ECC: WHAT, LESS THAN A MONTH TO GO?!

Actually I'm just kidding. I’m quite well aware of the time. Lots and lots of things to do and so on, but my style of doing has always been like this: last minute is the best inspiration. I need to get in to the flow mood in order to get things done the way I like them. 

Glasses on their way. At the moment with the right rainbowish colors.

While making my last costume, Leon, a friend of mine asked why I didn’t  just do one piece at a time and make it ready. Wouldn’t it be easier to keep track what was done if I actually first made the shoes, then start with the wig and so on. I was like Whoah. Can you do that?! ‘ Couse I sure can’t. I just randomly do things that I happen to like to do at that moment, or that need to be done in order to do something else. My chaotic method works for me. Or well, works and works, it always gives me the false feeling that I’m almost ready, when in fact there’s tons of the finishing things to be done. 

This was just a silly pic to check out the lenght of the hairpiece. I've shorten it about 5cm, so it's not so like Marge Simpson hair. I hope.

The lack of updates is usually explained either by the fact that I haven’t been doing anything cosplay related and I’m too embarrassed to admit in the blog, or that I’m so excited about doing stuff that I can’t take a long enough brake to write or choose pictures. That’s why using facebook as a quicker way to let everyone know I’m actually doing something is quite nice. This time it’s both reasons, there’s been so many lazy days when I haven’t felt like doing or writing anything, and those days that I’m on fire with the costume I just can’t make my self sit by the computer. 

Felt like I was back in school, in a geometric class when drawing these out :D

And some shoes. They were good but needed like an extra half an inch to them, so I used a piece of Worblas that I had from the Dog Day's costume. I have to wear these for the next month in order to walk with them the way Bayonetta does :P

It wasn’t a surprise that I love Bayonetta’s outfit, because of the details. The leather magic hair thing isn’t so nice to sew and really not that flattering, but all the details are so nice! I’ve just been jumping around with joy of making all the bits and pieces. Most of the small things, like the circles in the back, the hair ribbon, the glasses are almost done, same with the shoes. The wig was supposed to be ready this weekend, but I just had the sudden urge to do the guns instead of fighting with the fibers. So maybe some wig action tomorrow. 

I really would love to have a working space that's something else than my kitchen table, because I tend to make some mess.

The plane tickets are bought, hotel and everything ready. I just need to decide whether to use my mom’s old luggage or actually buy myself a new one. (For once I’ll have luggage with me! I usually fly with just the hand bag) It depends on the amount of stuff I'll be needing, Bayonetta herself should fit in quite a small package expect for the wig. And because I’ll be staying in London only for the weekend, I will not have time shop too many shoes or dresses. I think. 

So much fake leather... and from this pile of fabric, only one was good.

I still haven’t decided whether I’ll take some other costume with me for the Sunday or not. I’ll not have time to make a new one, so some simple and not too space consuming outfit might be good. Ichika, or Sonoshee maybe? I’m so excited about the whole convention, meeting everyone and seeing London again. The whole competition is like the nice bonus and excuse to get to know amazing people all over Europe and thanks to Facebook, I already know many of them.

My very first business cards! They turned out great, and in them you can see my love for Final fantasy, side characters, props and a typical finnish lake view.

And now I’m off to do some late night sewing to finish the shoes. I’ll promise to do at least one good wip- update before actually flying to UK, and my sincere goal is to get good pictures of the costume before the convention, just in case it breaks during the flight or something. 

Ilona

ps. Traconista pitäisi kirjoitella varmaan vielä jotain, mutta odottelen vielä meidän kisaajien virallisia poseerauskuvia. Luultavasti saatte vaan kuvapäivityksen, kun kerkiän tässä jo unohtamaan, mitä kaikkea piti kirjoittaa :P

Yhtäkkiä Ilonaa kaikkialla!

Huh huh, tässä on Bayonettan aloittelun ja katkeran kirvelevän tappion (no nyt saattaa olla jo ironiaa vähän äänessä) toipumisen lomassa pitänyt keksiä kaikkea kivaa puuhastelua sadepäiviksi.

Ensinnäkin tein listan kaikista puvuistani tuonne Cosplays so far –sivulle. Puvut järjestyksessä tuoreimmasta vanhimpaan, ihan jokainen puku, josta kuvamateriaalia on. Eli yksi Buffy puuttuu joukosta ainakin. Niin ja Juri, josta on vain kännykkäkameralla peilin kautta otettu kuva.

Idea tämmöisestä koonnista on ollut mielessä pienen ikuisuuden, Yumin vastaava potkaisi vähän lisää vauhtia ja lopulta kun tutustuin ihanaa somepalveluun nimeltä ThingLink, oli pakko saada tämä julkaisukuntoon. Pientä hienosäätöä vailla vielä, mutta kyllä tuota kehtaa jo pällistellä. ThingLinkin käyttö oli onneksi niin helppoa, että miunkinlainen tumpelo siitä selvisi. Ja antaa nuo tagaukset (onko tag –sanalle jotain suomalaista järkevää vastinetta? Taivuttaminen on ainakin ihan kamalaa) muuten aika paljon lisää cosplaykuvalle, varsinkin kun tunnetusti kukaan ei mitään varsinaisia tekstejä kuvien lisäksi kuitenkaan lue :D 

Kuvien läpikäyminen oli sekä mukavaa että kamalaa, oma naama rupesi tympimään nopeasti ja joissain puvuissa kivojen kuvien puute harmitti kovasti. Toisaalta taas monet puvut ja kuvat olin ihan kokonaan unohtanut.

