20 February 2011

Chibituomarointia ja suddenly Xu

Niinhän siinä kävi, että karmeista pakkasista ja jalkavammaisuudesta huolimatta suuntasin Skodillakillani Työnkulmalle päin Chibiconiin. Oman kisaamishalun takia olin kieltäytynyt cosplaykisan tuomaripaikasta, kun sitä aikaisemmin minulle tarjottiin, mutta kun nyt Beatrix jäi epämääräiseksi kasaksi kotiin, tuomarointi todellakin alkoi kiinnostamaan. Cosplaykisan tuomareihin minulla on tähän asti ollut vain pelokkaan kunnioittava suhde, nyt kun ensimmäistä kertaa pääsi itse pöydän toiselle puolella, olin ihan täpinöissäni. Tuomareiden kohdalla oli käydä perinteinen ”ohoh, eihän meillä olekaan vielä tuomareita”, joten muita tuomareita valkattiin vielä kisa-aamuna. Tällä kertaa tuomaripöydän takaa löytyi allekirjoittaneen lisäksi Urumin Helena ja Manga Cafeen Milla.

No niin, nyt on sitä reisikuvaakin. Huomatkaa kassista pilkottavat Yotsubat!, minut aivopestiin ostamaan mangaa.
Noh, paineet, joita onnistuin jo itselleni tuomaripestistä luomaan oli ehkä vähän liialliset suhteessa kisan luonteeseen, lavallapyörähdyskisa, ilman erillistä tuomarointia kun on ...noh, lavalla pyörähtelyä. Tosin täysimittaisia esityksiä sisältäneeseen kisaan en olisikaan lähtenyt tuomaroimaan parin päivän varoitusajalla niin, että kisassa olevat hahmot sain tietää puolisen tuntia ennen kisan alkua. Animutietämykseni kun ei ole sieltä otakuimmasta päästä, ilman sarjatuntemusta tai etukäteisvalmistautumisaikaa on paha mennä sanomaan onko esitykset hahmolle ja sarjalle uskollisia vai ei.

Kisan osallistujamäärät ja taso poikkesivat melkoisesti viime Chibistä. Nyt kisaajia oli 12 kappaletta ja top kolmosen lisäksi annettiin kaksi kunniamainintaa. Pukukuvia selatessa ensimmäisenä (tai toisena heti sen jälkeen, kun sai raksia oman kuvansa pois papereista) hämmästytti furryasujen määrä, kolmasosa kisaajista oli koiria. Muuten puvut olivat aika perus repertuaaria, mitään megalomaanisen jättimäisen näyttävää ei lavalla tällä kertaa nähty. 
Kisaajia pönöttämässä reunustalla ennen kisaa.

Itse tarkastelin pahaa-aavistamattomia kisaajia jo ennen lavaosuutta ja kirjoitin lavaosuuden aikana kynä sauhuten asioita muistiin, olisin unohtanut ihan varmasti näinkin pienen kisaajajoukon aiheuttamat ajatukset viidessä minuutissa, jos ei olisi ollut mustaa valkoisella. Ja ne kisaajat oikeasti on lavalla ihan hirveen lyhyen aikaa!  Kisan jälkeen takahuoneessa juteltiin puvut läpi, valkattiin mieluisia ja kerrottiin itse kukin huomioita. Viimeksi saatoin nurista jotain sponsoreiden käyttämisestä tuomareina, mutta ainakin nyt meidän mielipiteet ja huomiot puvuista osui melkein tismalleen nappiin, sen verran selkeästi sieltä top kolmonen ainakin erottui. Että ei tainnut olla nyt eroa oliko tuomarina cosplayaaja vai sponsori vai pääjärjestäjä. Kun voittoporukasta ei kuitenkaan ihan kiveenlyötyä varmuutta saatu, ja muilla tuomareilla oli hätä myyntipöydistä, pidimme miettimistaukoa, jonka aikana kävin vielä vakoilemassa muutamaa mietittyämään jäänyttä pukua. Pelkkä lavalla puvun näkeminen on ihan älytöntä, vähintään pitäisi tuomareiden päästä siihen lavalle pyörimään samalla kun pukuilijoista otetaan kuvita tai jossain muussa vaiheessa nähdä puku oikeasti lähempää kuin kolmen metrin päästä.

