Luukku 19: Harmaata nostalgiaa

Karvaista joulunodotusta! Ilona Cosplayn joulukalenterissa puhutaan tänä vuonna pelkästään peruukeista! Joka päivä on esittelyssä yksi tai useampi peruukki sekä jaossa vinkkejä, tarinoita ja turinoita ihanista ja kamalista tekotukista. 

Toisessa ”no onko tämä edes peruukki” –tapauksessa palataan vuodeen 2010 ja Desuconiin. Ultimeciasta olen kirjoitellut jo pitkät pätkät tuolloin, mutta kerrataanpa vähän. Ja tarkastellaan miten miun kovakourainen vinttikomerosäilytys on jättänyt jälkiään tähän tukkaa. 

Hohohoo, yberpahistötterötukka, muahahaa!

Ultimecian tukassa on selkeästi erotettavissa kaksi isoa tötteröä ja pitkät haituvat tukkaa molemmilla puolilla kasvoja. Suurin osa cosplayaajista on tulkinnut nuo tötteröt erillisiksi rakennelmiksi, eivätkä ole lähteneet tekemään niistä varsinaisesti peruukkia, eli käyttämään peruukkikuituja. 

No minä en. Ihan Tiimarista hankitusta kartongista askartelin tötteröt, kiinnitin ne peruukkiin ja liimasin kuituja päälle. Liimana ikuisuussuosikki Erikeeper. Fiksumpi olisi muuten tehnyt noista irrotettavat tai ainakin käyttänyt alla vaikka lyhyttä peruukkia ja sitten liimaamiseen irtokuituja, minä tein vähän turhan vaikeasti. Lisäkuituja tuossa kyllä on puolikkaan suomiperuukin verran nykyiselläänkin.

Mietinkin mihin kaikkia hyvät ponnarini ovat kadonneet.

Ultimecia on melkoinen mummo takaraivostaan.

Liskuituja on uponnut muun muassa tänne taakse, että sain takaosan näyttämään näinkin nätiltä. Tähän ei tarvittu kuin pari kuitunauhaa, joilla päälaen jakausta jatkettiin ihan niskaan asti. Solmuhärvellit on ihan omaa keksintöä, kun tiesin otan tukasta pilkottavan keskiosan alta kuitenkin, enkä tahtonut siellä näkyvän mitään ponnareita.

Kallavesi, tosi eeppinen.

En raaskinut tuhota peruukkia näyttääkseni miltä sen kiinnityssysteemit ja rakenne tarkemmin näyttää, enkä idioottina ole näköjään ottanut tekovaiheesta kuvia. Nuo tötteröt on kuitenkin kiinni toisissaan ja koko yhtenäinen pötkö on kiinnitetty peruukkiin ohuella rautalangalla paristakin kohtaa. Kaikissa peruukeissa, joissa peruukkiin yhdistetään jotain muuta, oli se sitten kartonkia tai finnfoamia tai mitä vaan, pitää se olla kunnolla tuettu ja kiinnitetty. 

Ja jälleen vannon sen oman pään kokoisen peruukkipään nimiin, vaikka välillä viritelmää pitää myös testata ihan siihen omaan pääkoppaan, ettei esim rautalangat tunkeudu pahasti aivoihin. 

Keskiosa on säilytyksen aikana halkeillut ja rautalankaviritelmää näkyypi jo aika ikävästi.

Verrattuna edellisen luukun Shivaan, on Ultimecia yllättävän kevyt. Tötteröt ovat ontot, eikä lisäkuituakaan ole juuri lainkaan, joten päänsärkyä ei tarvinnut pelätä. Sen sijaan jokainen ovenkarmi, kapeampi käytävä tai vastaan kävelevä ihminen aiheutti vaaratilanteita. 

Niin noh, oishan nuo haituvat voinut esim letittää ennen varastoon laittamista...

Tosin sitten ei ois ollu mitään tekemistä.