IlonaCosplay

Ja sitten kaikki naamakirjailevat cosplay(sta kiinnistuneet)ihmiset, painakaapa peukkua Ilona Cosplayn Facebooksivulle! Sieltä löytyy nopeiten kaikki höpsöt väliaikapäivitykset puvusta, joista en heti kehtaa omaa päivitystään tehdä tänne. Ja kuvia ja mitä nyt sitten löytyykin.

Twitteristähän minut on löytänyt jo reilun vuoden, @iloedeae on miun henkilökohtainen twitteritili, mutta suuri osa sen höpötyksistä käsittelee kyllä cosplayta. Tosin päivästä riippuen kerron myös #lainaspawnin toilailuista, säätilasta ja hiekkalaatikkojutuista. Mutta sieltä ja facebookista voipi pällistellä semmoiset reaaliaikaisemmat pukupuuhastelut.

No Deviantartiinkin tein kyllä tilin, mutta en nyt vielä niin syvällä tässä itsensä markkinoimisessa ole, että olisin sitä opetellut käyttämään. Ehkä se on sitten seuraavan sadepäivän homma.

Miun Worldcosplay tunnushan on kaikilla toki jo muutenkin selvillä?

Mainostaminen loppuu tähän, ensi kerralla jotain muuta asiaa!

Ilona

ps. Eikun mainostanpa vielä vähän ja muistutan, että CosplayGaala tulee taas tänä vuonna! Markkinointinsa puolesta hiljaiseloa viettänyt tapahtuma pidetään jälleen Glorialla 25.11. ja toivottavasti tänä vuonna nähdään pukuloistoa ja mielenkiintoista ohjelmaa. Erona edellisiin vuosiin on ainakin alennetut osallistumismaksut kisaajille ja varmasti usein kaivattu aloittelijoiden sarja. Gaalan etuna on hyvin liberaali suhtautuminen lähteisiin ja pukujen uudelleenkäyttö. Eli länsimaiset puvut on ihan okei ja aikaisemmin voittaneellakin puvussa saa kisata! Ilmoittautuminen alkaakin jo huomenna maanantaina.

 Tämä ei ollut edes maksettu mainos (saa kyllä maksaakin Niksu ja Jaksu...), vaan toivon, että saataisiin tästä tapahtumasta cosplayvuoden mukava päätös ja oikeasti kisat, joissa olisi osallistujia edellistä vuotta enemmän. Itse en tiedä omasta gaalaroolistani muuta kuin että olen paikalla. Lavalla, lavan takan vai katsomossa, selvinnee joskus Lontoon reissun jälkeen. Oishan tuolla muutama puku, jotka pienellä fiksaamisella kehtaisi lavalle läväyttää...

pps. Minut tavoittaa seuraavan vuoden ajan myös sähköpostiosoitteesta cosplay at desucon.fi. Katsotaan miten useamman desukisavuoden kokemukset näkyy tässä cosplayvastaavuudessa :3 

Tracon 7: "Vaikutitte jotenkin pettyneiltä" NO SHIT SHERLOCK!

Jos odottelisin pari päivää, saisin varmaan kokoon vähemmän rehellisen ja itkuisen päivityksen, mutta mennääs nyt tällä rehellisellä tunnevyörykuvauslinjalla senkin uhalla, että vaikutan tämän tekstin perusteella pissapäiseltä, ylimieliseltä ja itsestäni liikoja luulevalta. Fiilisten välittäminen kirjallisessa muodossa tuntuu nyt varsin haastavalta, mutta tässäpä tekstiä Traconin WCS-karsinnoista. Kuten Rorakin, olen hirmuinen itkutäti, eli itken todella herkästi tunneskaalan kaikissa ääripäissä, niin onnesta kuin väsymyksestä, surusta ja pettymyksestä. Ja blogia kirjoittaessa myös.


(Testailen ThingLinkä, näillä näkymin ei ole paluuta tavalliseen kuvien uppaamiseen, tagaaminen on liian mukavaa!)

Asiaa seuraamattomille nopea summas: Osallistuin Hoothoot-Heidin kanssa WCS-karsintoihin Dog Daysin pörroisen paijattavina Millhinä ja Leonina. WCS-kisaajia oli lopulta kisapäivänä vain neljä paria. Tulimme kilpailussa toiseksi. Kaikki neljä esitystä: (me kolmansina about 11 minsan kohdalta alkaen)

Huolimatta pitkästä kisaajaurastani, oli tällä kertaa paljon aivan uutta. Ensimmäistä kertaa osallistuin parikilpailuun, ensimmäistä kertaa en pakertanut yksin vaan internetin lankoja pitkin koko ajan Heidin kanssa yhteistyössä. Ensimmäistä kertaa harjoittelin esitystä sen 50 kertaa, mietin oikeasti mitä asioita tahdon kertoa tuomaristolle ja pähkäilin oikeasti omia mahdollisuuksiani voittoon. Ensimmäistä kertaa kisapäivänä vallitsevana fiiliksenä oli vain maailmoja syleilevä rakkaus ja innostus, ensimmäistä kertaa tuntui, että sain tuomaroinnissa selitetty oikeasti ne asiat, mitä tahdoinkin sanoa. Ensimmäistä kertaa olin niin innoissani menossa lavalle, että en jännittänyt juuri ollenkaan, ensimmäistä kertaa olin niin tyytyväinen lavalta poistuessani, että nauroin ääneen.

