro-kisa oli yhtä vaille täynnä (eli 7 kisaajaa), hall-kisassa se täydet 8, ryhmäkisassa vain kolme ryhmää ja show... En itseasiassa edes tiedä, kun en ollut sitä katsomassa, mutta ainakin pari päivää ennen conia siinä oli tasan yksi osallistuja.

Cosplaymammoja oli paljon, lauantaina jokaisella mammalla oli yksi pro-kisaaja ja yksi hallkisaaja huolettavanaan. Mammat on käteviä, silloin kun mammat ovat saaneet kunnon tiedotuksen siitä, mitä milloinkin ja missä tapahtuu. No nyt mammojen ja kisaajien tiedot olivat ihan ristiriitaisia, lava-asioista ja kisajärjestyksestä liikkui miljoonaa eri tietoa, juontajien kysymyksistä ei kukaan tiennyt ennen kisan alkua, osa mammoista ei huolehtinut kuulemma kisaajistaan kuin hetken aikaa, osa mammoista oli hukassa sunnuntaina ja ties mitä. Miun oma mamma oli ihana ja hoiti kaiken niinkuin piti, tuli ihan nostalginen olo, kun Siirin kanssa hengailtiin jo kaksi vuotta sitten ihan ekan kisani takahuoneessa Traconissa. 

Mammoja hukassa jo ennen ovien aukaisua.

Oikeastaan kaikki, mikä cosplaykisassa kusi, on tiivistettävissä sanaan tiedotus. Jo ensimmäisistä kisainfomaileista lähtien homma oli ihan levillään. Prokisaajat sai KOLMEA eri tietoa siitä, miten kisamusiikit toimitetaan ja milloin. Infoviestit olivat kilometrin mittaisia, kun kaikkiin kisoihin osallistuneiden infot pistettiin samaan. JA SITTEN NE INFOT VIELÄ ON VÄÄRIN! Just perjantaina kirjoitin oman aikatauluni infojen pohjalta. 10-13 kuvaan, 13-> tuomaroitin, 15-16 lavaan tutustuminen, 16-> kisa. Sitten lauantaina (kun ensin saan kisanumeron, info ei ollut oikein perillä siitäkään) saan kuulla, että tuomarointi alkaa klo 12 ja siihen mennessä on ehdottomasti kaikkien kisaajien ilmoittauduttava infoon. Noh, ei mikään ihme että osa kisaajista tuli paikalle vasta klo 13, kun näin oli meitä informoitu. Omalta kohdaltani tämä tosin kivasti aiheutti sen, että pääsin tuomarointiin ensimmäisenä ja siellä ei ollut mitään kiirettä. Itse olisin cosplayvastaavana ollut aivan paniikissa ja selvitellyt asioita ja juossut pää kolmantena jalkana ympäriinsä, Minorealla sen sijaan tuntui olevan aikaa yleiseen hengaukseen kavereiden kanssa ulkonakin. Sääliksi kävi lähinnä mammoja, jotka olivat aika pahassa välikädessä. Ja että lauantain paniikista ei opittu mitään vaan sunnuntaina sama kisaajien ja mammojen etsiminen jatkui taas.

Kuriositeettina, ikinä aikaisemmin en ole kuullut, että cosplaykisaajien nimet ja esiintymisnumerot kerrotaan kaikille kisaajille viikkoja ennen conia. Toisaalta kiva tietää keitä on kisaamassa, mutta toisaalta se tieto on minusta vähän turhaa, aiheuttaa paljon etukäteisspekulaatioita ja myös mahdollisuuden taktikointiin kisaamisjärjestyksen takia.

Kaksosten ihanuudet.