Ilona <3 Paint. Selventävä kuva kisaajista ja palkintosijoista. Paremmat kuvat löytyy täältä.  Top kolmosen lisäksi annettiin siis kaksi kunniamainintaa, Yhtenäinen kokonaisuus ja Upeat hanskat. Ovela kun olin, napsin monia kuvia yhteiskuvausvaiheessa, niin takahuoneessa pystyi hyvin virkistämään muistia, että miltäs ne puvut näyttikään. 
Oveluuteni huipentui kuviin kisaajien kengistä... Kyllä, kengät on tärkeä osa asua!
Kisan koiraedustus

Tuomarointi oli hirmuisen opettavainen kokemus. Ensinnäkin sillä referenssikuvalla on oikeasti väliä. Jos siinä tuomaristolle annetussa kuvassa hahmon hiukset ovat vaalean vihreät, mutta sinä käytät sinistä peruukkia, niin se ei paljoa lohduta, että jossain tietyssä animen jaksossa tai taidekuvassa hahmolla oli sininen tukka. Tuomaristo arvioi juuri sen kuvan ja sinun yhdennäköisyyttä, jonka sinä itse tuomaristolle toimitat! Itse olen kisaan ilmoittautuessa käyttänyt sitä periaatetta, että annan refekuvaksi kuvat, joiden perusteella itsekin puvun teen. Ja yleensä tungen yhteen kuvaan useamman kuvan hahmosta, juuri niitä kuvia joita itse puvun teossa eniten katselen. Luulin tämän olevan muillekin ihan selvää, mutta ei se näköjään olekaan.

Toiseksi epämääräiset tilpehöörit huolimattomasti tehtynä ei voita hyvin tehtyä peruspukua. Tämän voisin itsekin ehkä joskus noita pukuja tehdessä muistaa. Hyvin tehty näyttää hyvin tehdyltä, ja sellaisen palkitsee mieluummin kuin näyttävän idean, jonka toteutus ei ole onnistunut. Ja se siisteys! Semmoinen hompsuisuus ja huolimattomuus näkyy ihan hirveän selvästi muuten hyvästäkin puvusta.

Vaikka latasinkin itselleni melkoiset paineet tuomaroinnista, ja halusin tehdä sen oikeasti hyvin, niin kummasti sitä silti unohti millainen tunnelataus kisoihin kisaajan näkökulmasta voikaan liittyä. Kisatessa sen kyllä muistaa, että miten tärkeää se kunniamaininnan tai palkinnon saaminen on, ja miten paljon sitä jännittää. Oli melkoisen hämmentävää, kun palkitut päättäjäisten jälkeen itkevät onnesta, ei sitä tunnelatauksen määrää itse tuomaroidessa muista.

Tuomarointi oli kivaa. Vastuu siinä kyllä painaa kovasti, ja kun itse kisaajana ja kisoista kiinnostuneena on niin monesti ollut eri mieltä tuomareiden kanssa tai kyseenalaistanut jotain kisatuloksia, tulee valinnat perustella ennen muuta itselleen todella hyvin. Olin ihan kamalan imarreltu, kun minua alunperin tähän hommaan pyydettiin, ja kyllä voin hyvin jatkossakin kuvitella olevani välillä siellä tuomaripöydän toisellakin puolella.
Kamy-pöydän takaa.

Chibicon muuten meni hurjan nopeasti, ja kun tällä kertaa oli asennoitunut tulevansa hengailuconiin niin oikein hyvinhän se hengaillessa aika meni. Ohjelmistosta en seurannut tosissani kisan lisäksi yhtään mitään, päivän kohokohta (sarcasm much?) Candy*Lovekin kun perui tunti ennen esitystään. Conihuhut kertoivat, että bändi olisi tuolloin vielä sijainnut Helsingissä asti, melkoisia pikamatkaajia, jos olisivat meinanneet paikalle keritä. Puheohjelmat oli tällä kertaa sijoitettu läheisen kirjaston luentosaliin, mikä oli varmaan ihan toimiva ratkaisu. Ainakaan mitään puheohjelmaa ei tuossa pääsalissa olisi voinut pitääkään kun myyntipöydän olivat samassa tilassa. Nyt pieni puheensorina ei haitannut esim fffightin aikana. Ainakaan minua. En sitten tiedä mitenkä ikäväksi kirjastolle pakkasessa siirtymisen ovat sinne siirtyneet ihmiset kokeneet, itsehän en nenääni ulos pistänyt avajaisten ja päättäjäisten välillä. 

Kisan ulkopuolella oli myös aivan ihania pukua, harmi että olin kameran kanssa laiska. ...tai siis onneksi siellä oli oikeasti virallisiakin kuvaajia.
Jos ei muuten olisi Beatrixin kotiin jättäminen harmittanut, niin viimeistään tässä vaiheessa. Vielä joskus Ruby ja Bea kuvia, Impstatus!