Ensimmäistä kertaa palkintojenjaossa oikeasti olin varma meidän voitostamme. Ja kun sitten tuomariston perusteita kuunnellessa tajusin, että jäimme toiselle sijalle, tuntui ihan kuin sydän olisi tipahtanut jonnekin vatsan tietämille. Olen itkenyt lavalla monta kertaa, mutta aina tähän mennessä onnesta. Sanoin jo viime vuoden Desuconin jälkeen, kun minulta kysyttiin, olinko pettynyt kolmanteen sijaani ja senkö vuoksi itkin, että en todellakaan itkisi pettymystäni lavalla, hymyilisin vaan vittuuntuneen näköisenä. Nyt ei siis näkynyt itku-ilonaa lavalla, lavalta poistumisen jälkeen vietin yhden elämäni hirveimmistä tunneista, kun kaikki se pettymys ja paha olo purkautui. Se, että tunteet pystyi jakamaan toisen kanssa teki kaikesta ristiriitaisesti sekä parempaa että tuhat kertaa pahempaa. Jaettu pettymys ei ole puolitettu pettymys, kun miettii mitä olisi itse voinut vielä tehdä paremmin, että lopputulos olisi ollut toinen, ettei parilla olisi niin paha mieli.

Tiedän, että on hyvin epäsuomalaista oikeasti kehua itseään ja sanoa, että olimme mielestäni oikeasti karsintojen paras pari. Voin sanoa sen kyllä silti. Tiedän itse monia pukuni epätäydellisyyksiä, jotka tällä hetkellä suorastaan syyttävästi paistavat silmään, mutta siitä huolimatta kisapäivän tunne siitä, että olisimme Heidin kanssa olleet todella loistava pari edustamaan Suomea Japanissa, on edelleen ihan yhtä vahvana. Siihen lienee kuitenkin syynsä, että kisaajat eivät itse ole omia tuomareitaan.

Kuulin pariltakin ihmiseltä kommenttia jo lauantaina, että olimme näyttäneet lavalla pettyineiltä ja että oli tökeröä käytöstä olla kättelemättä tuomareita. Että näytimme huonoilta häviäjiltä. Lavakäytös selittynee sekä sillä, että olimme molemmat ”mitä just tapahtui” –moodissa ja oli suorastaan ihme, että edes osattiin kävellä lavalle, että ainakin omalta kohdaltani tietoisella päätöksellä olla katsomatta tai puhumatta kenellekään muulle kuin Heidille lavalla, koska olisin ruennut itkemään aivan varmasti ja joutunut lähtemään koko lavalta pois samantien. Huonoa häviäjyyttä en allekirjoita. Olin lavalla pettyneempi kuin mitä olen ehkä ikinä elämässäni ollut, miksi se ei saisi näkyä? Olen kertonut kisaavani tosissaan ja nyt kun siitä omasta voitostaan oli niin varma, sai se pettymys kyllä näkyäkin. En sentään irvistellyt. Muistaakseni.

Sen suhteen en ole huono häviäjä, ettenkö voisi onnitella voittajia, Satua ja Päiviä, vaikka teinkin sen vasta sunnuntain puolella epäfiinissä parkkipaikkaympäristössä. Sunnuntaina juttelin myös kaikkien tuomareiden kanssa, ja vaikka en ollut (tai ole vielä tänäänkäään) siinä vaiheessa, että oikeasti voisin kysyä palautetta tai jutella aiheesta pillittämättä silmät punaisena, ei miun ja tuomareiden välillä ole mitään huonoja fiiliksiä. Lauantaina illalla epäilin, että voisinko tuomaroida itse esityskisaa sunnuntaina samojen ihmisten kanssa, joita en voinut katsoa silmiin vollottamatta, mutta hyvin se meni ja olen tyytyväinen, että tuomarointihomman takia oli pakkokin jutella (ja vollottaa) lauantaista ja käsitellä juttua jo vähän.

Olin kauhean otettu kaikista kehuista mitä sain puvusta ja esityksestä. Ja onnitteluista ja pahoitteluista, joista jälkimmäiset osasin varmaan ottaa paremmin vastaan. En kaivannut (enkä kaipaa) mitään piristystä, se että kaverit omatoimisesti kertovat, että olihan tuo ihan arvattava järjestetys, ei mitenkään helpota oloani, kuten ei myöskään tulevalla Lontoon reissulla muistuttelu. Teki mieli hyvin monta kertaa sanoa, että antakaa minun nyt olla pettynyt ja oikeasti surra tätä häviötä, koska siltä tämä toinen sija ihan täysin ja puhtaasti tuntuu, ilman että koetatte puhua sitä vähemmäksi. En minä vaadi kavereita tai teitä lukijoita olemaan ollenkaan sitä mieltä, että me olimme parempia enkä missään nimessä tahdo tästä mitään dramua, mutta ei minulle myöskään tarvitse kertoa miksi juuri _sinun mielestäsi_ meidän ei kuulunutkaan voittaa. Ainoat ihmiset, joiden palautetta tulen tahtomaan, ovat tuomarit, ja sitä kysyn sitten kun olen sen valmis vastaanottamaan.

