4 December 2011

Luukku 4: Ebayn ihmemaa ja kaksi esimerkkiä

Karvaista joulunodotusta! Ilona Cosplayn joulukalenterissa puhutaan tänä vuonna pelkästään peruukeista! Joka päivä on esittelyssä yksi tai useampi peruukki sekä jaossa vinkkejä, tarinoita ja turinoita ihanista ja kamalista tekotukista.

Ostan kaikki peruukkini Ebaysta. Poikkeuksena on korkeintaan tutuilta hämyisissä parkkihalleissa ostetut yksilöt. Tämän päivän luukku ei ole kuitenkaan mikään kattava opas ebayshoppailuun, vaan muutama oma huomioni erityisesti peruukkien ostelusta.

Joskus miun peruukkishoppailua on pitänyt vähän rajoittaa.
Ebay on ihana. Ebay on myös hyvin kamala. Se ei kerro kaikkia salaisuuksiaan hetkessä ja sen kanssa neuvottelemiseen kannattaa varata reilusti aikaa. Siihen jää koukkuun ja kun sen oppii tuntemaan, rupeaa siitä tykkäämään ja se vastavuoroisesti tuo eteen mitä upeimpia ja halvempia löytöjä.

Hakusanat ovat ebayssa kaiken A ja Ö. Ja toki sekin auttaa, että tiedät mitä olet etsimässä. Pituus, paksuus ja jakaus/otsatukka on niitä asioita mitkä pitää miettiä etukäteen. Hakusanojen kohdalla väljyys tarkoittaa enemmän selaamista ja työtä, mutta myös todennäköisemmin halpoja löytöjä, koska hakusanojen kirjoittajien käsitykset peruukkiensa pituudesta, laadusta tai yleisimmin väristä, voivat olla jotain ihan muuta kuin mitä sinun käsityksesi. ”Wig red long” tarjoaa paljon enemmän hakutuloksia kuin ”wig burgundy red medium -bangs”, mutta on mahdollista, että sieltä pidemmästä listasta löytyykin se juuri oikean sävyinen peruukki halvalla, jota myyjä vaan ei ole ajatellut burgudyn punaisena ja siksi on jättänyt sen hakusanan pois.

Kuvat valehtelee. Tahattomasti tietokoneen näyttö voi näyttää sävyjä erilaisina ja tahallisesti peruukit on tietysti laitettu mahdollisimman edustaviksi kuviin. Yleisin pettymyksen aihe on paksuus, pituutta kun sentään voidaan ilmoittaa sentti- tai tuumamäärissä ja niissä harvemmin huijataan. Itse olen todennut parhaaksi ostaa mieluummin kaksi halvempaa ja selvästi yksinään liian ohutta peruukkia ja yhdistää ne yhdeksi paksuksi, kuin pelata arpapeliä kalliimpien, ehkä sopivien peruukkien kanssa.

Tästä on esimerkkinä lainaperuukki, jonka tilasin paypalittomalle kaverilleni viime kuussa. Kuva näytti oikein nätiltä, tosin itse epäilin paksuutta jo tuossa vaiheessa. 
Joo-oo, ei näytä pahalta.
No ei vieläkään näytä ihan kauheen pahalta. Paitsi että...

Nuo lurut on ainoat pitkät hiukset mitä koko peruukissa on. Ilmeeni kun.

Ja mitä sitten tuli postissa? Päältä runsailla kerroksilla varustettu, todella kaunista kuitua ja kivan värinen tukka, jonka pitkät osiot olivat ihan pelkät luirut. Onneksi en ole tätä vielä luovuttanut varsinaiselle omistajalleen (joka ei tätä kyllä cosplaykäytössä voi käyttää, kun on niin ohut. Saara, voin adoptoida tämän kyllä jos pienellä hinnalla myyt ;)) koska tämä on tosi hyvä esimerkki siitä, miten pahimmillaan voi käydä. Tämän takia PERUUKIT TILATAAN AJOISSA. Itse ostan peruukin aina ensimmäisenä kun alan hahmoa suunnittella, koska hutiostoksille pitää antaa aikaa. 

Oot kyllä muuten ihan söpö tukka.

Oma ”no selailempa ihan muuten vaan” –hakuni koostuu ”wig” sanan lisäksi pitkästä litaniasta –lego –doll –cap rajoituksista, jos tahdon selailla oikeasti halvimmat peruukit läpi. Itse olen sen verran laiska, että ostan käytännössä aina Buy it now –kohteita enkä jaksa lähte huutokisoihin, joissa ehkä säästäisi muutaman dollarin.

Hakusanoihin kannattaa laittaa –dog



Minulla on aika vähän vakiintuneita myyjiä, yleensä ostelen hinnan ja kuvien perusteella aika surutta myyjiä vilkuilematta, mutta tietysti muutaman voi mainita, jos oikeasti tahtoo laatua ja olla varma, että saa sitä mitä kuvissa näkyy. Nämäkin myyjät vaihtavat välillä kauppansa nimeä, joten ikuisesti tämän listan linkit ei toimi.

Hakusanat “cosplay” tai hahmon nimi lisäävät hintaa käytännössä aina, toisinaan ihan törkeän paljon. Tapauksesta riippuen hahmojen mukaan stailatut peruukit saattavat olla parasta ikinä, tai sitten tekijän käsitys hahmon hiustyylistä voi olla aivan toisesta ulottuvuudesta oman näkemyksesi kanssa. Painovoimaa uhmaavien stailausten kestävyyttä kuljetuksen aikana on myös syytä vähän kyseenalaistaa.

Jos joku on tämmöisiä tilannut, niin voi mieluusti kertoa miltä se on näyttänyt perille päästyään.

Omista peruukeista nostan tänään esimerkkinä esille Ashelian, joka tekee poikkeuksen miun normaaleihin ebayselailuihin. Taisin hakea ihan suoraan ”wig ashe” ja tuo oli ensimmäinen löytö. Hintaa hyvin vähän ja laatu erinomainen. Eli välillä se hahmonimellä hakeminenkin kannattaa.


Tätä voisin – eikun olenkin pitänyt joskus ihan tavallisena huonona hiuspäivänä ja täydestä menee.
Ja ihan cosplaykäytössä kesällä. Olin ihan unohtanut, että miusta oikeasti oli joku kuva tämänkin puvun kanssa. Pararin kävi tekemässä sopimuksia kameran kanssa.

Ilona

1 comment:

  1. JCPunk! <3 Machina-peruukkini on pehmeä kuin silkkiuikun pyllyuntuvat, ja takkuuntui elegantimmin kuin mikään, ja ainoastaan se osa joka on selkää vasten! Paras pitkä peruukki IKINÄ.

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.