5 December 2011

Luukku 5: Apua isopäille

Karvaista joulunodotusta! Ilona Cosplayn joulukalenterissa puhutaan tänä vuonna pelkästään peruukeista! Joka päivä on esittelyssä yksi tai useampi peruukki sekä jaossa vinkkejä, tarinoita ja turinoita ihanista ja kamalista tekotukista.

Peruukkien stailaamisessa on peruukkipää ihan ehdoton apuväline. Tai ehkä jonkinlainen peruukkorja, jonka tehtävänä olisi vaan istua peruukki päässä kun sitä saksitaan tai lakataan, ajaisi saman asian (tosin suoristusta tai muuta kuumakäsittelyä olisi vähän ikävä tehdä ihmisen päässä). Jos se omilla harteilla keikkuva pää kuitenkin sattuu olemaan kokoa VALTAVA, ei pilailupuodeista ostettujen peruukkipäiden aivojen tilavuus ihan vastaa todellisuutta. Vielähän tuo suoristaessa menee, mutta leikatessa liian pieni peruukkipää jo aiheuttaa ongelmia, eikä lopullinen stailaus taatusti näytä samalta omassa päässäsi. What to do?

Tämä kikkahan on ihan vanha, itse katselin joskus vuosia sitten jo aiheesta videon jonka pohjalta muokkasin ensimmäisen oman peruukkipääni. Koska se pää elelee nyt uutta elämäänsä, tarvitsin uuden stailauspään ja fiksuna tyttönä otin siitä joitain kuviakin.

Tarvikkeet: Elmukelmua tai jotain vähemmän brändättyä ja siis halvempaa vastaavaa. Pakkausteippiä. Jotain täytettä, esim vanua. Peruukkimyssy (tai sukkahousut, joista teet peruukkimyssyn) ja oma pääsi. Peili helpottaa elämää heti.

1. Laita peruukkimyssy päähäsi, ihastele kuinka tyhmältä näytät. Asettele tukka niin kuin normaalistikin sitä myssyn alla pidät, jotta pääsi koko on varmasti sama kuin peruukkienkin kanssa.

2. Kääri pääsi elmukelmuun. Ihan reilusti vaan kelmua hiusrajojen yli. Taputtele kelmu kunnolla kiinni päähän. Ihastele taas omaa peilikuvaasi ja mieti että aiotko oikeasti julkaista itsestäsi kuvia muoviin käärittynä. On tärkeää että kelmu peittää kaikki hiukset, muuten lopussa putoaa tukkaa ja tulee pipi.
2. Leikkaa pakkausteipistä palasia valmiiksi ja ala kuorruttamaan päätäsi niillä. Kuorruta pää parilla kerroksella teippiä. Mieluummin liikaa kuin liian vähän.
3. Varmista, että teippi peittää myös takaa kelmun kokonaan. Mieluummin muutamallakin kerroksella.
4. Yritä saada pakkaus irti päästäsi. Tarvittaessa leikkaa VAROVAISESTI siihen halkio
reunaan. Oma pääni putkahti varsin kivuttomasti ulos kypärästä ilman väkivaltaa. Ihastele välitulosta.

5. Asettele tekemäsi kypärän reunoille ja keskelle vanua. Sopivan määrän huomaat kokeilemalla. Kun asetat kypärän peruukkipäähän, sitä pitäisi joutua vähän painamaan että se menee kunnolla.
6. Teippaa koko komeus kiinni peruukkipäähän riittävästi painellen niin, että vanu muodostaa mukavan lisäaivoalueen. Tarvittaessa vahvista vielä vähän teipeillä, mutta varo ettet vedä koko juttua ihan lyttyyn. Lisävahviketta tarvitaan luultavasti päälaella, mikäli kiinnität peruukkisi nuppineuloilla juuri siitä samasta kohtaa kuin minäkin.
7. Ja valmista tuli! Melkoinen munapää vaikka itse sanonkin.
Bonus: Jos tahdot hifistellä (ja tehdä päästä entistä rumemman) voit mittanauhalla mittailla ja merkitä strategisia mittoja, kuten kulmakarvojen paikkoja, korvien sijaintia ja olkapäitä.
Esittelyvuorossa olevan peruukin edellisestä esiintymisestä ei ole kovin pitkä aika. Traconissa olleen Poison Ivyn tukan tekemisessä sopivan kokoinen peruukkipää helpotti elämää huomattavasti.



Peruukki on todella herkullisen värinen, mutta en ole ainakaan toistaiseksi raaskinut irrottaa Ivyn jäljiltä edes lehtiä irti, kun vakaana aikomuksena on vielä joskus pukea lehtikorsetti päälle.


Glitteröidyt muratinlehdet punaisessa tukassa ovat jopa melko jouluisen näköisiä.
 Ilona

3 comments:

  1. Aivan loistava idea, kiitos tästä! Ajoituskin aika muikea, huomenna alkaa ensimmäistä kertaa peruukin muokkaus peruukkipäätä käyttäen (Y)
    Helpottaa hommaa huomattavasti!

    Muutenkin tosi mukavaa luettavaa ollut koko tähän astisen kalenterin setti~

    ReplyDelete
  2. Jee jee! Tässä ei montaa minuuttia mene ja kaverin kanssa vielä lyhyemmän aikaa, mutta hyötyä on loputtomasti! :3

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.