Sen tietäminen, että pistemäärällisesti ero meidän ja Sadun ja Päivin välillä oli hyvin pieni, ei mitenkään tee tätä helpommaksi. Senkin takia rohkaistun tässä vielä jokin päivä kysymään sen palautteen, koska muuten vietän vielä pitkän aikaa monta unetonta yötä miettien vaan, että mitä olisin voinut tehdä paremmin, mitkä pienetkin jutut olivat ne ratkaisevat. Entä jos olisin vielä hionut kirvestä lisää, entä jos lavalla olisi ollut vähemmän lavasteita, entä jos olisimme selittäneet esitystä enemmän tuomareille etukäteen, entä jos olisin vielä miettinyt panssareiden kiinnityksen uudestaan, olisiko se muuttanut lopputuloksen?

Pystyin kuitenkin jo lauantaina sanomaan, että jos voisin mennä takaisin siihen hetkeen, kun lopullisesti päätimme karsintaan osallistua, tietäen tämän lopputuloksen, tekisin sen silti uudestaan. Edellisen päivityksen positiivisuus ei ollut mitenkään feikattua, tämä matka minkä Heidi ja minä olemme tehneet yhdessä oli aivan mieletön, ikinä en ole nauttinut puvun tekemisestä yhtä paljon. En ikinä uskonut löytäväni samaan aikaan niin samanlaista ja kuitenkin niin täydentävästi erilaista paria, kuin mitä Heidi on ollut. Olen ihan hirmuisen ylpeä meistä, tsemppasimme toisiamme ja kumpikin paransi niitä omia heikkoja kohtiaan. En ole koskaan purkanut ja ommellut pukua uudestaan yhtä monta kertaa eikä Heidin lavasuoritusta katsoessa voi uskoa, että hänellä olisi koskaan ollut mitään ongelmia ilmehtiä lavalla. En voi edes sanoa, että toivoisin meidän suhtautuneen voittomahdollisuuksiimme eri tavalla, vaikka poliittisen korrektimpi epävarmuus itsestään olisikin säästänyt nyt aika paljon tunteita ja nenäliinoja.

Jatkoa en ole ajatellut. Näin pian kilpailun jälkeen minulla on lähinnä tunne, että tämän parempaan en pysty. Kun tämä panostus ei riittänyt voittoon tänä vuonna, ei se tule riittämään ensi vuonnakaan. Pohdin viimeksi Desuconin cosplaykisaluennolla, että pelkästään voiton takia kisaaminen olisi varmasti kauhean uuvuttavaa, mutta olen ilmeisesti liian kilpailuhenkinen, että voisin lähteä näin isoon projektiin, jos en kokisi itse pystyväni voittoon. Vuosi on tietysti pitkä aika, enkä sano mitään varmaa.

Leonin pukua en pysty tällä hetkellä katsomaan ollenkaan, yritän edelleen hillitä haluni heittää se kokonaan menemään tai pilkkoa heti jonkin toisen puvun osiksi. Ehkä tämä on sitä itsensä kasvattamista paremmaksi ihmiseksi, että vielä jossain vaiheessa otan sen puvun oikeasti esille ja katson mitä on tullut tehtyä. Kirveen voisin kyllä iskeä kiveen.

Mutta kyllä tämä tästä!

AINIIN!

uguu, missä olet liila kissapallurainen :(

Viskelimme lavalla varsin suuren määrän kissapalloja, joista suurimman osan olimme jo etukäteen suunnitelleet lahjoittavamme rakastaviin koteihin tukijoukoille ja cosplayapureille. Ainoastaan yksi lilan värinen ja suurisilmäinen kissapallo ei ollut luovutusiässä, koska se oli Erityisen Tärkeä, sitä rakastaa pieni prinsessa 3-v täällä Kuopiossa. Ja juuri tämä kissapallo katosi jossain vaiheessa kisan jälkeen, ilmeisesti sunnuntaina bäkkäriltä. Elättelen vielä toivoa, että se on löytynyt siivoamisen aikana, että joku on vain nostanut sen paikkaan, josta en tajunnut etsiä ja pommitan Traconin löytötavaroita heti kun ennätän, koska en halua uskoa, että kukaan on tahallaan vienyt toisten cosplaypropin. Kiitos kaikille pallon etsintään osallistuneille, toivotaan että se löytää vielä tiensä kotiin. (Kyllä, voimme tehdä myös uuden, mutta noin niinkuin periaatteesta miusta on käsittämätöntä jos joku on sen pöllinyt.)

Mustat hiuskuidut ja keinonahka kutsuvat, Bayonettan tekeminen alkaa nimittäin heti. Blog-blog-blog ääniä kuulunee taas hetken kuluttua, ehkä Traconista on muutakin sanottavaa kuin tämä ulina. Ehkä.

Ilona

Cosplay = rakkaus

Onneksi tavoitteenani ei ole uusia Vuoden animeblogi –titteliä, koska tällä päivitystahdilla se jäisi haaveeksi! Syytä blogihiljaisuuteen ei toivottavasti tarvitse kovinkaan pitkään arvailla kun Tracon ja WCS-karsinnat ovat jo pelottavan harvojen yöunien päässä. Koska kisapuku on Suuri Salaisuus ja Mahtava Mysteeri aina lauantaihin asti, ette saa wip –päivitystä.

Sen sijaan olen viime viikkoina havahtunut niin monesti pohtimaan tämän harrastuksen upeutta, että saatte kuulla siitä!