Tämän peruukin säilyttäminen olisi tuskaa ilman Narnia-komeroani, eli äidin vinttikomeroa, jossa tämä elelee normaalisti Shivan seurassa. Huitulahiukset olivat melkoisessa takussa kun tämän sieltä etsin, mutta Niiskuneiti taltutti nuo melkein hetkessä. Olin ihan unohtanut, että ei tämä peruukki kovin pöljältä näyttänytkään, eikä pukukaan kuvissa aiheuta ihan kamalaa nolostumista. Ehkä Ultia pitää vielä joskus ulkoiluttaa lisäkuvia varten, conikäytävät jätän tämän päähirvityksen kanssa kyllä suosiolla väliin.

Ilona

Luukku 18: Sinistä nostalgiaa

Karvaista joulunodotusta! Ilona Cosplayn joulukalenterissa puhutaan tänä vuonna pelkästään peruukeista! Joka päivä on esittelyssä yksi tai useampi peruukki sekä jaossa vinkkejä, tarinoita ja turinoita ihanista ja kamalista tekotukista. 

Peruukkien määrästä puhuttaessa olen aina vähän vaikeana sen suhteen, mitkä peruukit pitäisi tuohon lukuun oikeasti laskea. Omistan ainakin kolme peruukkia, jotka ovat niin stailattuja/liimattuja/tehtyjä vain tietylle hahmolle, oikeastaan vain tiettyyn käyttökertaan, että en jotenkin edes miellä niitä peruukeiksi. Ne ovat conin jälkeen jääneet jonnekin äidin vinttikomeron perälle unholaan odottamaan aikaa, joilloin niitä voi kauhunsekaisen nostalgian vallassa tutkailla.

Time to strike is now! Nostalgisoin tänään ensimmäisestä isosta peruukkimodauksestani, Shivasta.

Ihan heleppo homma! Not.

Vuosi oli 2009 ja Bakacon. Miulla ei ollut oikeastaan mitään kokemusta peruukkien stailaamisesta tätä ennen, mitä nyt Miyun tukkaa vähän laitellut ponnarille. Päätin sitten tehdä massiivisen peruukkipläjäyksen (no siitä muusta puvusta puhumattakaan). Jälkikäteen ihmettelen, miten onnistuin tuon tekemisessä niinkin hyvin.

Naamioitumista omppupuun taakse.

Materiaaleina tässä on kaksi pitkää (yli takapuolen mittaista) sinistä peruukkia, toinen kuiduiksi hajotettuna, toinen kokonaisena. Krepattua irtokuitua on muistaakseni kaksi tai kolme paketillista. Lisäksi pötkylöiden sisällä on sinistä tylliä ja vanua.

Koko komeus painaa vähän turhan paljon. Bakaconiin olin varautunut toisella puvulla ihan just sen takia, että tuota peruukkia ei pystynyt pitämään kuin sen pari tuntia ilman massiivista päänsärkyä. Nyt kuvaillessa varttikin tuntui vähän liialta, selkeesti pääni on joko kasvanut tai pehmentynyt.

Tämmöisissä megalomaanisissa peruukkihärveleissä paino onkin yksi tärkeimmistä asioista, mitä pitää miettiä. Kuulostaisi kovin idealistiselta, että oooo, miten siistiä ois tehdä Shivan peruukki kokonaan peruukkikuiduista! mutta käytännössä ne painaa kuin synti. Ja niitä menisi peruukkiin ihan järjettömän paljon. Kun niitä olisin noin monta pötkylää. Tylli on keveytensä puolesta hyvää täyttö/pötkylöittämismateriaalia, ja peruukin värisenä sekään ei näy tuolta väleistä edes ihan hirveästi. Tai jos näkyy, niin se ei ainakaan pistä silmään. Vanu puolestaan valkoisena pistäisi silmään pahastikin, ellen tehokkaana tyttönä olisi spraymaalannut kaikkia pötkylöitä vielä kokoamisvaiheessa sinisiksi. Keveyttä ajatellen kaikki peruukissa roikkuvat pyörylät ja härpäkkeet on tehty styrox-kuvioista muotoilemalla, paperiliisteröimällä ja gessoamalla.

Näköjään osa kultanahkanauhoista repsottaa, korjailun paikka!