Lava oli kiva, tekniikka pelasi. Itse en ottanut esitykseen valotoiveita alkua lukuun ottamatta ollenkaan, toisaalta siksi, että viimeistelin esitystä vielä perjantaina ja toiveet piti lähettää jo tiistaina, Toisaalta myös viime desusta opin, että liika tekniikka pettäessään aiheuttaa miulle sellaisen kipsin, että mieluummin vedän esityksen vähän vähemmällä tekniikalla. Juontajat olivat lauantaina hyviä. Siis oikeasti, huomasi miten paljon kivempi teatteri-ihmisten juontoja on seurata, varsinkin kun ne on kunnolla suunniteltu. Sen sijaan olisi ollut ihan kiva tietää, että juontajat kyselevät tietokilpailukysymyksiä kilpailijan hahmosta. Siellä useampikin meinasi saada slaagin takahuoneessa ensimmäisen kilpailijan kohdalla, kun meille kisaajille ei oltu annettu mitään tietoa millainen juonto tulee olemaan. Ja sunnuntain kisassa kisan pitkittäminen juonnoilla oli kuulemma ihan kamalaa. Itsehän en jaksanut silloin kuunnella niitä ollenkaan.

Awwww

Hall-kisan taso oli todella hyvä, ja jäi harmittamaan että kisaajia valittiin vaan se 8. Viime vuoden 30 oli liikaa, nyt nämä 8 liian vähän, joten ehkä mukavin luku olisi se about 15. Olisi kiva tietää tilastoja, miten moni conittaja kävi suosikkiaan äänestämässä, systeemiähän oli muutettu miun mielestä järkevämmäksi, eli infosta sai nimellään varustettuna numerokoodin. Aikaisemminhan koodi annettiin automaattisesti kaikille conin alussa ja se kerkesi hävitä moneen otteeseen. Hallcosplayta oli kehitetty myös muutenkin juuri sen puutteen kohdalla, joka siinä aikaisemmin oli, eli kisaajat kävivät myös lavalla näyttäytymässä yleisölle.

Prokisaajien taso oli myös hyvä. Erilaisia pukuja ja erilaisia esityksiä. Tuomarointi oli tänä vuonna tosiaan ihana, ei yhtään jonottelua tai kiireen tunnetta ja muutenkin jäi tosi kiva mieli. Tai sitten tuomareiden kanssa samalla kanavalla irkkaaminen tekee niistä vähemmän pelottavia :D Kasvoin taas ihmisenä sen verran, että uskalsin myös tuomareiden palautekeskusteluun, joita tähän asti olen vältellyt kuin ruttoa. Rora, seuraavassa puvussa lupaan käyttää tukikankaita! Palautteessa nousi esille juuri sellaisia asioita, joita en itse ollut edes ajatellut, eli siitä oli hyötyä.

Ryhmä- ja show-kisa kärsivät tosiaan osallistujien puutteesta. Sadun ja Päivin voittajapuvut olivat kyllä aivan mielettömät.

Ja niistä pukuhuoneista sanoinkin jo. Kisaajien pukkari oli tosi kiva muuten, mutta se ensiapupakin puute kyllä otti sydämestä.

Om nom nom. Lähipitseria sai varmasti paljon asiakkaita viikonloppuna, hyvää oli pitsa.

Bakacon pitää ensi vuonna tauon, mutta palaa kuulemma vuonna 2013. Sikäli mikäli homma näyttää silloin samalta kuin tänä vuonna, niin harkitsen tosissaan ostanko sitä ranneketta.. Jos jostain syystä en ole kisaamassa, saatan hyvinkin tehdä teiniernut ja istua conipaikan ulkopuolelle tapaamassa niitä tuttuja, joiden näkeminen nytkin oli conin suola. Nyt Bakasta ei voi oikein sanoa kuin ”ihan jees”, ja tuokin sanominen tulee lähinnä tuttujen ihmisten ja Elffin luennon aiheuttamista mukavasta fiiliksestä ja conikauden avaamisesta. Ehkä taas olen vaan pikkumainen, mutta 12 euroa tuollaisesta ohjelmistosta ja noin karmeilla tiedotusongelmilla kyllä kirpaisee. Jotta coni olisi hyvä, ei minulle riitä se, että siellä on kivoja kavereita ja uusia tuttavuuksia.

Huh. Noh, jatkan ensi päivityksessä kun muistan jotain tässä unohtunutta.

Ai niin. Käykääs onnittelemassa ihanaa Retaa jaetusta ensimmäisestä sijasta pro-kisassa.  Voittoahan minä aina kisasta lähden hakemaan ja nyt jaettu ilo ykköstilasta kyllä tuntui aivan mahtavalta. Kolmas Bakakisa siis toden sanoi.

Eeppinen on eeppinen.

Ilona