Cosplayonnea on...

...hioa hartsia parvekkeella pimeänä elokuisena yönä kun ilmassa tuoksuu jo syksy.

...saada ebayn pelotteluista huolimatta ihana peruukki kotiin saakka ja todeta se täydelliseksi.

...kuulla kannustusta kolmevuotiaalta, joka tahtoo myös isona oman ompelukoneen ja osallistua pukukilpailuihin.

...kokeilla uusia materiaaleja ja todeta, että Worblas näyttää piparkakkutaikinalta, tuoksuu hämmentävän hyvältä ja käyttäytyy kuin unelma.

...keskustella nappikaupan myyjän kanssa miten tärkeää napin pinnan tietynlainen kiilto onkaan.

...yrittää ottaa kuvaa omasta pyllystään, että näkee ovatko takataskut varmasti oikealla kohdalla.

...huomata oppineensa asioita viimeisen neljän vuoden aikana ja taputtaa itseään hiukan päälaelle.

...kuulla mielessään tuomareiden kommentit ja parannusehdotukset ja hyödyntää niitä uusissa projekteissa.

...aloittaa niin ajoissa, että ehtii purkaa ja tehdä uudestaan. Ja vielä uudestaan.

...tajuta erehtyneensä, kun on vuosia luullut, ettei voisi nauttia parikilpailuun osallistumisesta.

...löytää upein cosplaypari, jonka kanssa visiot menee häkellyttävästi yhteen. 

...järjestellä peruukit keskellä yötä.  

...tiedostaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja pyytää apua.  

...hykerrellä itse kisaesitykselle.

...mennä turhautuneena nukkumaan ja herätä aamulla uusien ideoiden ja vaihtoehtojen kanssa.

...katsella loputtomalta tuntuvia kangaskasoja pitkin asunnon lattiaa.

...löytää lankakorista juuri se oikean sävyinen lanka, jota ei muistanut omistavansa.

...syödä kakkua ja olla uhraamatta ajatustakaan mahamakkaroille tai ulkonäköpaineille.

...lykätä yöunia vielä puolella tunnilla ajattelemalla juuri ennen nukahtamista, miltä lavalle meneminen kisapäivänä tuntuu. 

...huomata, miten monia muistoja voi liittyä pelkkään tietyn hiuslakan tuoksuun.

...todeta viikko ennen conia, että eihän se puku valmiina ole, mutta ei ole koskaan kyllä ollut näin lähellä valmistumista näin hyvissä ajoin. 

...pitää muka taukoa ompelusta ja ommella sillä aikaa kultaiset nahkahousut. 

...innostua ihan uudenlaisista hahmoista ja puvuista.

...oppia arvostamaan julkisia pukuja, joista saa tehdä wip-päivityksiä ja puhua ja hehkuttaa kaikille.

...seurata muiden pukujen edistymistä ja odottaa innolla pukujen näkemistä livenä.

...kerätä lisää hahmoja ja kuvia cosplaykansioihin, joiden voimilla voisi jo pukuilla eläkeikään saakka.

...päästä yli kaikesta sufferoinnista ja nauttia harrastuksesta, jota parempaa on vaikea edes kuvitella.

Lista voisi jatkua vielä piiiiiiiiitkästi, mutta saatte spesifioidumpaa ihanuutta eli oikeasti edistymiskuvia sitten ensi viikolla. Traconissa miut näkee varmimmin kisalavalla jossain vaiheessa klo 17-20 lauantaina sekä desupöydän tuntumassa varmasti pitkin viikonloppua. Hiihtelen myös pitkin ja poikin conia höpsö hymy huulillani ja juttelen mieluusti kaikkien ihanien blogilukijoiden ja muiden otusten kanssa :3

Traconissa nähdään!

Ilona

ps. okei, saatan olla vähän kuumeessa kun tätä kirjoitan, mutta flunssapöpöt eivät vähennä ihanuuden määrää!

pps. wan wan nyaaa~

Murattipylly eli Assembly Summer 2012

Viime vuonna BatMUDin järjestämä Assemblyjen cosplaykilpailu jäi suurelta osalta cosplaykansaa (allekirjoittanut mukaan lukien) huomaamatta, tänä vuonna tieto Suomen mittakaavassa jättimäisten rahapalkintojen paluusta saavutti yleisen tietoisuuden jo paljon paremmin. Perjantain aamupäiväiseen esikarsintaan osallistui lopulta 16 pukuilijaa. (Kuvia esim täältä) Selitän tässä nyt pitkät pätkät niille, jotka eivät kisan kulusta ole selvillä, jos vaikka ensi vuonna kiinnostaa kisaan osallistua ja kaava pysyy samana. Kuvista löytyykin muista kuvaajan nimi, pelkällä BatMUDin logolla varustetut ovat Jukka Väisäsen ottamia.

Twitteröinnit vielä ennen lavalle menoa.

Kisa oli kaikin puolin jännä kokemus, kun se poikkesi niin paljon conien perinteisestä kilpailuista. Lähteiden suhteen oltiin hyvin liberaalilla linjalla, periaatteessa ostopuvullakin olisi voinut kisata, puku sai olla aikaisemmin kisoissakin pärjännyt ja roolipelihahmot sallittiin myös. Ennakkoon pystyi ilmoittautumaan, mutta paikalle saattoi myös kävellä perjantaina. Referenssikuvien lähettämistä suositeltiin, mutta sekään ei ollut ihan pakollista. 