Vaikka pötköihin laittaisikin täytettä ja kuidut olisivat pelkästään peitteenä, kuluu niitä kuituja ihan sikana. Oikeastaan ainoa isompi korjaus, mitä tähän peruukkiin tekisin, jos tätä lähtisin uudestaan työstämään, olisi kuitujen määrä. Ostaisin vielä pari, kolme puntillista sinistä kreppikuitua. Tai neljä. Niin, että sitä olisi kaikkialla ja ylikin. Taisin viimeksi köyhänä opiskelijana vähän rajoittaa yhteen peruukkiin menneitä rahavaroja.

Lähikuva paljastaa paitsi sinistä tylliä, myös pötkylöiden varsinaisen kiinnityskikan, eli läpinäkyvän siiman. Tuotakin meni muutamia metrejä.

Ja korjailisin myös tuota yläosan istuvuutta, eli pingottaisin peruukin riittävän tiukalle peruukkipäähän niin, ettei se pötkyjen kiinnityksessä ja muussa työstövaiheessa pääse kutistumaan. Jonkinlainen tukirakenne myös tuonne peruukin päälle voisi olla ihan jees. 

Pelissä Shivalla kaikki pötkylät liehuvat lähes aina selän puolella. Ei muuten onnistu ilman jotain ruuveja päähän, peruukin paino vetää koko peruukin niskaan jos ainakin muutamaa lonkeroa ei pidä koko ajan tuossa etupuolella vähän tasapainottamassa.

Tämän peruukin uudestaan näkeminen oli oikeasti hirveän nostalgista. Hämmästelen, miten olen niin tunnollisen ahkerasti tehnyt jokaisen renkaan yksityiskohdan ja tosiaan spraymaalannut peruukin värisävyjä tasaisemmaksi. Pitäisi tavoittaa jotain tuosta tarkasta tekemisestä uudestaan, se on tässä parissa vuodessa hukkunut jonnekin.

Ilona

Luukku 17: Kiharaa ja kikkaraa

Karvaista joulunodotusta! Ilona Cosplayn joulukalenterissa puhutaan tänä vuonna pelkästään peruukeista! Joka päivä on esittelyssä yksi tai useampi peruukki sekä jaossa vinkkejä, tarinoita ja turinoita ihanista ja kamalista tekotukista.

Jämäköiden, eli lakkauksesta kivikovien kiharoiden tekemisestä kerroinkin jo Jurin kohdalla. Nuo pelkällä lakalla ja pikkuisella lämmöllö tehdyt korkkiruuvit ovat siitä kätevät, että ne saa harjattua ja pestyä kokonaan pois ihan hetkessä, kuitu ei muuta muotoaan pitkäksi aikaa. Jurin kertaalleen epäonnistuneet kiharat pystyi helposti harjaamaan auki ja tekemään sitten uudestaan. 

Edellinen kiharatestailujeni uhri, Mizuho. Uusinta uutta kuvaa kesän Aconista, Chibissä käymisestä oli jotain hyötyä kun törmäsin tämän kuvaajaan!

Pussista tänään kaivettuna näyttää tältä.

Nämä kiharat tein lopulta ihan kiharrusraudalla. Semmoisella piipparilla minkä kaikki tytöt on varmaan joskus omistaneet ja jolla hiusten kihartaminen aina aiheuttaa palovammoja ja hermojen menetyksiä. Testasin sitä ennen suoristus muotoiluraudalla kiharoiden tekemistä, mutta ei onnannut.

No eihän ne kuvissa hyvin näy. Sormiin kyllä tuntuu.

Mizuhon pään päältä löytyy ikävästi "kreppaantuneita" kuituja, kun sen sopivan lämpötilan löytäminen oli vähän vaikeaa. Eli siis posotin liian kuumalla piipparilla ja poltin osan kuiduista. Onneksi ne sai piilotettua. Nämä kiharat on pysyneet yllättävän hyvin, vaikka näissä ei ole lakkaa juuri lainkaan. Jos noita harjaisi, korkkiruuvi-rakenne häviäisi, mutta kihara jäisi.

Vähän taipuisa, mutta perusolemukseltaan suora tapaus.

Otin testitukaksi jo kertaalleen yli vuosi sitten vilahtaneen blodin tukan, joka vielä miettii tahtooko olla riittävän tuuhea Nanamiksi vai eikö. Koska näistä kiharista ei ole tarkoitus tulla pysyviä, tein kummallekin puolelle vähän erilaista kiharaa.

