12 December 2014

Luukku 12: FFVIII -putken jatko

Hyvää joulua tai ainakin joulukuuta!

Ilona Cosplayn joulukalenterissa esittelen jokaisena joulukuun päivänä aina jouluaattoon asti joitakin hahmoja, joita tahtoisin cosplayata. Hahmot saattavat olla vain haaveita, todellisia suunnitelmia tai jo aloitettuja projekteja, mutta niitä kaikkia yhdistää Se Jokin. Tule mukaan selvittämään millaisia pukuja blogissa vielä saatetaan nähdä oikeasti toteutettuinakin! Kissa elää kiitoksilla ja itse saan pukujen tekemiseen lisäpuhtia aina, kun joku kommentoi innostuvansa samoista hahmoista tai odottavansa valmiin puvun näkemistä. Joten kommenttilaatikko laulamaan!

FFVIII -putken päivä (ilta, miten olenkaan taas lipsunut tähän illalla kirjoittelemiseen, en tiedä) kaksi esittelee kaksi kaunista Guardian Forcea, joita olen katsellut sillä silmällä jo pidempään. Pelissä Shiva on ehdoton lempparini, koska sen yhteensopivuun Squallin kanssa on aina ihan omaa luokkaansa ja Siren nyt vaan on nätti, vaikka ei yhtä ahkerassa käytössä yleensä olekaan. (Ja Siren pitää aina parittaa Quistiksen kanssa, aina)

Se lemppari GF. Vaikka on Carbunclekin ihan söpö.

Kirjoitinkin kalenterin alussa, että osa täällä esiteltävistä hahmoista on sellaisia, että olen innostunut niistä ihan viime aikoina, osasta taas on referenssikuvat ollut tallennettuna jo vuosien ajan. Shiva ja Siren olivat molemmat mielessäni jo aikoinaan 2009 kun tein Bakaconiin Shivan pelisarjan kymmenennestä osasta. 
Voi apua tästäkin on jo aikaa. FFX:n Shivaa Bakaconissa.
Kasin Shiva on cosplaymielessä hirmuisen erilainen myöhempien osien Shivat, hiusten tilalla kun on jonkinlaiset pötkylälonkeroulokkeet ja ilman kokovartalomakkara-asua ei tuolla olisi julkiselle paikalle mitään asiaa. Kasin Shiva ei ole miusta niin nätti kuin kahden seuraavan pelin, sen takia se on jäänyt tekemättä, vaikka itsepintaisesti aina välillä noita kuvia katselenkin. 

Niin hyytävä tyty.

En oikein muista missä kohtaa olen saanut jonkin yliannostuksen höyhenistä. Olisiko ollut niinkin varhaisessa vaiheessa kuin Ultimecian siivissä, joka tapauksessa pariin vuoteen en voinu ees katella tämän kanatsirpulan pukua ilman, että tuli kylmät väreet. Selkestä jotain siedättymistä on tapahtunut, koska nyt tsiikailen pääsiäistipua ihan silleen että miksipä ei. 
Kukapa ei pitäisi harppua edessään pitämässä huolta siveellisyydestään
Ei Sirenkään ihan silleen yksi yhteen ilman mitään ihonvärisiä lisäosia kyllä olisi toteutettavissa, kun vilkkuisia kaikki paikat kyllä aivan liian antoisasti, mutta haasteena olisikin miettiä miten säilyttää edes jonkinlainen siveellisyys ilman liian isoja kompromisseja. Jossain kesän conissa olisi oikein ihanan vilpoista hyppiä vain höyheniin pukeutuneena. 


Guardian Forceja en muuten laske mukaan elämänmittaiseen missiooni pukuilla kaikkia FFVIII:n vähänkään merkittäviä naisia. Tosin nyt tuli heti jotenkin syrjivä olo ja ehkä ne on kuitenkin otettava listalle mukaan. Keitä muita listalta vielä löytyy, selviää osittain taas huomenna!

Ilona

No comments:

Post a Comment

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.