Esikarsinta-alue

Esikarsinta tapahtui aamupäivällä. Kaikki 16 kisaajaa kerääntyi BatMUDin pisteen luo ja esitti viisi (?) henkiselle tuomaristolle esityksensä siinä parin neliömetrin kokoisella käytävän pätkällä, tuomaristo katseli pukua ja kyseli puvusta ja hahmosta ja antoi kommentteja. Kisaajien lisäksi paikalle toki keräytyi muutamia kymmeniä selvästi hyvin levänneitä assylaisia myös pukuja katsomaan. Parin tunnin odottelun jälkeen tuomaristo julkaisi finaaliin päässeet kuusi pukuilijaa, jotka esittivät sitten saman esityksensä Hartwall Areenan päälavalla ja joista voittaja sitten valittiin. Tuomarointiperusteet kerrottiin ihanasti jo etukäteen nettisivuilla, ” Karsinnassa arvostellaan puku (70%) ja esitys (30%).” ja ” Finaalissa arvostellaan puku ja esitys kokonaisuutena ja yleisön reaktio (10%).” Vaikka ostopuvut sallittiin, jo etukäteen kerrottiin, että itse tehtyä arvostetaan. 

Mitkä jutut siis selkeästi poikkesivat perinteisistä kisoista?

No ylipäätänsä esikarsinnan käyttäminen, yleensä kun päälavalle pääsee kaikki ilmoittautuneet. Itse tykkäsin jopa enemmän tästä systeemistä, että cosplaykisasta varsinkin tämmöisessä tapahtumassa, jossa cosplay itsessään tuskin suurinta osaa katsojista kiinnostaa, tehdään kunnolla viihdettä. Esikarsimalla päälavalle esiintymään vaan ne oikeasti parhaat, tehdään finaalista miellyttävää seurattavaa. Toisaalta nyt moni hieno puku jäi lähes kokonaan näkemättä, joten ehkä jonkinlainen (Hoothootin ehdottama) välimuoto, jossa kisaajat esiintyvät tuomaristolle, joka valitsee finalistit, mutta että kaikki kisaajat tulevat päälavalle kuitenkin näyttäytymään ennen finalistien paljastamista, voisi olla vielä kivempi. Nyt tykkäsin kyllä erityisesti siitä, että kaikki finaaliin päässeet palkittiin, siinä vaiheessa ei enää tarvinnut jännittää yhtään niin paljon. 

Esikarsintaa seuraavaa yleisöä.

Se, että tuomarointi tapahtui julkisesti, mikrofonien ja haastattelun kanssa siinä käytävän pätkällä, tuntui aiheuttavan pientä jäätymistä osassa kisaajista. Yleensähän ennakkotuomarointi hoidetaan joko kokonaan erillisessä tilassa, jossa kisaaja kerrallaan käy tuomariston luona, tai edes vähän rauhallisemmassa paikassa takahuoneessa tms, ei muiden kisaajien eikä varsinkaan katsojen edessä. Tuomaristossahan oli sekä cosplaykonkareita, että puvustuksen ammattilaisia ja sitten muita kiinnostuneita osapuolia, ja huomasi kyllä, että osa ei ole tuomarointia ehkä aikaisemmin tehnyt. Kritiikin tai parannusehdotusten kertomiselle tuollainen julkinen tuomarointi ei ainakaan miun mielestä ole se oikea paikka, vaikka kritiikki olisikin tasoa ”olisit voinut olla ilmeikkäämpi”. Parannusehdotuksia annetaan pyydettäessä ja kahden kesken, ei pyytämättä ja julkisesti. Osa haastattelukysymyksistä meni myös hiukan oman ymmärrykseni yli, ”miksi valitsit tämän hahmon” tai ”kerro jotain tästä hahmostasi” ovat vielä peruskauraa, mutta välillä tuntui, että pukuilijoilta tahdottiin oikein tentata, että onko hahmo varmasti tuttu ja osaako pukuilija kuvailla sen syvimpiä sielun tuntemuksia. Tämä ei varmaan ole ollut tuomariston tarkoitus, mutta se tuntui hivenen... erilaiselta kuin mihin ainakin itse olen tottunut.

Ei voinut edes irvistää vaikka oli selkä tuomaristoon päin, kun oli kameroita kaikkialla.

Saman esityksen esittäminen sekä pienellä käytävän pätkällä, jossa tuomaristo on yhdellä sivulla ja katsojia kahdella muulla, että pääsalin lavalla ties kuinka monen kamerankin vielä kuvatessa, oli myös aika haastavaa. Osa kisaajista taisi tehdä sen virheen, että esitti esikarsinnassa enemmän yleisölle kuin tuomareille, vaikka olisi pitänyt tehdä tismalleen päinvastoin. En ihan kaikkia esityksiä katsonut, kun kävin välillä kuvissa, mutta sen mitä näin, vaikutti aika perus cosplaykisaesityksiltä. Edelleen pitää paikkaansa, että lyhyys on valttia, kahtakaan minuuttia ei kannata yksilökisassa käyttää aikaa ja esimerkiksi miekalla huitominen tai hassun hauska tanssi ovat katsottavia about sen kymmenen sekunnin ajan, sen jälkeen pitäisi tapahtua jo jotain muuta. 