No ei ihan tasapainoista.

Toiselle puolelle rullia, eteen pieniä ja taakse isoja.

Rullien koolla ja kierrityssuunnalla on väliä.

Rulliksi eivät enää kelpaakaan vessapaperirullat, kun ne eivät kestä kosteutta. Mitkä hyvänsä rullat toimii, omani ovat jostain halvennuksesta aikoinaan hankittuja. Kannataa hamstrata kaikkea.Tarrarullia en ihan suuresti suosittele, koska ne voipi jumittaa kuituun (ja omaankin tukkaan, en tykkää niistä yhtään) kiinni varsin ikävästi.Tähän tukkaan laitoin taakse pari isoa tarrarullaa. En tykännyt.

Peruukkipäähän rullat saa kivasti kiinnitettyä ihan (pitkillä) nuppineuloilla. Pinneja voi laittaa vielä lisäksi (jos löytää pinnejä, minä en, vaikka niitä tässä asunnossa pitäisi olla parisataa kappaletta)

Toiselle puolelle lettejä.

Kihartamiseen käytetään kuumaa vettä. Ihan kiehuvaa vettä peruukin päälle ei pidä kaataa, koska kuidut menevät pilalle. Itse keitin vedenkeittimessä maksimimäärän vettä kiehuvaksi ja lisäsin sitten haaleaa vettä vielä niin, että kannu oli piripintaan asti täynnä. Ja sitten hulskis vain pään päälle.

Rullat pitää kastella kokonaan, myös alta. Ja koska kuuma vesi on kuumaa, pitää tässä vaiheessa olla aika varovainen, ettei ne omat näpit saa turhan lämmintä kylpyä. Näihin testikiharoihin, joiden ei ihan priimaa tarvinnut olla, käytin 3x 1,5l vettä.

Kun kaikki kuidut on varmasti kastuneet (ja muutama karannut kihara rullattu uudestaan ja kirottu huonoja nuppineuloja), annetaan pään kuivua ihan rauhassa. Jos tahtoo nopeuttaa, niin hiustenkuivaaja kehiin, itse annoin vaan hengata kylpyammeessa yön yli. 

Ja lopputulos näytti tältä, kun rullat ja letit oli purettu varovaisesti:

Uuuh, kiharaa, nättiä! Takana tosin vaan aavistuksen verran, isot rullat oli vähän turhan isot.

Lettikiharoista tuli ihan nostalgiset, itselläni oli tämmöinen käkkäräpää aina kaikissa luokkakuvissa ala-asteaikoina!

Jos tahtoo ihan selkeät korkkiruuvikiharat, ei noita kannata harjata ollenkaan auki. Lakkaa vaan päälle sopivaisia määriä ja valmista on. Itse harjasin ihan reilulla kädellä kaikki hiukset ja tuloksena oli tämmöinen kiharapilvi:

 

En jaksa säätää jalustaa, saatte teinipeilikuvan.

Löysät kiharat antavat heti lisävolyymia ohuellekin peruukille. Kiharakäsittely on kunnolla tehtynä hellävarainen eikä vahingoita kuituja, joten tämän uskaltaa tehdä myös tukalle, jota aikoo joskus käyttää suoranakin. Laitan vaikka huomenna tässä joskus kuvaa, miltä sama peruukki näyttää suoristuksen jälkeen, näin toispuoleiseksi en sitä kehtaa pitkäksi aikaa jättää.

Ilona

ps. Rullia ja lettejä voi myös yhdistää. Irkissä huhut (tai Hoothoot) kertovat, että tekemällä pikkuletit ja kihartamalla ne sitten rullien päälle saa aikaa aika hienoja kiharaisia korkkiruuvikiharoita!

Luukku 16: Pituudella on väliä

Karvaista joulunodotusta! Ilona Cosplayn joulukalenterissa puhutaan tänä vuonna pelkästään peruukeista! Joka päivä on esittelyssä yksi tai useampi peruukki sekä jaossa vinkkejä, tarinoita ja turinoita ihanista ja kamalista tekotukista.