Kaksoset pitivät jälleen maskeerausluentoa, miultapa se jäi tällä kertaa välistä. Mutta oikeesti nuo puvut! Ja kun noissa puvuissa uskaltaa fffightata ja poseerata näin, niin nostan kyllä hattua.
Eläimellistä menoa oli paljon myös kisan ulkopuolella. Siis todella paljon, suhteessa pukuilijoiden määrään.
Paljon oli conituttuja, cosplaysta ja cosplaykisoista (ja tisseistä) puhuttiin paljon, Kamy/Nekocon pöydässä päivystin välillä, Bakaconin pöydässä keskusteltiin kaiken muun ohella silitysraudoista ja kuumaliimasta (hei please, voisko joku Baka-vänkäriksi haluava ilmoittaa, että tahtoo ehdottomasti työskennellä cosplaypukuhuoneessa auttamassa pukujen kanssa ja vahtia, ettei vaan syty tulipaloa?), sain aika moneen otteeseen vastailla kyselyihin Beatrixin olinpaikasta ja taisin lupautua Nekoconiin ryhmäilemään eräänä punasilmäisenä puputyttönä. Kaiken kaikkiaan oikein ihastuttava lauantaipäivä.

Jotain vaatteitahan sitä oli päälle yleisen siveyden takia laitettava. Kirjoitinkin jo aikaisemmin täällä että aika harvat puvut oikeasti ovat tuosta vaan valmiita kierrätettäviksi, ja noista aika harva oli sellainen, että lähtisin tuohon pakkaseen pyörimään. Ja koska imago on tärkeintä, ei esimerkiksi Fayen lateksiunelma oikein olisi ollut uskottava tuomarointiasukaan. (...vai olisiko sittenkin?) Quistiksen Seed-uniformu sen sijaan on loistokunnossa, en vieläkään jaksa ymmärtää, että tämä on kolmas koskaan tekemäni cosplayasu ja selvästi paremmin tehty kuin suurin osa sen jälkeisistä. Itsetutkiskelun paikka, ehkä?  No Quistis olisi tietysti ollut helppo vaihtoehto, mutta kun takaraivossa on jo pitkän aikaa ollut ajatus tämänkin puvun kierrättämisestä vähän toisella tavalla, päädyin perjantai-iltani ratoksi muokkaamaan peruukkia ja etsimään ruskeita piilareita Quistiksen ystävää, myöskin SeeD-kouluttajaa ja Triple Triad korttipelin Herttaa varten. Taisi kokonaiset yksi ihminen tunnistaa ihan suoraan että hei, sinähän olet Xu, mutta enpä oikein muuta odottanutkaan. Muistinpahan samalla että nuo kertakäyttöiset värilliset piilarit ei pure hazel sävyssä todellakaan tee miun silmistä ruskeita, vaan vihertävät. Ja peruukin kiilto häiritsi myös. Noh, onneksi en ollut tuomaroitavana itse.
Pimeät sisätilat on pimeitä.
Ja salamalla otetut kuvat on salamalla otettuja.


"Tule sinäkin Nekoconiin, siellä on kissapoikia"
Kaiken kaikkiaan kiva lauantaipäivä, hyväntuulinen pikkuconi ja parin päivän sairaslomailun jälkeen kaivattuja ihmiskontakteja. Seuraavana oikeana conina olisi vuorossa Bakacon, joka tuntuu olevan kauhean kaukana, jossain toukokuussa asti. Tosin ei se tarkoita kuin kolmea kuukautta, joten laakereille ei voi jäädä pitkäksi aikaa makoilemaan, varsinkin kun näitä projekteja tässä muutenkin olisi hollilla niin vietävän paljon. Ja se DesuCruisekin...



Ilona

ps. Ne-ne-ne-nekocon!



2 comments:

  1. oi oi, Nekoon Frannina ? Maltan tuskin odottaa : D

    Ulkona on liian kylmä Hanskuille lähtemään chibeilemään, joten coni itseltäni jäi näkemättä. Toivoinkin käsi sydämellä että menisit sinne että saisin luettavaksi raporttia : DD

    ReplyDelete
  2. Hansku: Kyllä! Pupunkorvat on paljon paremmat kuin kissankorvat! Ja Fran on puputytöistä upein.

    Kiva, että pikkuconinkin kuulumiset kiinnostaa :)

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.