Yleisölle esittämisestä puheen ollen, finaalissa oli sitten käytössä vanha kunnon desibelimittari, jolla mitattiin yleisön keuhkojen tilavuuksia jokaisen finaaliesityksen jälkeen. Yleisöäänestykset ovat yleisestikin ottaen cosplayssa miun mielestä vähän derp (suosittu hahmo/cosplayaaja/näyttävä puku saa yleensä eniten ääniä), mutta ehkä erityisesti se korostuu tämmöisessä formaatissa, jossa saatat huutaa äänesi käheäksi ensimmäiselle esitykselle kun se vaikuttaa kivalta sillä hetkellä, mutta sitten toivotkin, että saisit edes pihauksen kurkustasi kun esittäjä numero viisi olikin jotain parasta ikinä. Eli siis suosikin päättäminen sitten, kun on nähnyt kaikki esitykset, olisi paljon reilumpaa. 

Tosin kun nyt puhuttiin vain 10% vaikutuksesta, niin tämä ei liene kauhean iso asia. Itsehän myönnän suoraan valinneeni sekä puvun että varsinkin esityksen nörttipoikia silmällä pitäen. Lienee pakko painattaa käyntikortteja joihin voin (vuoden paras animeblogi –lesoilun lisäksi) kirjoituttaa uuden aluevaltaukseni, cosplaystrippari. Vaikuttiko yleisön huudot lopulliseen tulokseen kuinka paljon tai ollenkaan, jää varmaan arvailujen varaan, kun sen kummemmin pisteitä ei ole julkistettu. Itseäni jäi tietysti kiinnostamaan myös, muuttuiko tuomareiden arviot kuinka paljon / ollenkaan esikarsinnan ja finaalin välillä, kun esityksen näki toiseen kertaan (ja pyllyperspektiivistä lavan takaa).

Pikkaisen glitteriä tuomaristolle puhaltelen.

Erityisen tästä cosplaykisasta teki tietysti myös ympäristö. (Japaniin liittyvät) conit ovat cosplaylle luontaisia paikkoja ja kisa sopii siihen animeimmaksikin profiloituneeseen tapahtumaan. Ropeconissa animelapset saattavat saada vähän nostettua kulmakarvaa, mutta larppihahmot viilettää siellä menemään oikein sopuisasti pelicossien seurassa. Assemblyihin cosplay ei liity mi-ten-kään, paitsi että BatMUD järjestää siellä cosplaykilpailun. Tämä liittyy jo tuolla aikaisemmin sanomaani juttuun, että tämmöisessä ympäristössä sen kaikille näkyvän cosplayn pitää olla pyllyjä viihdettä ja viihdyttävää. Cosplay päällä kulkeminen kaikkien niiden tietokoneiden keskellä oli niin hämmentävän tuntuista, sitä kun ei voi oikein edes verrata kaupungilla cosplayasussa hengaamiseen. Ryhmän tuki oli paras ja onneksi päädyin kaveeraamaan muiden kisaajien kanssa (ja muistamaan, että cosplayn kautta voi tutustua uusiin ihaniin ihmisiin! Ja tavata vanhempia tuttuja ihmisiä myös! Kiitos Jenni ja Aki seurasta :), koska muuten olisi olo ollut kyllä niin kovin ulkopuolinen ja väärässä paikassa oleva. Toisaalta huomiohuor anteeksi taas meinasi lipsahtaa huomiosta tykkäävänä siitä sai kyllä myös nauttia enemmän kuin koko vuoden coneissa yhteensä. Plus nörttipojat oli kivoja. 

Miulle oli aivan selvää, että lähden Assyille jollain vanhalla puvulla. Viime Traconissa depytoinut Poison Ivy tuntui parhaalta ratkaisulta, vaikka aivan viimeisillä viikoilla meinasinkin kallistua myös Lanin puoleen. Pelihahmo olisi jotenkin vielä kivemmin sopinut Assyjen ympäristöön, enkä ole Lanin kirvestä kahteen vuoteen heilutellut. Poison Ivy oli kuitenkin pukuna miun mielestä parempi; vaikeampi ja paremmin onnistunut, puhumattakaan siitä tuskasta mikä kirveen raahaaminen Helsinkiin asti olisikaan ollut. Ivylle vain yksi uusi hiha, lisää paljetteja ja sukkahousuihin lisää liukuvärjäystä ja menoksi!

Yhtään en yleisöä kosiskellut.

Vitsaisin ehkä viikko ennen kisaa, että pitänee alkaa paastoamaan, mutta vitsi muuttui hyvin nopeasti vähemmän hauskaksi, kun oikeasti viikon verran ensin karppailin pahimman kesäturvotuksen pois ja viimeiset kolme päivää elin pelkillä mansikoilla ja ananaksella. Muistan joskus heristäneeni sormeani cosplaypaastoille ja teini-ikäisten uliuuu, kun oon liian läski tähän pukuun –ulinoille, mutta nytpä tuli tehtyä itse ihan sama. Aina aikaisemmin olen rakentanut pukua samalla kun coni lähestyy, joten sen on saanut tehtyä oikeasti juuri sopivan kokoiseksi. Nyt vuodessa olikin kroppa sen verran muuttunut, vaikka painoa nyt ei ihan hurjasti ollutkaan tullut lisää, että korsettimallinen puku, jossa ei ollut lainkaan leventämismahdollisuutta (paitsi puolisen senttiä vetoketjun kohdilta) olikin melkoinen haaste. Kiitos vaan #cosplay.fi kaikista nesteenpoistovinkeistä. Omaan silmään ainakin eron kyllä huomasi, ja ruokatuskailu oli kyllä sen arvoista, ettei lavalla tarvinnut miettiä kainaloläskejä tai että räjähtääkö puku päälle, vaan pystyi keskittymään... niin, vaatteiden riisumiseen. Esityshän (Kuuden minsan kohdalta) oli käytännössä samalla idealla kuin viime vuoden Traconissa olisi ollut ilman peruukkiin tarttunutta solkea, nyt vaan ääniraidalla ja parilla replalla.