Pituudella on peruukkien kanssa väliä ainakin silloin, kun tahtoo säästää omia hermojaan. Vannon, etten enää koskaan tilaa, ota vastaan, osta, varasta tai muuten hanki omistukseeni peruukkia, jonka pituus lähentelee omia istumalihaksiani.

Tämä on nyt vähän kertausta tuonne kalenterin alkuun ja takkutukkien selvittämiseen. Siellä tuommoinen selkämittainen takkukasa vielä meni ihan kivuttomasti Niiskuneidillä. Sitten törmäsin tässä päivänä muutama tukkavarastoni yksilöön, jonka tiedän olevan jonossa hyvin pian odottamassa selvittämistä. Ja ajattelin, että eihän tämä voi olla ees paha homma!

Olin niin väärässä.

Pitkä peruukki = pitkiä kuituja eli pitkät mahdollisuudet mennä takkuun. 

Pitkä huonolaatuinen peruukki = voi hyvä helvetti.

Dun-dun-duuuum.

Tämä peruukki on pitkä ja huonolaatuinen. Ostin tämän vuonna 2009 Daggerin tukaksi. Ymppäsin vielä lisäkuituja toisesta tummasta peruukista, että sain vähän lisävolyymia. Tuon kesäisen aconin ja kuvailujen jälkeen peruukki ei ole ollut missään käytössä, kunnes about vuosi sitten irrottelin pahimmat liimaklöntit ylimääräisistä suortuvista. Ja selkeästikään EN selvittänyt tukkaa silloin. 

Sama tukka ylimääräisillä liimalettilisäkkeillä.

Tästä olisi tarkoitus tulla vielä Queen Mabin hieno hiuskuontalo. Siis Merlin –elokuvasta, ei sotketa mihinkään muihin Mabbeihin. Jumalattarilla harvemmin on hiukset takussa, joten tämän selvittäminen tulee ajankohtaiseksi viimeistään siinä vaiheessa kun saan pukua edes vähän edistymään.

Niiskuneitisuihketta. Osioihin jakamista. Harjaamista latvoista lähtien.

"Huoh"

Kiroilua. Irronneita peruukkikuituja kaikkialla.

Sitten muistin yhden vanhan kikan, jota en Niiskuneitisuihkeen löytämisen jälkeen ole käyttänyt, eli huuhteluaineen hyödyntämisen. Pyykinpesussa käytettävän huuhteluaineen tarkoituksenahan on silottaa ja poistaa sähköisyyttä ja se tepsii osittain myös muoviseen kuituun. Tein huuhteluaine+vesiseoksen suihkepulloon, suihkuttelin menemään ja kiroilin vähän lisää.

Jonkinlainen kuollut eläin kylpyammeessani.

Päätin kylvettää peruukin ihan kunnolla. Kylpyammeeseen sopivaisesti kuumaa vettä, huuhteluainetta parhaaksi näkemänsä määrä ja peruukki sinne muhimaan. Jos nesteeseen aikoo koskea, hanskat käteen. Huuhteluaineen käyttämistä en myöskään suosittele, jos on yhtään pesuaine/hajuste tms -allergiaa tai sellainen puku, että hiuskuitu osuu paljon paljaalle iholle. Huuhteluaineen täydellisesti pois huuteleminen on nimittäin vaikeaa ja kokonaan huuhteleminen myös tekee koko tökötin käytön vähän turhaksi. Ja jos uitatte peruukkejanne kylpyammeessa, niin huuhdelkaa se amme kunnolla, ette halua itse kylpeä huuhteluaineessa!

No sielläpä se lilluin tyytyväisenä about vartin verran. Harjasin sormilla kuituja pikkaisen oikeaan suuntaan välillä. Sitten nopea huuhtelu, hoitoainetta taas reilusti kaikkialle, hetken aikaa vaikutusta ja uudestaan huuhtelu.

Vaikuttiko kylpy taianomaisesti ja hävisikö kaikki takut ja sotkut? No ei. Tekikö se peruukista helpommin kammattavan ja käsiteltävän? Kyllä. 

Takuton!

Olin unohtanut, että pitkissä peruukeissa se kriittisin takkuosio ei suinkaan ole ne latvat. Kuivia latvoja voi tarvittaessa vähän lyhentääkin jos meinaavat takkuuntua. Ei, todellinen ongelma ainakin tämän peruukin kanssa oli about hartioiden korkeudella, siihen harjatessa muodostuneet takut kun on hivenen ikävä kuljettaa sille latvoihin asti ilman, että koko homma menee takkupesäkkeeksi. 

Koko selvitysoperaation aikan lähteneet kuidut. Sakset on tässä vain antamassa kokoluokkaa, yhtään takkua en leikannut. Oisin ehkä päässyt vähemmällä jos olisin.

Edellisellä kerralla kun tätä peruukkia pidin, oli se osittain kiinni. Tuolloin käytin myös (vaikka itse sanonkin) varsin kätevää kikkaa, jolla kuidut pysyivät siististi aivan koko conin ajan eikä yksikään kuitu karkaillut. Tätä varten tarvitset vain tismalleen peruukkisi väristä ohuen ohutta verkkoa. 

Esim tätä verkkoa. Vastaavaa ruskeaa myös näkyy toisinaan peruukkipaketeissa ja hiusverkon nimellä taitaa löytyä ihan kaupasta.

Mustaan tukkaan käy lähes jokaisen peruukin mukana tuleva verkko, pitkään tukkaan tarvitse toki mahdollisimman ison. Garnetin kanssa verkon virittäminen oli helppoa, kun sen yläosan sai piiloon päälaen lyhyempien hiusten alle ja alareunan taan soljen taakse. Verkosta käytännössä harsitaan pussi hiusten päälle. Se pitää hiukset paikallaan ja ainakaan musta verkko mustassa tukassa ei erotu kuin ihan lähietäisyydeltä ja salamalla kuvattuna.

Lähietäisyydeltä, salamalla ja ilman, että edes koetin kiinnittää tuota huomaamattomasti.

Ja vuonna 2009.

Voi että kiristää jo hermoja pelkkä ajatus, että pitäisi tämän tukan kanssa olla missään conissa niin että tämä liuhottelisi vapaasti. Hrrrr. Harmi vain, että harsoputkilo toimii oikeastaan vain edes osittain kiinni olevaan tukkaan, liuhutukka on aina liuhutukka.

Queen Mabin tukaksi tämä on omiaan kunha liitän joskus ikuisuus sitten tekemäni pötkylät ja kadotan otsatukan jonnekin. Tämmöisen haitulaotsiksen kanssa sen pois-stailaaminen on parin minuutin ja hiuslakan homma, kas näin: 

Kyllä tästä ihan kelpo tukka tuli!

Lämmin suositus: Pitkien peruukkien kohdalla kannattaa satsata laatuun. Niitä peruukkeja kannattaa säilyttää ja kohdella hyvin ja harjata usein. Ja itse mieluummin tinkisin parikymmentä senttiä referenssikuvien tukkapituuksista säästääkseni hermojani, jos peruukin pitäisi sinne nilkkoihin asti ylettää.  Tai edes takalistoon asti.

Ilman harjaa ei tämän tukan kanssa lähdetä minnekään.

Ilona 

edit. Oh dear goddess, muistin juuri, että tämä taitaa sittenkin olla vain toisiksi pisin peruukkini. Taidan jättää sen toisen selvittämisen kiltisti joulukalenterin jälkeiseen aikaan :D

Luukku 15: Peruukkeja nurinpäin

Karvaista joulunodotusta! Ilona Cosplayn joulukalenterissa puhutaan tänä vuonna pelkästään peruukeista! Joka päivä on esittelyssä yksi tai useampi peruukki sekä jaossa vinkkejä, tarinoita ja turinoita ihanista ja kamalista tekotukista.

Tämän luukun ideasta kiitos Hoothootille! Jos teillä muilla on aiheita, joita ehdottomasti tahdotte miun vielä näiden 9 päivän aikana käsittelevän, niin jättäkääpä äkkiä kommenttia! Vielä kerkiää vaikuttamaan!