Rahapalkintojen puolella BatMUD saa kyllä muut Suomen kisat näyttämään aika nappikaupalta. WCS voitto toki on rahallisesti isompi, kun Japanin lennot jo maksavat maltaita, mutta kylmää käteistä on tietääkseni Suomen kisoissa maksimissaan annettu voittajalle 150e ennen viime kesän Assyja. Nyt kuudeskin sai satasen ja voittajan tonni alkaa olemaan jo sellainen rahamäärä, että sillä kattaa jo monimutkaisemmankin puvun materiaalit, matkat ja jopa vähän tuntipalkkaa tekemisestä. On ihanaa jos cosplaykisojen palkinnot ovat kunnolliset, siis joko arvokkaat kuten pokaali tai sitten käytännölliset kuten rahaa, mutta en tosiaan näin isoja summia kaikkiin kisoihin toivoisi. En osaa nyt tähän hätään selittää miksi ajatus siitä, että kaikissa kisoissa olisi tarjolla rahapalkinnot, jotka oikeasti kattaisivat enemmän kuin puvun kulut, tuntuu niin vieraalta, kunhan saan ajatukseni toimimaan niin teen aiheesta vaikka ihan oman päivityksensä :D

Ihan säädyllisesti pukeuduin.

Itsehän lähdin melkein puhtaasti rahan perässä kisaamaan. Tai siis toisaalta tahdoin kyllä kisaamaan ihan kisaamisen riemusta, mutta koska kisaajat maksoivat itsensä ihan normaalisti sisään, en olisi 40 euroa rannekkeesta pulittanut, jos en olisi vaatimattomasti osannut edes vähän uumoilla olevani rahasijoilla. Tosin kun näin kaikki 16 kisaajaa, olin jo riemuitsemassa, että pääsen syömään heti esikarsinnan jälkeen, taloudellista tappiota tai ei, koska taso näytti niin kovalta. Jo finaaliin pääseminen tuntui voitolta, koska menot olisi saanut sillä satasellakin kuitattua. 

Finalistit

Päälavalla esiintyminen oli ihanaa. En vieläkään ihan uskalla ajatella miten moni siellä oli katsomassa ja miten moni seurasi kotona livestreamia, Joensuusta asti tulleiden onnittelutekstiviestien perusteella ainakin muutama. Kun koki jo finaaliin pääsyn niin isona voittona, pystyi siinä keskittymään ihan vaan hyvin shown tekemiseen, vaikka jalat kyllä vähän tärisivätkin kun oma kuva lävähti vielä lavan taakse isolle screenille. 

Naisten vessat oli muuten loistavia paikkoja vaihtaa vaatteita, koska siellä ei ollut ikinä juuri ketään! Voi mikä ero conien hiuslakkapöllyisiin ja täpötäysiin puuterointihuoneisiin!

Kolmas, ensimmäinen ja toinen sija.

Kaiken kaikkiaan oli todella virkistävää käydä kisassa, jonka järjestäjät eivät ole rutinoituneita kisajärkkääjiä, opin itsekin taas vaikka mitä uutta sekä kisaajana että tulevana cosplayvastaavana. Veikkaan, että mikäli rahapalkinnot pysyvät yhtä huikeina kuin tänä vuonna, kisaajista ei pitäisi olla pulaa jatkossakaan, ellei tämän vuoden kova taso sitten karkota mahdollisesti niitä kiikun kaakun osallistumistaan miettiviä. Assyille muutenkin osallistuville rannekkeen maksaminen ei tietenkään ole suuri panostus, kun sen ostaisivat muutenkin, pelkästään kisaamaan tulevia sekin varmasti karsii vähän pois, erityisesti jos kisaa varten olisi vielä tekemässä ihan uuden puvun. Tosin kylläpä tälläkin kertaa aika monta meitä pelkän kisan takia paikalle tulleita taisi olla.  

Jo sijoittuneiden pukujen salliminen mahdollistaa sen, että Assyjen kisassa voitaisiin nähdä conivuoden näyttävimpiä pukuja, ainakin jos pukuilijat eivät kuuntele samat-voittaa-aina –ulinaa. Paljon on kiinni siitä, millaisen kisan BatMUD tahtoo jatkossa järjestää, millaiseksi kisaksi profiloitua. Kisa on kiva ja toimiva ainakin kisaajan näkökulmasta jo nyt, kun tuota tuomarointi/haastattelu/esikarsinta –vaihetta pikkaisen vielä viilaa ja miettii, niin jopas on oikeasti aika muikea kisa tarjolla.

Ilona

ps. Assyilla oli näköjään myös ihan turkasen hyviä valokuvaajia!

pps. Vastaavia luonnehdintoja olisi kiva lukea joskus muistakin kisoista!