Tänään esittelen teille peruukkeja vähän nurinkurisesti, eli käyn esimerkeillä läpi miltä peruukin rakenne siellä kuidun alla voi näyttää. 

Suomilaaduttomuutta.

Ensimmäisenä erityisesti suomiperuukeissa tuttu näky, kun tukan kääntää ympäri. Peruukkikuidut on ommeltu kiinteän, verkkomaisen myssyn päälle. Yleensä myssyn reunassa on jossain/joissain kohden kuminauhaa, että peruukki sopisi isopäisille eikä putoaisi pikkupäisiltä. Myssy kuitenkaan harvoin sattuu olemaan juuri oikean kokoinen, joten se voi jäädä ikävästi ryttyyn tai puristaa helpommin kuin useammalla joustavalla osalla varustetut peruukit. 

Ihan ebayperuukki, Rinoan tukka, joka myös paljastaa kiinteän myssyn altaan. Tähän oli myös ommeltu kuidut ihan päin sitä itseään ja melkoista korjailua sai tehdä, että tästä tuli siedettävän näköinen. Halpa ei aina ole hyvä.

Suurin osa ebayssä myytävistä peruukeista on rakenteeltaan tämänkaltaisia:

Junko toimikoon esimerkkinä.

Keskellä päälakea on pitsimäistä kangasta, johon kuitunauhoja on ommeltu tiheään vaihtelevalla kaavalla. Keskikohdasta lähtee noin 9 leveää kuminauhamaista nauhaa, joiden välille kuitunauhat on ommeltu ja jotka jatkuvat aina niskarajaan saakka. Lisäksi hiusrajassa kulkee paksumpaa nauhaa. 

Niskassa on yleensä oma osionsa ja kiristyshihnat, joita ei kannata katkoa vaikka olisikin isopäinen. Mieluummin ompelee parilla pistolla kiinni.

Kuitunauhoja voi sitten olla määrällisesti mitä vain. Satunnaisotannalla löysin omista peruukeistani niitä, joissa takaraivolla (tuon kiinteän keskiosan jälkeen) laskettuna oli 10 kuitunauhaa ja niitä, joissa vastaava luku oli 25. Pelkästään kuitunauhojen määrä ei kerro täysin peruukin paksuutta, koska toki kuitunauhoissakin voi olla eroja. Mutta pääsääntöisesti mitä ohuempi yksittäinen nauha ja mitä tiheämmässä näitä nauhoja on, sitä paremmalta tai realistisemmalta peruukki näyttää.

Peruukin pitsimäinen keskiosa ja skintop väärältä puolelta katsottuna.

Peruukin päällisessä on joko skintop tai sitten ei ole. Skintop tarkoittaa muovista, ihonväristä palasta, johon osa kuiduista on istutettu yksittäin, ei siis nauhassa. Skintopin avulla voidaan luoda illuusio siitä, että siellä päälaella oikeasti näkyy ihoa. Skintopit on nykyään ebayssä melkein kaikissa peruukeissa, joten mistään erikoisesta luksusjutusta ei ole kyse. Toisaalta skintopin tuoma oooo, täähän näyttää ihan omalta päältä! –fiiliskin katoaa viimeistään toisen tämmöisen peruukin kohdalla. 

Jo kertaalleen nähty Huti-Faye ja esimerkki otsatukattomasta skintop -mallista.

Ja tältä sama tukka näyttää nurinpäin.

Skintoppeja onkin sitten monen kokoista ja muotoista ja mallista. Paljon riippuu siitä, millainen peruukin jakaus on ja onko peruukissa otsatukkaa vai ei. Otsatukattomissa malleissa skintop tulee mahdollisimman lähelle otsaa ja on yleensä varsin pitkä. Otsatukallisissa taas muovilärpäke voi olla vain halkaisijaltaan parin sentin kokoinen ja sijaita aika keskellä päätä. Kuidut saattavat lähtiä skintopista ympyränmallisesti tai sitten suorassa jakauksessa. 

Rinoankin tukan päällä näkyy nätti ja pyöreä skintop...

...tosin vain kun peruukki on nurinpäin.

On myös suurta vaihtelua, miten paljon skintoppia on näkyvissä kuitujen seasta. Ääriesimerkkinä Quistis ja Faith, joista jälkimmäisessä kuidut on upotettu todella harvaan. Tämä antaa pikkaisen kaljuuntuvan, mutta realistisen lookin. Quisty taas ei vilauta skintoppiaan edes vahingossa, niin tiukkaan kuidut on istuttettu.

Faith ja orastava skintop-kalju

Quistyn tiukka keskijakaus.

Ja samasta toinen kuvakulma.

Skin top toisaalta helpottaa ja toisaalta vaikeuttaa peruukin muotoilemista. Jakauksen paikkaa voi skintopin kanssa vaihtaa vaihtelevan helposti luonnollisen näköisesti sen parin sentin matkalla, minkä levyinen skintop on. Skintopin kanssa hiuksen usein laskeutuvat tasaisemmin, näyttävät vähän littanammilta. Skintopittomien peruukkien etu onkin sitten juuri se, että niitä saa päälaelta nosteltua ja pörrötettyä ja piikitettyä paljon huolettomammin.                 

Kuten sanottu, skintopin tuoma uutuudenviehätys katoaa nopeasti, enkä itse enää hae peruukkeja ebaystä tuolla hakusanalla ollenkaan. Jos peruukin kuidut on ommeltu kunnolla, ei siinä tarvitse olla skintoppia, että se näyttäisi realistiselta –tai niin realistiselta kuin peruukki nyt voi näyttää-, tai että sitä voisi stailata. Peruukin ja oikean hiuksen erottaa harjaantuneella silmällä kilometrien päähän juurikin hiusrajaa ja jakausta katsomalla, eikä skintop tai sen puute siinä juurikaan vaikuta. (poikkeuksena ne syöpäpotilasperuukit, joilla minuakin voidaan helposti huijata). 

Skiptopittomasta peruukista käyköön esimerkkinä Ellonen tukka. Tämän leikkaus nolottaa miuta nykyään, sen verran keittiösaksilla parturoidun näköinen tuo on. Tosin noin ohuesti kuidusta en osaisi varmaan nytkään leikata juurikaan parempaa. Tekisi pikkaisen mieli tehdä tälle jotain testikampausta lyhyestä tukasta, mutta taidan antaa vaan olla. 

Ohoh, piikkejä.

Tai noh, testaan sen sijaan vähän piikittämistä ja demonstroin skintopittomuuden ja got2b gluedin voimaa. Näitä kuituja ei ole edes tupeerattu _ollenkaan_, ainoastaan nostettu pienissä erissä ylös, lakattu ja annettu kuivua. Ei edes lämpöä lisätty. 

Ainiin, unohdin vastata oleellisimpaan kysymykseen. Miksi peruukkien rakenteella on väliä? No ensinnäkin se vaikuttaa peruukin hintaan. Peruukkikuitu on eniten hintaa nostava tai laskeva tekijä, mutta kun nykyään suurin osa ebaytukista on jo laadukasta japanilaista kuitua, skin top ja muu rakenne alkaa vaikuttamaan. On aivan turha maksaa ylimääräistä skintopista, jos sillä ei ole sinulle peruukin omistajana mitään väliä. Tai jos tiedät pörröttäväsi tai piikittäväsi tukkaa, niin osaat olla ostamatta sitä skintopillista ihanuutta.  

Erityisesti rakenteella on väliä, jos alat itse muokkaamaan sitä. Lisäämään tai vähentämään kuitunauhoja. Purkamaan peruukkia tai rakentamaan uutta. Joissain leikkauksissakin peruukin rakenteella on väliä, lyhyttä takaosaa ei leikata hyvännäköisesti tukkaan, jossa kuitunauhoja on koko takaraivossa vain 5. Kampausten tekemisessä ja stailaamisessa yleisestikin tekemistä helpottaa, kun on pikkaisen käsitystä siitä, miten ne kuidut ovat peruukissa asettuneet, mitä rajoitteita ja mahdollisuuksia niillä voi olla. Sen oman lemppariperuukin rakennetta tutkailemalla osaa ehkä seuraavallakin kerralla valkata mieluisen peruukin, tai ainakin välttää pahimmat karikot peruukkimeressä seilatessa.

 

Ilona